Kuin hattarana taivaalla.

Hiljattain mietin, mietin sitä kuinka on ajanjaksoja joilta en paljoakaan muista. Pitkiä ajanjaksoja joiden ajalta voin vain muutaman tapahtuman nimetä. Useaa näistä ajanjaksoista leimaa sama asia: en ole ollut hallinnassa minulle tapahtuneista asioista. Voimavarani ja keskittymiskykyni ovat kohdentuneet vain yksittäisiin asioihin, jolloin muu maailma ympärilläni, se on kadonnut taivaalle kuin sokeriksi sormien välissä sulava hattara.

Joinain noina ajanjaksoina on kehoni ollut yksinkertaisesti niin rikki ja heikoilla, ettei voimia ole ollut lähes mihinkään. On useita vuosia joiden tapahtumat tiedän lähinnä vain sen perusteella, että yritän muistella millä sairaalaosastolla olin ollut kyseisellä hetkellä hoidossa.  Viime talviolympialaiset olivat vuonna 2014, sillä niitä sairaalasängyltäni katselin aina silloin kun kivuilta ja väsymykseltä jaksoin. Mitä muuta tein koko kevään 2014 tuon lisäksi? Muistan olleeni vain sairaalassa lähestulkoon koko ajan ja kotona (sekä myös siellä sairaalaosastoilla) opinnäytetyötä työstin. Hattaraa ovat muistot siitä, teinkö jotain muuta merkittävää tai vähemmän merkittävää.

Muisti ja sen kadottaminen on minua myös suojannut. Se on ollut paitsi helpottavaa, myös todella pelottavaa, aina asiasta riippuen. Voi kun sitä itse voisikin aina päättää, mitä tietopankkiinsa muistoina tallentaa, ja mitkä paperiperhosina taivaalle vapauttaa. Toisinaan on ollut riipaisevaa, kun joku kauan sitten kadotettu ja unohdettu on esille nostettu. Pölyt pinnalta tummina niin ettei puhalluksella puhdasta saada, mutta silti menneiden tapahtumien kirjaa aukaistu on. 

Liian usein olen törmännyt myös muistoihin, joiden koko olemassaolosta en ole ollut tietoinen. Kun jokin tällaisista muistoista ilmestyy tietämättäni eteeni, ei oloni usein kevein keijunsiivein sinne tänne lentele. Ilmassa on enemmänkin pelkoa, epätoivoa, sekä epäonnistumista.

On monenlaista syytä sille, miksi hattarana taivaalle voin muistini katoavana nähdä. Aina ei se ole täysin huono asia, vaan turvaa, turvaa joka kuitenkin täytyy läpikäydä, koska fakta on se, ettei elämän kaikkia yksityiskohtia voi hallinoida. Hallinnan ote paranee kuitenkin huomattavasti silloin, kun kokonaisuus on paremmassa tasapainossa. Katsotaan, katsotaan milloin tasapainoilu olisi muutakin kuin liian kapea lauta.