Kivun mielikuvitus.

Jo lapsena omasin vilkkaan mielikuvituksen. Siitä on ollut hyötyä paitsi omaksi huviksi, myös esimerkiksi sellaisissa tenteissä, joissa diibadaaba on ollut toivottua, mutta myös sairastamisessa. Joudun useamman kerran viikossa kertomaan kehoni tuntemuksia, ja siinä on auttanut mielikuvitukseni usein. Tosin välillä mielikuvitukseni on laukannut jo niin villinä, että hoitohenkilökunta ei ole aivan pysynyt perässä mitä tarkoitan. Olenkin joskus heittänyt läppää joidenkin kanssa, että voisin kirjoittaa potilaille sanakirjan, jossa olisi erilaisia metaforia erilaisille tuntemuksille ym. 

 

Miltä sitten kipuni saattavat tuntua?

Pienet ukkelit sisälläni repivät kudoksia pikku hiljaa irti. Samalla tavalla kuin miten jotkut repivät paperia. Oikein hitaasti. Kieroutuneella tavalla ehkäpä nautinnollisesti (vaikka itselleni se tuskaa onkin). Koko ajan kudoksia repeytyy ja irtaantuu kehostani.

 

Pienillä ukkeleilla on myös pieniä keihäitä apunaan. nuo keihäät sytytetään tuleen, ja niillä tuikitaan ympäri kudoksia. Välillä pienempiä tuikkauksia, ja välillä kuin salamaniskusta. 

 

Ihoni valellaan bensiinillä ja sytytetään tuleen. Ensin toki hierotaan hiekkapaperilla oikein hinkaten. Samalla myös täytetään tuo kohta kehosta paineella. Venttiilistä pusketaan painetta niin, että keho on poksahtamaisillaan. 

 

Sahalaitainen teräveitsi kastetaan chilikastikkeeseen, ja sillä revitään ihoani pikkuhiljaa auki. Kun haavat ovat tarpeeksi syviä, tungetaan niihin vielä pumpulia, jotta varmasti pysyisivät auki ja kipeinä. 

Ohimollani on teräsvanne. Vanne, jonka sisäpuolella on piikkejä. Se kiristyy välillä tuskaisen kovaa, niin että piikit hinkaten porautuvat päähäni. Samaan aikaan pienet ukkelit vasaroivat kylmää metallista lautaa sisäpuolelta ohimooni kiinni. Klonks klonks skrääks skrääks. Sitruunalla kirvelöitetään koko iho, ja pienet muurahaiset luistelevat terävät luistimet jalassaan viiltoja sinne sun tänne.

 

Luiden tilalle vaihdetaan kylmät metalliset putket. Ne kylmyyttään heijastavat ympäriinsä, ja putki tuntee jokaisen kolahduksen. 

 

Raajojeni sisällä kulkee hissejä. Hissit menevät ylös alas eri painoisia lasteja mukanaan. Välillä hisseissä kulkee matkustajia, jotka pomppivat saaden hissin tärisemään. 

 

Kylmyys ja kipu pakottavat minut pumppaamaan nyrkeilläni voimia käsiini. Kädet nyrkkiin yy, kaa ja koo, pumppaus tuo voimaa ja lämpöä hetkeksi varastoon, ennen kuin pumppaus jatkukoot taas.

 

Rintakehälläni istuu mötikkä, joka puristaa kaulaani niin, että se pakottaa minua hengittämään välillä vain apuhengityslihaksilla. Se oikein katsoo koko ajan minua tyytyväisenä, ja myhäilee kun hengitys ei kuljea oikealla tavalla. 

 

Suihkussa käymisen voimattomuus, paine ja heikkous asettautuu ympärilleni kuumana peittona. Se kääriytyy ympärilleni painostaen olkapäitäni väsymykseen. 

 

On monia muitakin tapoja, joilla kipujani ja olotilojani olen kuvaillut, tulevaisuudessa niitä on varmastikin vielä lisää. Olisihan se nyt tylsää vain sanoa, että kipeetä tekee.