Nää on mun kädet.

Nää on mun kädet. Ne tekevät paljon, mutta ovat myös tekemättä paljoa. 

 

Niitä tarvitsee lähes kaikissa päivittäisissä toiminnoissa, sellaisissakin mihin ne eivät enää nykyisin pysty. Ne kirjoittavat julkaisuja pätkissä puhelimella naputeltuina. Ne eivät pysty tekemään mitään kipua lisäämättä. Ne tuntevat liikaa. Nää on mun kädet.

 

 

Ne sivelevät nukahtamaisillaan olevan kummitytön hiuksia. Ne pitävät vasenta kämmentään pikkuisen selän päällä, kun hän on sängyssään unileluaan halimassa seilaamassa kohti höyhensaaria. Ne silittävät koirani silkkistä, mutta ruttuista naamaa. Ne koristautuvat ihoon kirjoitetuilla teksteillä ja kuvituksilla. Nää on mun kädet.

 

 

Ne ovat syy siihen, miksi olen vaikeasti vammainen. Niillä on oma tahtonsa, päättäen usein itse milloin turvota, muuttaa väriä ja lämpötilaa. Ne kuihduttavat kehoani. Ne aiheuttavat ongelmia koko kehoon, ja minuun kokonaisvaltaisesti. Ne pitävät sisällään paljon hankaluuksia. Nää on mun kädet.

 

 

Ne nukahtaisivat usein, jos mahdollisuus olisi, että sen jälkeen heräisivät parempina. Ne eivät määrää kaikesta. Ne tekevät päivittäin enemmän, kuin mihin oikeasti pystyisivät ja jaksaisivat. Ne tarvitsevat huomiota koko loppuelämäni. Ne etsivät uusia keinoja ja mahdollisuuksia. Nää on mun kädet.