Kun kipupotilas tatuoinnin otti.

Lusikoita kiitos.

Kysymys esitetään jokaisella kokemuskoulutusluennolla: 

"Miten olet pystynyt ottamaan nuo tatuointisi?"

 

Koska silloin minä saan päättää kehostani. Minulla ja kehollani on kovin ristiriitainen suhde, emme tule hyvin toimeen, eikä mieleni koe kehoani turvalliseksi asiaksi. Silti samaa elämää me elämme, kehoni ja minä. Minä olen päättänyt koristella ihoani kuvin, samoin kuten olen päättänyt koristella tauluin asuntoni seinät. Ottaessani tatuointia päätän minä kehostani, eikä kehoni minusta. Monimutkaista, tiedän.

"Jos se on jotain mitä haluat tehdä, eikä jotain mitä sinun pitäisi tai täytyisi, voit sen myös tehdä."

Näillä sanoin olen saanut käydä ottamassa tatuointia sairaalasta käsin, kolmena kertana. Tämän sairaalahoitojakson aikana olen käynyt kaksi kertaa päivälomalla tatuointistudiolla. Toisella kertaa ääriviivat, toisella väritys. Halusin ottaa tatuoinnin, joten sain sen myös tehdä. Ei siinä sen ihmeempää.

Olen saanut osakseni kauhistelua, kuinka olen uskaltanut ottaa tatuointeja, vaikka lepokipuni ovat kovat kellon ympäri? Mikäli pelkäisin tehdä asioita kivun vuoksi, en tekisi mitään. Toki tervettä maalaisjärkeä saa käyttää asiassa, kuin asiassa, mutta minä en jaksa pelätä kaikkea. Vaikeasta ahdistuneisuudesta ja paniikkihäiriöstä kärsivänä on mieleni jo täynnä erilaisia pelkotiloja, välillä myös minä haluan olla vapaa. 

Tatuointini kuvastavat minua, aivan kuten tauluni olohuoneen seinällä. Minä olen tehnyt valinnan verhota kipeää kehoani kuvin, joista pidän. Koen oikean käteni todella hankalaksi, eivätkä aivonikaan sitä normaaliksi aisti, joten miksei jotain mukavaa edes ulkopuolelle? Tarkoitukseni ei kylläkään ollut värittää koko hihaa, mutta kas kummaa kun yksi asia johtikin toiseen. 

Kehoni saattaa kertoa sairasta historiaa, mutta ihoni kertoo tarinoita. Oikeasta kädestäni on muodostumassa tarinakäsi, josta löytyy hahmoja jos jonkinmoista. Kuka tietää mitä kaikkea käteen eksyykään...

 

Seuraava tatuointiaika on jo varattuna, mutta sitä ennen tekisi mieli... Lävistystä.

 

Kommentit

Naislaif
Naislaif

Harkitsen ensimmäistä tatuointia. Mentyämme naimisiin saimme lahjakortin.
En pelkää kipua vaan jännitän ihoni neitseellisydestä luopumista.

a.
Lusikoita kiitos.

Harkitsin itse alkujaan viisi vuotta ensimmäistä tatuointia. Sitten päätin, että on oikea aika ja vasempaan ranteeseeni ilmestyi muistutus minulle: "just breathe". 

Kun olin ottanut yhden tatuoinnin, ajattelin että kun ihoni on jo "pilalla", niin kaipa sitä voisikin ottaa lisää. Nykyään tuntuu aivan kuin kaikki seitsemän tatuointia olisivat aina olleet ihollani.

 

Ensimmäisen tatuoinnin harkitseminen on se vaikein. Kannattaa miettiä paljon omaa tyyliään, mitä tatuoinnilta haluaa, ja minkälaisella tyylillä se kannattaisi tehdä. En ole itse ikinä ottanut tatuointia mistään täysin valmiista kuvasta, vaan lähettänyt tatuoijille referenssi kuvia, kirjoittanut adjektiivein mitä haen ym. 

Naislaif
Naislaif

Kiitos ajatuksistasi.

Olen aiemminkin pohtinut tatuointia tyttäreni muistoksi, mutta sitten ajattelin muistavani hänet muutenkin. Täysin en ole ajatusta vielä haudankaivajan, mutta kuvan olisi oltava hyvin kuvaava. 

Mieheni on kuvataiteellisesti lahjakas ja tekee sitä työkseen. Hän on paras suunnittelija. 

Tatuoinnin tekijä on myös tuttu, joten prosessi on hyvissä käsissä.

Olet oikeassa. Minä mietin tyyliä ja muotoa. 

Naislaif
Naislaif

Piti lukea haudannut ei haudankaivaja.  Hyvän tähden tätä ennakoivaa tekstinsyöttöä. 

Ilari og (Ei varmistettu)

ah joo se sun korus nenään sopi oikeesti tosi hyvin ja kaunsi hymy sulla :)

Vierailija (Ei varmistettu)

laita tosta ritarista ja hevosest akuva jos viittit silali net sen näkee kokonaan ja sit toi toinekin kuva ku jotu kääntääs päätä ylöslasin ja tiiäks kuin vaikeeta se on kun pää on tälläin edessäpäin tsiigaaas tota kuvaa

a.
Lusikoita kiitos.

Maija Poppasesta poimittuja erilaisia elementtejä. Tässä tatuoijan heti valmistumisen jälkeen ottama kuva.

 

tatuoinnin tehnyt Jessi Below Zero:ssa, kuva @jessicajonetta instagram tilin kautta.

coxia94 (Ei varmistettu)

Iteltäni kans löytyy kuvia, kolme kappaletta, ja kipupotilas myös minä. Mulla tosin myös useita lävistyksiä... Mut ei kummassakaan kipu kestä kauaa, jos ylipäätään ees sattuu, eikä minkään noiden kipu oo ollu lähelläkään mun peruskipuja, saati kohtauksia jotka ei ees anna mun valita ajankohtaa... Noi on osa mua, osa mun tyyliä, ihan niinku sateenkaarihiuksetkin <3

a.
Lusikoita kiitos.

Juuri näin ajattelen itsekin! Vaikka viimoisin tatuointi (tämän kyseisen postauksen jälkeen seuraava) sattui aika tavalla, ei se ollut mitään verrattuna peruskipuihini. 

Tatuointia ottaessa tietää, että se tunne ei jää päälle. Kuitenkin esim neljän tunnin sessio on todella lyhyt elämässä johon kuuluu 24/7 kovat kivut.

 

pidä kiinni tyylistäsi :)

Kommentoi