Kylmä sade.

Juhannuksena kaupungissa satoi, pili pili pom muuttui lammikoksi, joka kasteli pyörätuolini renkaat. Niiden läpi minä kuitenkin kelasin, niiden lammikoiden, jotka tekivät joka kelausliikkeestä liukkaamman. Vesi ja metalli, ei ne eivät toisiinsa kietoudu, vaikka pinnallisesti toisiaan hyväilevät. Kesän sateisuus ei sinänsä minua haittaa, helteen rakastajan geenit jaettiin jollekin muulle, mutta se märkyys ja epäsiisti olo itsellä.

Eräänä päivänä oli pakko käydä apteekissa, joten lippis päähän ja sadetakki niskaan. Se sade, se ei rummuttanut kattoja, jokainen pisara tuntui porautuvan maasta läpi. Ja niitä pisaroitahan oli enemmän, kuin päättymättömässä piissä. Oli pakko odottaa saden hellittämistä viereisessä tavaratalossa. 13 vuotta vanha sadetakki valui vettä, lippikseni suojasi likaista tukkaani. Näytin juuri siltä, kuin ihmisten ilmoilla haluaisinkin… Jotta lippis pysyi suuressa päässäni hyvässä asennossa, tuli minun kiristää sitä tiukalle. Niin tiukalle, että korkokenkähyllyjen välissä teki mieli hittää lippis frisbeen lailla kauas alennuskoriin. Oi turhamaisuus, nyt vielä neljä päivää tuon tapahtuneen jälkeen on otsassani kohta, johon sattuu. Toisilla tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, omalla kohdallani asia on selvästikin toisin.

IMG_2102.JPG

 

Kostea kylmyys on yksi pahimmista kroonisista hermosäryistä kärsivälle. Se tunne, se on kuin pakastettu rautakanki. Jokainen luuni on korvattu pakastetulla rautakangella, kylmyydellä joka lamauttaa. Kipu, se nousee nousemistaan. Näin kesäaikaan kosteaa kylmyyttä löytää myös ruokamarkettien kylmähyllyjen vierestä. Hyi, yök. Unohdan aina, että kauppareissuille pitäisi ottaa mukaan jokin viltti, johon kääriä jalat silloin kun kädet vanukaspurkkia hyllystä hamuilevat.

Kostea kylmyys ei pidä kehoa vain kipuisassa kylmyydessä, ei se laukaisee usein myös lämpimämpään siirtyessä ystävänsä nimeltä vasomotoriset muutokset liikkeelle. Kädet ja jalat turpoavat, keho muuttaa punavalkosiniharmaaksi väriään, ja pitää huolen siitä, että raajojen lämpötilat muuttuvat tämän tästä. Viehättävää, oi kyllä. 

Kaikesta huolimatta, siitä sateesta välittämättä, kipujen nousemisesta ja raajojen turvotuksista väri- ja lämpötilamuutoksineen… silti minä en kotini vangiksi halua jäädä. Totuus on kuitenkin se, että vaikka viettäisin kotona peiton alla koko päivän, kiukuttelisi kehoni. Mutta toisen sadetakin, sellaisen minä itselleni hankkia aion, jotta sadepisarat eivät aina samaa takkia pitkin valuisi.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *