Jos, jos, ja jos sopiva liikuntalaji löytyisi.
En pidä jossittelusta, enkä osaa enää nykyisin leikkiä mielikuvitusleikkiä tulevaisuuteni osalta. En. Mutta silti sitä välillä huomaan ajattelevani joitain asioita, joita tekisin, jos vain kehoni ne sallisi. Mitä ne sellaiset asiat sitten olisivat, ja miksi ne eivät sairaalla kehollani onnistu? Haluaisin löytää jonkun liikuntalajin, sellaisen josta olisin kiinnostunut ja innostunut, mutta joka ei vointiani laiminlöisi. Olisipa se vain niin helppoa…
Pyörätuolirugby kiinnostaisi kovin, mutta jopa höyhenen sivelylle kivuliaan kehon yhdistäminen rajuun kontaktilajiin ei taida saada matchia edes Tinderissä.
Pyörätuolikoripallo, sitä moni ehdottaa, mutta kun kädet puutuvat tunnottomiksi ja kivuliaimmiksi jo alle olkapään korkeuden, ei pallon heittely koria kohti aivan luonnistu.
Kelkkajääkiekko, mikäli kontakteja ei tulisi ja jäällä vain liukuisin, olisin kelkan kyydissä maaleja laukomassa. Realiteetit kuitenkin huomioon ottaen ei minusta seuraavaa Selännettä tule.
Jousiammunta, ne kädet, ne kipeät kädet jotka ärtyvät kaikesta tekemisestä. Ja jos nyt aivan rehellisiä ollaan, ei laji minua oikeastaan edes kiinnosta.
Kaikki vauhdikasta kelaamista vaativat lajit, ne voin unohtaa mikäli käsilläni jotain vielä seuraavina päivinä tehdä haluaisin.
Monoski-laskettelu, jos puristusvoimat käsissäni riittäisivät, tai liikelaajuudet tarpeeksi olisivat, mutta kun ei.
Lajit, jotka eivät kerta kaikkiaan vain kiinnosta. Niin, näitäkin löytyy kuten esim. pyörätuolitanssin vakiotanssit tai boccia.
Kuva laitoskuntoutusjaksolta, jolloin testasin urheilupyörätuolilla pallopelin pelaamista. Seuraavat päivät minua teippailtiin kasaan.
Mikä sitten voisi olla mahdollista, sellaista josta saattaisin nauttia, ja joka rajoitteilleni sopisi?
Ratsastus minua kiinnostelisi, vaikka joka tallilla ei mahdollisuutta esteettömyyteen olekaan. Se mikä minut vielä on hevostallilta pois pitänyt, ovat olleet keskeneräiset suunnitelmat siitä, olisiko ratsastusterapia kuitenkin itse tavoitteellista ratsatusta parempi juttu. Viime vuoden puolella kävin yhdessä toimintaterapeuttini kanssa kokeilemassa, kestäisikö kehoni ylipäänsä ratsastusta, ja ilokseni ei suurempia ongelmia ilmaantunut. Hevosen lämpö, liikkeet, hengitys, kaikki tuovat passiivista palautetta omaan kehoon. Vaikeiden mielenterveyden sairauksieni vuoksi voisi hevonen ja ratsastaminen tuoda myös lievitystä ahdistuneisuutta täynnä olevaan arkeen.
Freestyle-/hiphop-/nykytanssi voisi olla mahdollisuus, mikäli vain sopiva paikka löytyisi. Ensin tulisi kuitenkin itse selvittää niin monta asiaa, että mieluusti jättäisin sen työn tällä hetkellä jollekin toiselle. Tiedän, että moni muu olisi kiinnostunut tästä myöskin, joten toisaalta voisi olla mahdollisuus saada toisiakin tanssitunneille mukaan. Eihän niiden tuntien tarvitsisi olla pyörätuolinkäyttäjiä varten suunniteltuja, mutta tilat sanelevat kuitenkin paljon, esteettömyys kun ei ole mikään itsestäänselvyys.
Ehkäpä joskus vielä löydän sen itselleni sopivan lajin, mitään kiirettä ei kuitenkaan ole. Jos sitä nyt ensin kuitenkin saisi kalenteria sovitettua niin, että sieltä aikaa myös levolle ja itselleen löytäisi.
//////
Email: lusikoitakiitos(a)gmail.com
