Lystikäs.

Lusikoita kiitos.

Jokaisen kotona on niitä tavaroita, jotka eivät välttämättä ole täysin sisustukseen sopivia, ja jotka muutoinkin saattavat olla hieman outoja tai hassuja. Muuton yhteydessä kävin tottakai juuri tavaroitani läpi, ja vaikka paljosta taas luovuinkin, muutti uuteen asuntooni myös muutama sellainen tavara, jonka tunnearvo on vaan niin suuri ettei niitä pois voinut heittää. Yksi tällaisista tavaroista oli violetti muki, jonka olen omistanut yli 20 vuotta. Lystikäs.

Lapsena asuin Turussa. 90-luvun alussa kaupunkiin saapui Disney on Ice. Isäni vei siskoni ja minut sinne, ja vuosien saatossa tästä tulikin perinne, jota olemme siskoni kanssa pitäneet yllä välillä vielä aikuisinakin. 

Muistan vieläkin sen sinisen jäähileen. Se ei maistunut kovin hyvältä, mutta koska se oli tuossa mukissa, oli se tottakai hauskan makuista! Tiesin itse, että se värjätty jäähile oli kallista. Todella kallista. Mutta isäni halusi annoksen minulle ostaa. Söin esityksessä jäähileen puoliksi siskoni kanssa, ja kannoin kotiin ylpeänä mukin. Violetti muovimuki, jossa Lumikki ja seitsemän kääpiötä elokuvan Lystikkään kasvot. Vuosia olin tarkka. Todella tarkka siitä, että vain minä saisin mukista juoda. Tuo muki on yksi rakkaimista esineistäni, joka muistuttaa minua aina isästäni. Isästäni, joka on maailman kiltein henkilö.

Eihän tuo violetti muovimöhkäle mikään kaunein esine keittiöni kaappien sisällä ole, mutta yksi rakkaimmista kyllä. Muki, joka tuo hymyn aina kasvoille. 

 

Kommentoi