Kiitos sinä. (Osa 3)

Lusikoita kiitos.

On ihmisiä joista tulee suuri osa elämää, vaikka ei ehkä haluaisikaan. Tilanteiden pakottamana minun tuli sallia toinen henkilö minua auttamaan. Onneksi elämääni astui henkilö, jonka kanssa tämä uusi vaihe ei ole ollut niin hankalaa, kun mitä aluksi pelkäsin.

 

Kiitos henkilökohtainen avustajani M

Kun vihdoin useamman eri henkilön suostuttelun jälkeen myönnyin siihen, että hakisin henkilökohtaista avustajaa, oli prosessi omasta mielestäni todella nöyryyttävää. Oli ollut jo suuri askel pari vuotta aiemmin ottaa apua äidiltäni, mutta nyt että tilanne olisi säännöllistä... Ajatus ei vaikuttanut lainkaan mukavalta. Vammaispalvelutoimistossa sosiaalityöntekijän kanssa hakemuslomakkeita täytellessäni, oli minulle heti selvää, että haluaisin itse toimia työnantajana. Eli itse rekrytoin ja hoidan käytännön asiat. Kun sain päätöksen vammaispalvelusta, että minulle oli myönnetty henkilökohtainen avustaja, oli aika kirjoittaa työpaikkailmoitus. Ilmoituksessa painotin sitä, kuinka henkilökemioiden tulee osua yhteen ja yhteistyön pelata. Sinä M olit yksi niistä, jotka valitsin haastateltaviksi. Heti tavattuamme huomasin, kuinka olit reipas ja valmis uusiin koitoksiin. Kertaakaan en ole katunut valintaani, en. 

Kun kesällä sain päätöksen siitä, että minulle myönnettiin henkilökohtainen avustaja, oli asia aluksi todella hankala itselleni, hieman nöyryyttäväkin. Muistan kun kerroin asiasta eräälle minua 10 vuotta nuoremmalle tytölle, sanoi hän: "vähän siistii! Sun ei siis tarvi siivota tai tehdä ite ruokaa, siistii!" No ei se ihan niin siistiltä minusta tuntunut, eikä vieläkään, tottakai haluaisin tehdä nuo kaikki asiat itse. Mutta kanssasi M on ollut alusta asti niin luontevaa, että se häpeä ja nöyryytys on hälvennyt asiasta. Vaikka joudutkin auttamaan minua esimerkiksi hiusteni pesussa, en koe tilannetta kiusallisena, ja siihen vaikuttaa paljoltikin se, kuinka helppoa minun on kanssasi olla. Vaikka välillä lamppusi saattaakin syttyä hieman hitaammin, mutta aina voi oppia uutta. Niksi-Anna neuvoo kyllä.

Kanssasi on ollut helppo muodostaa työsuhde myös senkin takia, että vaikka teetkin minulle töitä, ei se tunnu koko aikaa siltä. Vaan voimme oikeastikin keskustella monista eri aiheista koko ajan. 

Osaat myös jämäkästi sanoa, milloinka minun kuuluisi vaan koittaa levätä, että sinä kyllä hoidat hommat. Huumorilta ei voi kanssasi välttyä, ja se onkin hyvä vahvistava liima suhteessamme. Ei tunnu siltä, että olisit maksettu seuraneiti, mutta ei myöskään siltä että olisit hiki hatussa töitä paiskiva kotiorja, vaan ihan oikea henkilökohtainen avustaja. Henkilö, joka tekee kanssani niitä asioita, mitä minäkin normaalisti itse tekisin, mikäli niistä vain selviytyisin. 

Kiitoksen voi sinulle osoittaa pienellä lahjalla jouluna uuteen omaan kotiin, mutta sen voi osoittaa myös sanomalla, kuinka hyvin olet edistynyt focaccian leivonnassa saaden siihen ilmavuutta joka kerralla lisää.

Kiitos sinä, joka olet tuonut elämääni lisää itsenäisyyttä, silloin kun olen sitä menettänyt. Lupaan jatkossakin pitää huolen siitä, että sinulla on vilkkuvalo aina takissa kiinni Köpiä pimeällä ulos viedessäsi, ja että saat pyyhkiä pölyt juuri sillä rakastamallasi yleispuhdistussuihkeella. Lupaan myös toistekin pakata sinulle kotimatkalle mukaan pillimehua ja pullaa, mikäli olet unohtanut itse pikkuevään illalla luotani lähtiessäsi. Kiitos että jaksat hölmön koirani rakkaudenosoituksia. 

Kiitos sinulle M siitä, että et lopettanut avustajanani työskentelyä heti ensimmäisenä työpäivänäsi. Päivänä jolloin koirani söi sukkasi.

 

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei Anna, ja kiitos blogistasi. Olen itse tätä avustaja-asiaa viime aikoina paljon miettinyt, en koe enää selviytyväni kodin askareista, toki minulla on puoliso apuna. Sairauksina minulla on tos käsissä ja crps jalassa. Kysynkin, miten pärjäsit ennen avustajan saamista? Teitkö itse askareet, joissa nyt avustaja on apuna ja minkä verran sait apua muualta?

a.
Lusikoita kiitos.

Hei, eipä mitään. 

Ennen kuin avustajani aloitti työskentelyn, pärjäsin vain. Tai no yritin pärjätä. Sinnittelin sitkeästi turhankin pitkään, ja suostuin hakemaan apuja vammaispalvelulta vasta useamman eri ammattihenkilön suostuteltua minua pitkään, että apua pitäisi kyllä ottaa vastaan. Ensimmäinen kynnys avun vastaanottamiseen oli minulle se, kun suostuin siihen, että äitini tuli siivous- ja kauppa-avuksi silloin tällöin. Tämä ei kuitenkaan ollut kovin pitkäkestoinen ratkaisu ihan vain senkään takia, että hän asuu eri paikkakunnalla. Tilanteeni ovat viime vuosina huonontuneet koko ajan, joten tein kyllä kaikkia askareita itse, ennen kuin henkilökohtainen avustajani aloitti työskentelyn. Olin toki joutunut tekemään muutoksia paljon, mm. Syömään paljon noutoruokaa yms. Osa asioista aiheutti myös vaaratilanteita, tehdessäni ne itsenäisesti. Toki joistain asioista olin luopunut jo kauan kauan sitten, aivan heti alkuaikoina sairastuttuani. 

Osa asioista on sellaisia, joita periaatteessa kykenen vielä tekemään, mutta en todellakaan joka hetki tai päivä, ja mikäli ne teen, vievät ne voimia aivan liikaa. 

Se, että minulle myönnettiin vammaispalveluista henkilökohtainen avustaja, tarkoitti sitä että menetin ison osan itsenäisyyttäni. Mutta toisaalta taas olen saanut takaisin itsenäisyyttä, sellaisin asioin mistä olin joutunut jo luopumaan. On toki myös todella raskasta henkisesti, että toinen henkilö on niin monta tuntia viikossa henkilökohtaisella reviirilläsi. Välillä teemmekin niin, että mikäli on joitain tehtäviä missä en voi itse auttaa lainkaan, tulee avustajani töihin jo silloin kun itse olen jossain kuntoutuksistani.

Tsemppiä jatkoon sinulle!

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos, samoin!

Kommentoi