Milloin junamatkustaminen olisi reilua myös liikuntarajoitteiselle?

”Tervetuloa InterCity 543:n kyytiin Epäreiluuden ja Rasittavuuden kautta Kohteeseen, jonne pääsy on aina yhtä epävarmaa. Emme voi taata minkäänlaista matkustusmukavuutta, mutta suurella todennäköisyydellä voit saada puoliesi pitämisestä leiman otsaan. Juna lähtee!”

Neliön kokoinen pläntti maassa, tervetuloa tässä on pyörätuolipaikkasi Suomessa kulkevissa InterCiteissä. Jotta saisit luksusta matkan taittamiseen, saat vielä ihkaoikean pistorasian käyttöösi! Pöytätaso on luksusta, joihin kaikilla kalustoilla ei ole varaa, mutta onhan sinulla sylisi.

 

2D83C4CB-5DF6-4A95-A462-C42A94D5CA38.png

 

388B0FC0-3AB1-4A75-9030-5666B9F7AA12.png

Loppuvuonna julkaisin kyseisen kuvan ja tekstin julkisella Instagram-tililläni.  Kun olin saanut  konduktöörin hakemaan minulle kahvin ravintolavaunusta kerrottiin minulle, että koko välipalasetelin arvo pitäisi käyttää kerralla. Huhuilin siinä sitten ympärilläni oleville kanssamatkustajille, josko jonkun kahvihammasta mahtaisi kolottaa? Minua vastapäätä istunut nainen tarttui tarjoukseen ja loppumatkan keskustelin hänen kanssaan eräästä aiheesta, josta hän oli menossa seuraavana päivänä luennoimaan. Sattumalta aihe liippasi kovin läheltä juuri kokemaani tilannetta VR:n kanssa. Vastailin hänen kysymyksiinsä ja  annoin lupani käyttää keskusteluamme osana tuota luentoa.

 

Niin, junamatkustaminen ei ole liikuntarajoitteisena aivan niin mukavaa, kuin ensialkuun voisi ajatella. On myös äärimmäisen turhauttavaa, että vielä vuonna 2018 saa kuulla useilta ihmisiltä, kuinka pitäisi vain olla kiitollinen siitä, että ylipäänsä pääsee junalla matkustamaan. Mutta miksi minä maksan täysin saman verran matkalipustani, kuin kaikki muut, vaikka minulla ei olekaan mahdollisuutta käyttää kaikkia junan palveluita?

Mikäli ostat kaukojunaan paikkalipun oikeuttaa lippusi ainakin seuraaviin asioihin: Istuinpaikka, kulku wc:hen (itseasiassa useampaan), pöytätaso, pistorasia, pääsy ravintolavaunuun, poistumisen junasta huolehtimatta siitä onko poistumistietä tukittu. Ennen junan lähtöä voit myös valita haluatko paikkasi esim. rauhallisemmasta työskentelyhytistä.

Mikäli ostat kaukojunaan lipun pyörätuolipaikalle oikeuttaa lippusi ainakin seuraaviin asioihin: Pläntti maassa johon lyöt pyörätuolisi jarrut päälle, pistorasia. Kaikki muu on tuuripeliä.

Miksi sitten pyörätuolilipun lunastaneella ei ole oikeuksia kaikkiin samoihin asioihin, kuin ilman liikkumisen apuvälinettä matkustavalla? Kulku wc:hen on liian usein tukittu lastenvaunuilla (nykyisin konduktöörit kyllä kiinnittävät asiaan enemmän huomiota). Pöytätasoa ei kaikilla pyörätuolipaikoilla ole käytettävissä, joissain junavaunuissa jaat pienen pöydän kahden muun matkustajan kesken. Pääsyä ravintolavaunuun pyörätuolilla ei Suomessa liikennöivissä kaukojunissa ole (mikäli matkustaa ilman avustajaa kuuluisi junahenkilökunnan käydä asioimassa matkustajan puolesta, mutta tällöin mukana täytyy olla tarpeeksi käteistä. Toisinaan saattaa joutua odottamaan kauan ennenkuin konduktööri sattuu ohitse kulkemaan, jotta voisi asiasta keskustella.) Junasta poistuminen voi välillä olla hankalaa, sillä käytävä on saatettu tukkia lastenvaunuilla ja matkalaukuilla, eikä junassa ole kuin yksi poistumistie pyörätuolilla kulkiessa. Pyörätuolipaikkoja ei ole saatavilla, kuin vain ns. ”palveluvaunusta”. 

 

Suurin ongelma kaukojunilla matkustaessa on se, että junissa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi paikkoja pyörätuolipaikoille, tai lastenvaunuille. Joka kerta junaan noustessani saan varautua siihen, että minun tulee pitää puoliani. Olen se inhottavan tyypin leiman otsaani saava vammainen, joka pitää huolen siitä, ettei lastenvaunuilla tukita käytäviä, tai aiheuteta mahdollisia vaaratilanteita. Matkustan junalla niin usein, että huomaan nykyisin jo automaattisesti puolustavani myös kaikkia muita, jotka ovat pyörätuolipaikan varanneet. Tiedän oikeuteni ja olen tankannut niitä VR:n nettisivuiltakin sen verta monta kertaa, että voisin tarvittaessa pitää aiheesta kalvosulkeiset. 

Junamatkustamiseen liittyy monia ongelmakohtia enkä todellakaan ole ainoa, jota nämä tilanteet turhauttavat. Epäreilun kokonaistilanteesta tekee vielä sen, että lippuhinnat tosiaan ovat pyörätuolipaikoille täysin samanhintaisia, kuin tavallisille istuinpaikoille. VR:lle on reklamoitu usein näistä epäkohdista, mutta ainoa mitä lähiaikoina on tapahtunut on ollut näkyvämmät merkinnät pyörätuolikuvin. 

 

Palmuasemalla on aiemmin kirjoitettu tästä aiheesta myös.

 

 

Hyvinvointi Terveys Matkat Ajattelin tänään

Kaksi vuotta sitten astuin alamäkeen.

Siitä on hieman yli kaksi vuotta, siitä kun viimeksi voin paremmin. Kaksi vuotta sitten tummui mieleni, ajatuksia pörräsi yhä enemmän ja enemmän, jouduin keskelle uudenlaisia helvettejä, eikä mikään tuntunut helpottavan oloa. Olin pimeässä valon keskellä, mutta en tiennyt enää kuinka silmiä avoimiksi avataan. 

 

Näihin kahteen vuoteen on kuulunut paljon. Olen saanut diagnooseja, sitten lisää, jonka jälkeen tarkennuksia jo annettuihin. Olen kokeillut lääkityksiä, mutta tullut lääkärien kanssa siihen tulokseen, että niiden vaste jää kohdallani kovin heikoksi. Viimeisen kahden vuoden aikana olen ollut psykiatrisella sairaalaosastolla hoidossa yhteensä nelisen kuukautta, ja käynyt erilaisissa terapioissa lähes toistasataa kertaa. Kaiken tämän keskellä ovat kovat krooniset kipuni raastaneet kehoani, ja joutunut tekemään elämässäni suuria päätöksiä. 

 

Olen hymyillen kertonut sairaasta ja kipeästä elämästäni suurille yleisöille, mutta saanut lukuisia paniikkikohtauksia tutuissa tavarataloissa. Olen kertonut joistain asioista, vain kun niistä on suoraan kysytty, muutoin vastauksia itseltänikin huomaamatta kierrellyt ja kaarrellut. Olen pyytänyt terapeuteiltani anteeksi kymmeniä ja kymmeniä kertoja, mutta en ole suostunut hyväksymään heidän sanojaan siitä, ettei heillä mitään anteeksiannettavana olisikaan. Olen saanut kuulla kerta toisensa jälkeen, kuinka fysioterapeuttini saavat työstään palkkansa, vaikka minä heitä mielestäni liialti kuluttaisin. 

 

65A8BD79-94C7-4A94-B4B8-CFCAB71B057F.jpeg

 

Mutta kiitollinen on mieleni myös. Kiitollinen ennenkaikkea niille kaikille ammattilaisille, jotka ovat kanssani työskennelleet vaikken olekaan hetkiä helpoksi tehnyt. Kiitollinen niistä hetkistä, jolloin olen voinut olla toisten kannateltavana. Kiitollinen siitä, että halutessani pysytellä yksin, olen kuitenkin aina tiennyt etten ilman tukea jää. Kiitollinen heistä vakikuntoutustyypeistäni, jotka ovat välillä todellisuuteen ravistelleet. Kiitollinen avusta, jota sain silloinkin, kun en itse sitä tiennyt tarvitsevani. Kiitollinen heistä, jotka ovat puoliani pitäneet. Kiitollinen huumorin pysymisestä elämässäni, vaikka sarkasmin viljelyä rajoitettu onkin. Kiitollinen turvallisista rajoista, jolloin pystyin vapaammin hengittää. Kiitollinen siitä, etteivät mieleni kauhut kaikkialla niin suureksi kasvaneet.

 

Kaksi vuotta sitten luisuin alamäkeen, mutta vieläkään en tiedä mistä kunnolla pitävät jarrut löytäisin. Näihin vuosiin on kuulunut paljon, hieman liikaakin kuluttavia ja raskaita asioita, jotka hartioilla painavat. 

 

Suhteet Oma elämä Mieli Syvällistä