Lokakuun valot.

Lusikoita kiitos.

Tiesin sen jo ennen vuoden vaihtumista, ennen kuin kello löi 00:01 tammikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2016, minä tiesin ettei vuodesta tule helppo. Olisin voinut tarttua kaikkiin maailman kelloihin, ja siirtää ne vuoden eteenpäin. Hyppy vain, ja vuodesta seuraavaan. Mutta vaikka kuinka aavistin vuodesta tulevan hankala, en silti ollut lainkaan varautunut, mitä edessäni olikaan. 

Siksi minä niin iloinen olen, iloinen lokakuun hämärässä hohtavista valoista. Jos näkee valon, näkee toivon.

Pyhäjärven rannalla oli keskiviikkoiltana sumuista. Juuri siltä kuluva vuosi vaikuttaa: hämyisältä sumuverholta, jonka takaa välillä valot pilkahtelevat, mutta joka välillä on niin tiheään kudottu, ettei pienikään säde valoa sen läpi voi paistaa. Ei ole aina niin helppoa torjua sumun muodostumista, välillä se kietoutuu ympärille, niin ettei edes hämärässä mitään outoa näe.

 

Vaikeuksia ja kompastuskiviä on tässä vuodessa ollut, ollut aivan liikaa. Välillä on tullut kompuroitua niin, ettei näin jälkikäteen varsinkaan niitä lainkaan outoina pidä. Jos vaikeudet työntävät yhdestä toiseen, turtuu sitä nopeaan. Silmät tottuvat hämärään, niin ettei valoa enää huomaakaan. Vain hetkiä on muistoissa, mitä kaikkea onkaan tänä vuonna, hämärän vuonna, sattunut. 

Mutta lokakuussa on valoa, vaikka vuodenajat ovatkin taittamassa auringonsäteet pimeään. Kesän vaihtuminen syksyyn hiipi kuin salaa, sairaalassa ollessani. Aurinko paistoi vielä korkealta osaston ovista sisään kelatessani, ja iltaisin tuli sälekaihtimet potilashuoneessani tiukasti sulkea, jos hämärässä nukkua halusi. Mutta kun kuukaudet vaihtuivat toiseen olikin ulkona yht'äkkiä keltaista. Keltaista valoa ruskan lehtien muodossa puiden oksilla, ja aurinko, se paistoi alempaa. Palatessani sairaalasta kotiin, tuli olohuoneessa jo iltapäivällä lamput päälle laittaa.

 

Valo. Sitä voi nähdä monella eri tapaa. Jos on joutunut kulkemaan sumussa pitkään, voi valon kirkkaus tuntua hankalalta, on helpompi kulkea lujaa sumussa, kuin pysähtyä tarkastelemaan kirkkaita säteitä. Mutta opetella voi, voi oppia pysähtymään ihastelemaan valoa. 

Kommentoi