Olen tehnyt tällaisen postauksen joskus aiemmin, mutta siitä on jo aikaa, niin etten edes muista mitä valokuvia siinä oli, tai mikä jutun otsikkona mahtoikaan olla. Mutta tässä, näin sunnuntain ratoksi hieman sekalaisia valokuvia, ja tarinoita niiden takaa. Missään järjestyksessä valokuvat eivät ole, eikä niiden valikoitumiselle ole sen suurempaa syytä. Nämä ovat vain sanoja, sanoja kuvien takana.

Muutama vuosi sitten ostin Roomasta käsintehdyn kauniin valokuva-albumin. Tuon albumin sivuille olen kehittänyt kuviani, suurimmaksi osaksi Instagram-kuvia, ja asetellut niitä erilaisiksi kollaaseiksi. Sairastaminen ja sairaala, niin, niitä tämä aukeama mukanaan kantaa. Osan noista hetkistä muistan täysin, osasta minulla ei ole tietoakaan.

Viime kesänä Sveitsin Alpeilla söin palan luumutorttua kermavaahdolla, ja join kylmän lasillisen Ovomaltinea. Kaivoin repustani paperia, revin sen pieniin palasiin. Kirjoitin sanan, vangitsin hetken.

Talvella kuvasimme yhdessä henkilökohtaisen avustajani kanssa videon päivästäni. Illalla iski kova kipukohtaus, jolloin en voinut muuta kuin yrittää olla paikoillani. Kun kohtaus oli hellittänyt, oli ihoni vielä laikukas, oli ripsivärini valunut poskilleni, oli tuskanhiki hiipinyt pitkin ihoani. Siinä minä olin, kivuliaana, arjessani.

Aiemmin päivällä olin parini kanssa ottanut voimauttavan valokuvan kurssin valokuvat. Illalla asuntooni paistoi kaunis valo, ja kynteni kimaltelivat kilpaa auringonsäteiden kanssa.

Vanhoja pilttipurkkeja, koristeteippiä, maalia, paperinarua ja voimapaperia. Niihin valmistin kahdelle tädilleni ilman suurempaa syytä syötäviä lahjoja: marinoitua punasipulia ja siemennäkkäriä.

Huijaus juustokakkuset. Paahtoleipää, Marabou-suklaatuorejuustolevitettä, pakastemarjoja. Nämä olivat jossain vaiheessa parhainta mitä tiesin, ja hieman liiankin helppoja valmistaa.

En enää pukeutuisi näin, mutta muistan tuona päivänä pitäneeni asustani kovin. Olin pitkän sairasloman keskellä lähdössä opinnäytetyön toimeksiantajan toimistolle allekirjoittamaan sopimuspapereita.

Tatuointi, joka tehtiin sairaalahoitojakson aikana. Aamulla sairaalasta tatuointistudiolle, uusi tatuointi käteen, takaisin sairaalaan. Illalla sain kirjoittaa usealle hoitajalle tatuoijani yhteystiedot. 

Berliini, kesä 2014. Jalassani eivät olleet nahkahousut, nahkahame kylläkin. 

Hymy oli herkässä 23.8.2014, sen päivämäärän muistan helposti, siskontyttöni oli juuri syntynyt. Lähdin heti tiedon syntymästä saatuani Helsinkiin, ja päivän kuljin kaupoilla odottaen sairaalan vierailuaikaa. Niin, tämän näköisenä lähdin kotoa, mutta valokuvat mitkä minusta on tuolta päivältä synnytyssairaalasta, näyttävät aivan toisennäköisen tuoreen tädin. Kiitos vesisateen ja auringon vaihtelun, ja laukun kantamisen ympäri kaupunkia.