Lusikoita kiitos.

8.7.2018 a.

Yksinäisyydestä ja yksinolosta.

”Minä olen yksinäinen.”

Noin nyt se on sanottu, ei tarvitse kierrellä ja kaarrella riviä toisensa perään erilaisia kielikuvia käyttäen. Mutta kuten oi niin usein, ei tämäkään asia ole niin yksinkertainen miltä aluksi saattaa vaikuttaa. Vaikein ja isoin asia on nyt kuitenkin kirjaimilla kirjoitettu, vihdoin suostun sen itselleni myöntämään.

Vielä jonkin aikaa sitten ajattelin minun valinneen yksinolon, joka ei kuitenkaan tarkoittanut yksinäisyyttä. Mutta jotain on kuitenkin muuttunut. Vaikka yhä itse haluan ja tarvitsenkin paljon yksinoloa, koen myös jääneeni yksinäiseksi ilman omaa valintaa. Niinkin oudolta, kuin se saattaakin kuullostaa, koen yksinäisyydestä häpeää. Olen joissain tilanteissa koittanutkin peitellä yksinäisyyttäni, sillä olen pelännyt saavani osakseni sääliä, tai sitä että joku lähipiiriin kuuluva alkaisi kovin tuputtamaan minulle seuraa aivan koko ajan. Yksinäinenkin saa halutessaan olla yksin vaikka yksinäisyydestään kertoisi. Se että kieltäytyisin toisinaan toisten seurasta ei tarkoittaisi sitä, että olisin itse täysin syyllinen yksinäisyyteni varjoon.

On joitain asioita, mistä olen itse tunnistanut yksinäisyyden, tai sen kuinka yksipuolisia jotkut kaverisuhteet ovatkaan olleet. Vuosien mittaan tärkein oppi on ollut se, onko itse aina joutunut olemaan se aktiivinen osapuoli. Useamman kertaa olen havahtunut huomaamaan, kuinka joitain kaveruussuhteita ei olisi olemassakaan, ellen minä aina järjestelisi tapaamisia ja tekemisiä. Joissain tilanteissa on käynyt harvinaisen selväksi se, että jos minä en hoida järjestelyjä, ei mitään myöskään tapahdu. Olen tullut kohdelluksi epäreilusti, kun toinen on aina voinut ilmestyä vain paikalle minun hoitaessani kaiken jo etukäteen ja tapaamisen aikanakin. Kaveruus ja ystävyys on toki paljon muutakin, kuin viiden ruokalajin illallisia tai pitkiä viikonloppuja toisella paikkakuntaa. Läsnä voi olla silloinkin, vaikka ei kasvotusten pitkiin aikoihin tapaisikaan. Ja juuri se fakta tekeekin asiasta ehkäpä hieman karumman. Mikäli pelkkä yhteydenpito on pinnallista ja harvoin tapahtuvaa, kannattaako voimavarojaan keskittää siihen kaveruuteen?

Minä haluan ystävyyden olevan kaksipuolista. Haluan olevani ystäviäni varten, mutta haluan myös heidän olevan minua varten. Mikäli se ei olisi vastavuoroista, silloin pärjään aivan hyvin yksikseni. Mutta juuri tässä tullaankin omalla kohdallani siihen kaikista herkimpään asiaan yksinäisyydessä. Vääristynyt ajatusmaailmani kun on sitä mieltä, että minusta välittämällä joutuu vahingoittumaan. Todellisuudessa haluan pitää siis minimissä sen määrän ihmisiä, jotka joutuvat vuokseni kärsimään. Vaikka ajattelenkin tällä tavoin tiedän etten selviäisi täysin yksin. Tai no otetaampa hieman takaisin: minä selviäisin kyllä yksin, vaikka minusta ei välitettäisi, mutta minä en selviäisi jos en voisi välittää minulle tärkeistä.

Yksinäisyys on tullut, enkä usko että se olisi poistumassa pitkiin pitkiin aikoihin. Vähäiset voimavarat eivät vain tällä hetkellä riitä siihen, että jaksaisin itse yksin sitä hälventää. Sen sijaan pidän lujempaa kiinni niistä valituista ja harvoista, jotka eivät anna minun tiputtaa heitä matkasta pois.

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Syvällistä

2.7.2018 a.

Batmobile jalkojen jatkeena – tai mistä pyörätuolini palaset koottiin?

Yhteistyössä Talart:n ja Tarta:n kanssa

Selkänoja saatu blogiyhteistyön merkeissä

Yksilöllinen pyörätuoli on parhaimmassa tapauksessa luontainen jatke keholle, apuväline jonka käyttämistä ei tarvitse erikseen miettiä. Kun alkuvuonna kokeilin uutta pyörätuoliani ensimmäistä kertaa, koin sen heti hyväksi! Ei tarvinnut miettiä erikseen mitä tehdä ja miten, liikkuminen oli niin luontevaa. Tiesin sen heti: Tässä on minulle täydellinen pyörätuoli, minun Batmobile.

Aiemmin keväällä kerroin yhdessä Talart oy:n kanssa, kuinka yksilöllinen pyörätuoli suunnitellaan. Nyt on aika kertoa mistä palasista minun uusi tuolini koottiin, ja miksi tiettyihin valintoihin päädyttiin.

Kuva: Mika Toivanen

Kun pyörätuoliani lähdettiin suunnittelemaan valikoitui malliksi JT-speed. Mittojeni mukaan tehtiin tuoli, joka on juuri minulle sopiva, ja kohtaa minun yksilölliset tarpeeni. Joitain päätöksiä tiedettiin tehdä aiemman tuolini perusteella. Mittausvaiheessa kävi ilmi mm. se, että aiemmassa tuolissani istuin liian korkealla, näin ollen kelausasentoni ei ollut keholleni optimaalisin. Uudessa tuolissa huomasin heti, kuinka paljon helpommin sain kelausliikkeen luotua, kun kädet pääsivät liikkumaan laajemmalla alueella.

Olin kokenut käsilleni oikein hyviksi The Surge:n kelausvanteet ja Spinergyn vanteet, joten ne siirrettiin vanhasta pyörätuolistani tähän uuteen. Tiesin myös heti, että haluan uudessakin tuolissani olevan saksijarrut. Matkustan paljon junalla ja koen, että saksijarruilla pitävyys on erinomainen. Käsieni heikkoudesta johtuen en voinut valita jarruja, jotka painetaan peukalolla rengasta vasten kiinni, tarvitsen laajemman otteen. Kaikki tällaiset pieneltä vaikuttavat yksityiskohdat luovat yhdessä käyttäjälleen toimivan kokonaisuuden.

Suomen sääolosuhteet ovat niin vaihtelevat ja ongelmaiset, että ne asettavat haasteita myös pyörätuoleille. Vaikka pienet ja suorat vaatelaidat saattaisivatkin näyttää tyylikkäimmiltä, toimivat renkaiden päälle kaartuvat laidat lokasuojina räntä- ja lumisateessa, eivätkä mudat roisku vaatteille. Olisin itse ehkä valinnut vaatelaidat puhtaasti ulkonäön perusteella, mutta onneksi Talart:n jätkät tietävät mitä tekevät ja osaavat myös kertoa asiakkailleen eri vaihtoehdoista. Myös jalkalautani mallia pohdittiin yhdessä. Oikean jalkani vaikea virheasento aiheuttaa hieman ongelmia kyydissä pysymiseen, joten jalkalaudan oli tärkeä olla tarpeeksi suuri, jotta jalkani eivät tipahtelisi. Pyörätuolia suunniteltaessa oli jo tiedossa, että käyttööni tulisi myös FreeWheel nokkapyörä, joten jalkalauta tehtiin heti sellaiseksi johon FreeWheelin saa suoraan kiinnitettyä. Sääolosuhteet vaikuttavat myös edessä oleviin tukipyöriin, joten on erittäin hyvä, että pyörien vaihto on nopeaa ja helppoa. Olen itse tykästynyt pieniin tukipyöriin niiden ketteryyden vuoksi. Talvella vaihdatan pyörätuoliini aina hieman leveämmät tukipyörät, jotta liikkuminen pehmeässä lumessa olisi helpompaa. Mutta näin kesäaikaan on käytössäni pienet tukipyörät, joissa on hieno ominaisuus: Led-valot syttyvät pyörän liikkeestä, jolloinka värikkäät valot tuovat turvallisuutta minulle, ja näen paremmin myös maastoa. Nämä Volcanic wheels vilkkuvalorenkaat olen hankkinut omakustanteisesti, mutta loppusyksystä saavat valorenkaat siirtyä hyllylle, ja pyörätuolini mukana tulleet tukipyörät siirtyvät jälleen käyttööni.

Jo pelkät sääolosuhteet vaikuttivat siis paljon pyörätuolini ratkaisuihin!

Helpoin ratkaisu koko suunnitteluvaiheessa koitti, kun Talart:n Teemu esitti kysymyksen: ”Minkä värinen runko laitetaan?”. En muista odottiko Teemu edes vastaustani, vai katsahtiko hän vain vaatteitani, jotka olivat jälleen kokonaan mustat. Mattamustaa, se on se väri minkä minä Batmobilelleni valitsin, kuinkas muutenkaan. Musta väri on itselleni niin itsestäänselvyys, että kun keväällä apuvälinekeskuksessa vaihdettiin istuintyynyni toiseen malliin, ompelin itse tyynylle heti täysin mustan suojuksen sillä hopea reunus oli liian värikäs. (Sivuhuomautuksena vielä, että istuintyynyt eivät tule pyörätuolien mukana, vaan ne valitaan fysioterapeuttien kanssa erikseen tarpeiden mukaan.)

Kuva: Mika Toivanen

Yksi isoimmista muutoksista uuteen pyörätuoliini oli selkänoja. Koska selässäni on useasta eri syystä johtuvaa ongelmaa, tuli selkänojan kohdata paitsi tarpeeni, tuli sen olla myös provosoimatta tiettyjä oireita. Matala selkänoja on itselleni tärkeä, enkä kipujeni vuoksi pystykään käyttämään korkeampaa. Saan myös enemmän apuja kelaamiseen ja esim. kynnysten ylittämiseen matalalta selkänojalta, kun saan liikkeen tulemaan käsieni lisäksi selältä. Tarta:n ergonomisiin ja muotoiltaviin selkänojiin olin tutustunut jonkin verran jo aiemmin. Koska en tarvitse selkänojalta niinkään tukea kehonhallintaan, päädyttiin kohdallani heti Tarta:n malleista Emys versioon. Pehmustetut nikamat tuovat mukavuutta istumiseen, ja ergonomisen muotoilunsa ansiosta auttavat kehoani jaksamaan.

Selkänojassani on monta erinomaista puolta, jotka ovat hyödyksi jokapäiväisessä elämässä. Saan irroitettua koko selkänojan muutamassa sekunnissa rungosta, jolloin saan pyörätuolini palasteltua atomeihin pienien autojen takaluukkuun. Lentokoneella matkustaessani otin selkänojan käsimatkatavaroihini, jolloin pystyin olemaan varma siitä, etteivät pehmusteet likaannu tai rikkoonnu ruumassa. Tarta:n selkänojat kiinnittyvät pieneen adapteriin, jonka kallistuskulmaa voi säätää itse helposti kuusikoloavaimella. Näin ollen voin itse tarvittaessa muuttaa kulmaa sopivammaksi.

Koska pyörätuoli on iso osa minua, tulee sen sopia minulle myös tyylillisesti. Yhteistyön merkeissä Tarta maalautti selkänojani haluamallani kuvioinnilla. Mahdollisuuksia olisi voinut olla vaikka kuinka paljon, sillä firma kykenee tuottamaan kuviointeja valokuvista ja erilaisista logoista. Itse halusin kuitenkin jotain tyylikästä, mutta maltillista ja näin ollen päädyin mustaan marmorikuviointiin.

Talart oy on Tarta selkänojien virallinen maahantuoja, lisätietoa löytyy heidän sivuiltaan, sekä Tarta:n omilta sivuilta.

Kuva: Mika Toivanen

Uudelle pyörätuolille oli tarvetta ja useampia syitä, enkä voisi olla lopputulokseen tyytyväisempi. Räätälintyönä naapurikaupungissa valmistettu pyörätuolini on iso osa minua ja arkeani, ja se kohtaa kaikki tarpeeni. Asia josta minulle huomautetaan usein on se, että kuljen ääneti lujaa vauhtia vilkkuvalorenkaani välkkyen… no mitäs muuta sitä Batmobilelta voisikaan odottaa?

Kuva: Mika Toivanen

Pyörätuolini penkin alla näkyvän nahkataskun olen tehnyt itse. Näin ollen vammaispysäköintilupani ja pieni kuusikoloavain kulkevat aina mukanani.

Muoti Hyvä olo Terveys Trendit