Kun marttyyrit neuvoja jakelevat.
”Jos olisin silloin tiennyt, mitä tulevaisuus tuo, olisin tehnyt niin ja näin. Oh ja ah.”
Tämä on aihe, jonka kirjoittamista olen pohtinut pitkään. En tarkoita kuullostaa ilkeältä, tai muita arvostelevalta, haluan vain kertoa oman näkökantani. Mikä tämä aihe sitten on? Tietynlainen marttyyrimainen katselmus, varsinkin silloin kun elämä muuttuu jonkun sairastumisen myötä.
Meistä jokainen on nähnyt niitä lauseita, inspiraatiokuvia, ja vaikka mitä. Niitä, joissa joku henkilö kehoittaa kaikkia tekemään nyt ja heti kaikkia niitä asioita joista nauttii, sillä ikinä ei tiedä miten elämä muuttuu. Tämä lause tai henkilö kertoo melkeimpä aina, kuinka hän ei ikinä arvostanut niitä asioita, ja nyt katkerana katsoo taaksepäin. Kateellisena tuijottaa heitä, jotka vielä kaikkeen pystyvät. Miksi tämä sitten minua ärsyttää?
Mikäli kehoitetaan henkilöitä nauttimaan hetkestä, ja arvostamaan täysillä mitä kaikkea he nyt voivat tehdä, sillä elämä voi milloin vain muuttua…. Nauttiiko ja arvostaako niitä asioita silloin aivan oikeasti, juuri sillä hetkellä? Vai tekeekö niin vain, koska tulevaisuus saattaa ehkä muuttua? Onko se todellista arvostamista ja nauttimista, jos taustalla on koko ajan pelko niiden häviämisestä?
Oi jospa olisin silloin tiennyt mitä tulevaisuus tuo…
Oi kumpa vain olisin nauttinut siivoamisesta…
Oi ja oi! Jos ja jos! Konditionaalia konditionaalin perään!
Olen aiemminkin kirjoittanut, kuinka henkilökohtaisesti en kaipaa sääliä, en tippaakaan. Elämän realiteetteihin kuuluu sen muuttuminen. Onko se aina reilua, no ei ole, epäreiluutta on maailmassa ihan liikaa. Mutta pointtini onkin juuri siinä, että jos jää liikaa katsomaan sinne taaksepäin, ja kehoittaa kaikkia tekemään samalla tavalla… Kehoittaako samalla muita varautumaan jatkuvasti mahdolliseen epäonneen, tai epäreiluuteen? Varsinkin jos asiansa ilmaisee marttyyrimaisella, ja sääliähuokuvalla tavalla. Kyseiset kommentit tuottavat myös helposti muissa henkilöissä huonoa omaatuntoa, ja muita kielteisiä tunteita.
On toki henkilöitä, jotka saattavat voimaantua säälistä, sekä itsensä marttyyriasemaan julistamisella. Nykymaailman somekulttuuri tykkäyksineen ja sydämineen varmastikin ruokkii tätä ajatusmaailmaa myös. Jokainen käsittelee sairastumistaan, sekä elämäänsä itse omalla tavalla, sekä toivottavasti myös toisten tuella. En usko, että kukaan tarkoittaa pahaa tällä käyttäytymismallilla, mutta voi se silti tuntua muista turhauttavilta. On rikkautta, että on erilaisia mielipiteitä ja ajatuksia. Uskon että tämäkin aihe esittäytyy täysin erilaisina erilaisen ihmisten silmin. On eri asia tarkasteleeko tätä asiaa vaikeasti monisairas ystäväni, tai henkilö joka ei ole suurempia epäkohtia elämänsä varrella kohdannut. Mihinkään kilpailuasetelmaan ei silti ole tarvetta, ehei. Vaikka valitettavan usein tuntuukin siltä, että monet kilpailuun ryhtyvät. Silloin on hyvä itse tiedostaa, jääkö hiekkalaatikolle, vai poistuuko tarkastelemaan muita asioita.
Jokainen meistä on omanlaisensa yksilö, se kaikille suotakoot. Tämä on vain yksi hieman isommista asioista, mitä sairastamisen maailmassa olen havainnoinut. Kyseisestä aiheesta voisi saada hyvän tutkimuksen, ja voisipa sairastamisen somekulttuurista saada vaikka minkälaista juttua aikaiseksi (mikäli aika ja kunto antaisivat myöden, tutkisin ja kirjoittaisin aiheesta itse, mutta tällä kohtaa tyydyn odottamaan jonkun toisen tarttuvan siihen jossain vaiheessa.).