Miksi Tampere?

Viime aikoina olen jälleen vastannut yhä uudestaan ja uudestaan kysymykseen siitä, miksi minä oikein vieläkin Tampereella asun? Mikäli asia olisi niin helppo, en olisikaan asunut täällä enää vuosiin. Mutta kuten aina, on tässäkin asiassa monta eri vaikuttavaa osatekijää, suurin osa niistä ei ole minusta riippuvaisia.

Viimeiset 11 vuotta olen tässä kaupungissa asunut, mutta miksi vieläkin? Mikä tekee Tampereesta sen kaupungin, jossa kirjani pidän?

Yksinkertaisin vastaus näihin kysymyksiin on se, että toiseen kaupunkiin muuttaminen olisi aivan liian työlästä. Ei, en tarkoita itse muuttamista, ja tavaroiden siirtämistä, vaan kaikkea muuta. Itse muuttohan ei olisi yksiössä asuvalle sinkulle mikään suuri juttu, sehän koko keississä olisi helpointa. Minut pitää Tampereella sairastamiseni, se iso kokonaisuus, jota ei noin vaan pakata pahvilaatikoihin ja siirretä toiseen kaupunkiin.

Sairaanhoitoni on jo nyt pirstaleina jaoteltu eri paikkoihin, joten kaikkien näiden pirstaleiden kerääminen muualle olisi niin työlästä, että mieleni askartelee välittömästi kymmeniä eri listoja asioista, joita pitäisi muuttaessa huomioida. Mutta sairaanhoito ei olisi ainoa siirrettävä hajanainen kokonaisuus, myös kuntoutukset kokisivat saman siirron. Kun omaa niin pitkän, kompleksin, ja vaikean sairashistorian kuin minä, ei asioita selitetä hetkessä. On kuitenkin tärkeää, että minun kanssani työskentelevät ammattilaiset tietävät minusta ja sairauksistani, mutta myös toimintatavoistani. Olen tehnyt töitä kuntoutusmuodoissani mukana olevien henkilöiden kanssa jo useita vuosia, joten kaiken alusta aloittaminen… se tuntuisi yksinkertaisesti liialta.

Mutta on myös monia muita asioita, jotka vaikuttavat siihen, että kotipaikkakunnan vaihtaminen olisi turhauttavan vaikeaa. Vammaispalvelut, joita ilman arkeni ei pyöri, tulisi hakea uudestaan. Apuvälineiden kartoitukset pohdittaisiin. Byrokratiaa toisensa perään. Ja sitten vielä näiden kaikkien asioiden päälle ihan vain ne tavanomaiset asiat: Mistä löytyisi minulle soveltuva asunto, mahdollisimman itsenäiseen elämään? Pyörätuolin kanssa tulee pohtia niin monia pieniä yksityiskohtia sekä asunnossa, että taloyhtiössä, ja lähiympäristössä. Ai niin joo, kustannukset ovat myös tärkeä pointti. 

Haluaisin muuttaa, haluaisin todella, mutta… Koko prosessi kestäisi kokonaisuudessaan oletettavasti useamman vuoden, ja työmaata riittäisi asioiden järjestelyssä aivan liikaa. Joten juuri nyt tämä on minun kaupunkini. En koe olevani valmis niin suuriin muutoksiin tässä vaiheessa elämääni, en vaikka jotkut asiat voisivatkin muuttua parempaan. Mutta tästä kaupungista kulkevat onneksi junat, junat joihin voin pyörätuolini kyydissä hypätä, ja matkata kohti kaupunkia, jota omakseni kutsua tahtoisin.