Kiitos sinä.

Lusikoita kiitos.

Jo pienenä äitini opetti, että aina tulee muistaa kiittää. Kiitos onkin sana, jota yritän käyttää usein. Usein ja aidosti. On kuitenkin henkilöitä, joita en ole kiittänyt, niinpä ajattelin kirjoittaa silloin tällöin joistain heistä tänne. Missään erityisessä järjestyksessä eivät nämä tule olemaan, ja jokainen hieman eri tavoin tärkeä, ja syy kiitoksiin eri. Mutta tässä, ensimmäinen kiitos:

 

Neurologian osaston hoitaja

En edes tiedä nimeäsi. En tunnistaisi sinua edes ulkonäöltä. Muistan vain, että sinulla oli tummat ehkä hivenen kihartavat hiukset, ja sinulla oli silmälasit. Olit ehkä hieman äitiäni nuorempi nainen. Et hoitanut minua kun vain yhden aamuvuoron. Sinänsä onkin hieman hassua, etteivät tiemme kohdanneet sen enempää, koska vietin kyseisellä osastolla paljon aikaa. Mutta kun kohtasimme, olin joutunut osastolle kolmatta kertaa lyhyen ajan sisällä. Olin ollut osastolla jo viikon, kun yhtenä aamuna tulit potilashuoneeseeni, ja kerroit olevasi sen aamun hoitajani. 

 

Sinulla oli heti aikaa. Ei ollut kiirettä juosta seuraavan potilaan luo tai kahville, vaan kohtasit minut ihmisenä. Yksilönä. Olit perehtynyt jo hieman kokonaistilanteisiini, mutta kysyit minulta vielä paljon asioista. Olit harmissasi kovin siitä, mitä kaikkea olikaan samanaikaisesti meneillään. Käsiini vaikuttavat kaksi sairautta olivat molemmat pahenneet lähiaikoina huomattavasti, ja niiden suhteen oli suurta epävarmuutta, johon sekoittui paljon erilaisia ongelmia. Pari kuukautta aiemmin oli migreeni aloittanut täysin kroonistumisensa. Sairastamisten lisäksi, paljon kaikkea muutakin pyöri koko ajan. Migreenin osalta oltiin osastolla kokeiltu jo kaikkea, ja tiedossa oli jo ainakin kuukauden täyslepo. Tuo aamu oli alkanut kuten kaikki muutkin aamut osastolla. Olin uupunut, en sietänyt valoja lainkaan, kipu oli niin kova etten kyennyt liikkumaan, enkä kyennyt syömään tai juomaan lainkaan. Pystyin vain olemaan, makasin paikallani pipo syvällä silmilläni, jotta olisin mahdollisimman pimeässä. Silti, yritin hymyillä kaikille, ja olin kohtelias.

"Sulla on vaikeat pitkäaikaiset tilanteet, ja nyt vielä akutisoitunut todella hankalaksi tämä. Kohtuuttoman paljon kokonaisuutena kaikkea meneillään. Olisiko sulle ok, mikäli pyytäisin psykiatrisen sairaanhoitajan konsultaation?"

Olit ensimmäinen joka otti asian puheeksi. Ei minulla ollut mitään asiaa vastaan, varsinkin kun kerroit miksi asia voisi olla ajankohtainen. Olin väsynyt ensiapukäynteihin ja osastolle päätymiseen kerta toisensa jälkeen, varsinkin kun lääkkeistä ei ollut tehoa, ja paljon kaikkea muutakin oli meneillään, kun vain tuo migreenin vaikea pahentuminen. Kun lääkäri tuli kierrolleen, ja olin hänen kanssaan puhunut sen päivän suunnitelmista, kysyit vielä lääkäriltä, olisiko hänellä mitään sitä vastaan mikäli pyytäisi psykiatrisen sairaanhoitajan konsultaation. Lääkärillä ei ollut vastaväitteitä tähän, joten lähdit soittamaan konsultaatiopyyntöä.

 

Aiempaa psyk.puolen kontaktia minulla ei ollut, sinä keväänä olin vain rutiinisti käynyt kerran kipupsykologilla, mutta silloin katsottiin asioiden olevan ok. Psykiatrinen sairaanhoitaja, joka tuli konsultaatiota tekemään, oli erittäin luonteva. Olin fyysisesti todella heikossa kunnossa, joten jouduin keskittymään paljon siihen, että kykenin istumaan sohvalla iv-tolpasta hieman tukea pitäen. Keskustelimme tuon psyk.sh:n kanssa tunnin verta, ja keskustelun aikana kävi ilmi joitain piirteitä ja toimintamalleja minussa, jotka ovat kovin haasteellisia varsinkin pitkäaikaissairauksien kanssa eläen. Tuolloin puhuimme hänen kanssaan, kuinka sitten kun tilanteet hieman tasaantuisivat, voisin hyötyä kuntoutuspsykoterapiasta. 

Keskustelun jälkeen kävit vielä luonani, ja kerroin mitä olin psyk.hoitajan kanssa puhunut.  

 

 

Tästä tapahtumasta on kulunut nyt hieman yli kaksi vuotta. Miksi haluan kiittää? Haluan kiittää ennen kaikkia sitä, että pysähdyit. Huomioit minut kokonaisvaltaisesti. Arvostan myös paljon sitä, että perustelit ja selitit kunnolla, miksi ajattelit että hyötyisin tästä asiasta. 

Vaikka meni vuosi ennen kuin pyörät lähtivät kunnolla pyörimään tuon asian saralta, mitä psykiatrisen sairaanhoitajan konsultaatiossa keskustelimme, oli se kuitenkin suuri nytkähdys, joka tarvittiin.

 

Kohtaaminen voi olla lyhyt, eikä se välttämättä tarvitse taakseen pitkäkestoista suhdetta. Aikaa, aitoutta ja halua sekä taitoa olla läsnä, ne ovat useimmiten avainasemassa.

 

Kiitos.

 

Kommentoi