Kipuihin herääminen.

Lusikoita kiitos.

Levännyttä unta, se on vain kaukainen muisto jossain yli kuuden vuoden takaa. Ei sellaista tälle keholle, tai mielelle ole sallittu enää pitkään aikaan. Tästä aiheesta olen kertonut, jo useamman kertaa, mutta silti ne yöt ajankohtaisia ovat.

Mitä ne yöt sitten ovat, tai miksi unihiekka karisee silmistä liian nopeasti pois?

Herään öisin monen monen monta kertaa siihen, että minun tulee vaihtaa asentoa. Havahdun joka kerta siihen, ja useimmiten olen hereilläkin sitten pidempään. 

Dystonia vääntää kehoani virheasentoihin, kivuliaisiin sellaisiin. Saatan herätä siihen, että oikean jalkani isovarvas tahtoo porautua patjasta läpi, vetäen mukanaan koko raajan. Käteni saattavat mennä tiukkaan suppuun, kuin suojautuen kivulta. Virheasennot vääntävät kehoani koko ajan niin, että olo on kuin venyttävässä kidutuslaitteessa. 

Kehoni lukkiutuu helposti johonkin tiettyyn asentoon, enkä saa vaihdettua asentoa lainkaan. Lonkkani eivät liiku mihinkään suuntaan, ennenkuin herään täysin ja avustan jalkojani käsilläni. En pysty hahmottamaan kehoani kunnolla, joten en useinkaan edes tiedä missä asennossa vartaloni oikein onkaan. 

Saatan aamulla sängystä noustessani huomata, että käteni ovat kipeytyneet yön aikana ihan vain siksi, että... Olen nukkunut jonkin aikaa kädet hieman suorina. Oi kyllä, tämäkin on jo saavutus, mutta minkäs näin sairaalla keholla teet.

Kipukohtaukset iskevät silloinkin, kun kehon pitäisi olla täydessä levossa. Salama voi iskeytyä selkärankaan kesken unen, tai jalat voivat syttyä tuleen, samalla kun kädet ovat niin puutuneet ettei tiedä ovatko ne enää kehossa kiinni.

Dystoniset tärinät ja vapinat saattavat aiheuttaa ongelmia myös öisin, eikä auta muuta kuin odottaa kehoni rauhoittuvan, tai ottaa kohtauslääkettä, joka hämää aivojani relaamaan ja lopettamaan väärät viestit.

Kipu saattaa tuntua niin moninaisina tunteina, että helvettiin putoaminenkin voisi olla helpompaa.

Heräilen pitkin yötä yliväsymykseen, joka on vuosien mittaan voimistanut ylivireystilaani. Kuinka turhauttavaa on olla niin väsynyt, ettei enää väsymystäkään kunnolla tunne?

 

 

Kehoni ei anna rauhaa, ei edes öisin.

 

Kommentit

sanninen
Sairaan Ihana Sanni

Voimia <3 

a.
Lusikoita kiitos.

Kiitos. 

Kommentoi