Kiitos sinä. (Osa 5.)
Tämä kirjoitus on viides osa sarjaa, jossa kerron kiitokseni eri henkilöille, jotka ovat kiitoksensa ansainneet. Osa heistä on ollut elämässäni vain hetken, osa pidempään. Osalle kuuluisi kiitos suuresta pitkäkestoisesta työstä, osalle vain pienestä teosta.
Tämän kertaisen henkilön tapasin keväällä 2013, puhtaan valkoiset vaatteet ylläni erään sairaalaosaston kansliassa.
Kiitos sinä harjoittelunohjaajani S.
Muistan sen kipristelyn vatsapohjassani, ja sen kuinka tietoinen olin oikeasta kädestäni. Siitä vaikeammasta kädestäni, jota rinnallani jo silloin kannoin. Olin juuri aloittamassa neljän viikon harjoittelua uudella osastolla, ja tapaamassa ensimmäistä kertaa oman ohjaajani. Tiedossani oli vain hänen nimensä, ja se että hän tykkää tehdä paljon yövuoroja. Inhosin sitä, että minun pitäisi heti ensimmäisenä kertoa hänelle, kuinka käsissäni on sairaus, enkä siksi voisi toimia aivan kunnolla, ja että minulla olisi harjoittelun aikana useampia lääkärikäyntejä toisessa sairaalassa. Olisin halunnut vain olla kunnon sairaanhoitajaopiskelija, tehokas. Kun sitten olin tekemässä ensimmäistä harjoittelupäivää ohjaajani kanssa, sanoin hänelle tauolla, että minun pitäisi kertoa jotain. Istuimme vastatusten kahvikuppien äärellä. Kerroin ohjaajalleni kuinka en voisi tehdä kaikkea aivan kunnolla. Hieman häpeillen kerroin minulla olevan sellainen hieman huonosti tunnettu sairaus molemmissa käsissäni, sairaus nimeltä TOS. Ohjaajani laski kahvikupin pöydälle, katsoi suoraan silmiini, ja sanoi sanat mitä en heti uskonut:
”Niin minullakin”
Helpotus. Se oli päälimmäisenä tunteena. Ohjaajani todellakin tietäisi mitä kehossani tapahtuu, ja kuinka hankala olotila minulla oli. Tuon neljän viikon aikana, kun kyseisessä harjoittelussa olin, opin paitsi hoitamistani potilaista, myös paljon omasta sairaudestani. Tuolloin minulla oli oikeassa kädessäni jo CRPS, oli ollut jo pitkään, mutta sitä ei silloin vielä tiedetty. Opin ohjaajaltani paljon, kaikista eniten opin kuitenkin, että matka on eteenpäin, vaikka se pitkä olisikin. Katsoin ohjaajaani ihailevin silmin, minustakin voisi tulla sairaanhoitaja, kaikesta huolimatta.
Olisinko tehnyt jotain toisin, jos olisin tiennyt että muutaman kuukauden päästä tuosta harjoittelusta, viettäisin lähes kaiken aikani sairaalassa? Potilaana, en sairaanhoitajaopiskelijana. Jossitteluun en usko, joten näin äkkiseltään sanottuna, en usko että olisin toiminut mitenkään erilailla, vaikka olisinkin tulevaisuuteen voinut kurkistaa. Olisin ehkä juonut hieman enemmän kahvia, sen olisin voinut oppia ohjaajaltani, miten nopeassa ajassa kiskaistaan kurkusta alas pannullinen kahvia.
Ohjaajani oli koko harjoitteluni ajan reilu. Reiluus paistoi läpi hänen kaikessa toiminnoissaan. Reilusti hän minua ja tilanteitani myös eräälle toiselle henkilölle puolusti, joka oli sitä mieltä ettei minunlaiseni sairaan kuuluisi opiskella lainkaan. Hän antoi minun tehdä paljon, mutta huolehti myös siitä, että minä tarkkailisin omaa kuntoani. Vaikka kiire osastolla oli kova, oli hänellä aina aikaa minulle. Kärsivällisesti vastasi kysymyksiini, joka ikinen kerta. Koin hänen kanssaan hetken, jolloin opin kuinka ulkokuori voi olla kova suoja, mutta sisällä saa silti tuntea, ja sen voi myös paljastaa. Ohjaajani ohjasi minut myös oikeaan suuntaan hoitojeni suhteen. Taisteluhenkeä ja voimaa, sitä minä tämän henkilön kahvikupeista ammensin.
Vaikka elämä veikin sitten jyrkkään alamäkeen, eikä minusta ikinä sairaanhoitajaa tullutkaan, vaikutti harjoittelunohjaajani S minuun paljon. Kun kerran psykoterapiassa tein harjoituksen, jossa minulta kysyttiin henkilöitä, joilla on ollut elämässäni suuri vaikutus, vastasin yhdeksi näitä henkilöitä S:n. Heti, ilman pohdintaa. Tuo kahvia sisuksiinsa kittaava pikakiitäjä teki minuun syvän vaikutuksen, vaikka jossain määrin tunnenkin pettäneeni hänet, sillä en ikinä sairaanhoitajaksi valmistunut. Hän kuitenkin tietää millaiset vaikutukset yhdillä luilla voi olla, miten liian pieni alue kehossa, saattaa aiheuttaa paljon pahaa.
Kiitos S. Kiitos että olit sinä, sinä siinä. Kiitos että olet vieläkin, siinä.
