Keväällä vaihdoin muutamia mielenkiintoisia sähköposteja Ylen toimittajan Anne Flinkkilän kanssa. Hän oli kiinnostunut tekemään juttua vaikeasta kroonisesta kivusta, ja eritoten nuoremman henkilön kokemana. Lähtöasetelma oli kummallekin selvä: valitusvirsiä hoilattaisiin jossain aivan muualla, kuin tv-studioilla. 

Tavattuani Annen muutaamaa viikkoa ennen kuvauspäivää, sain varman mielen siitä, että olemme yhdessä loihtimassa jutusta jotain mielenkiintoista, mutta koskettavaa. Vaikka olenkin suht tarkka siitä millaisiin juttuihin median kanssa lähden tekemään, en kokenut tässä työskentelyssä tarvetta asettaa suuria rajoja. Kerroin avoimesti, kuinka olen valmis puhumaan myös kipeimmistä asioista, ja siitä kuinka psyyke tulee huomioida kokonaisuudessa. 

Näin lähdin minä mukaan kertomaan osan tarinastani, yhteen Suomen mielenkiintoisimmista keskusteluohjelmista. Sovimme tuotannon kanssa, että käyttäisin itsestäni kokemuskouluttajan titteliäni, vaikka sainkin mainita asioita myös taustajärjestöni Suomen Kipu ry:n puolesta. Kokemuskouluttajuus on yhä valitettavan huonosti tunnettu, vaikka kokemuskouluttajia voidaankin hyödyntää ympäri maata, mitä erilaisimmissa tapahtumissa. Olisikin erittäin hienoa, mikäli konseptista kiinnostuneet ottaisivat reippaasti yhteyttä. Media on yksi väylä puhua näistä asioista, mutta kattavamman tietopaketin saa räätälöidyllä koulutuksella.

Kuvauspäivä itsessään oli varsin rento. Saavuin studioille aikaisin aamulla serkkuni kanssa. Serkkuni Maijan kaulassa roikkui kamerani, ja koska hän työskenteli sillä hetkellä tilapäisesti henkilökohtaisena avustajanani, oli hän mukana minua auttelemassa. Olin saanut ohjeistuksen saapua studiolle tarhapöllön näköisenä, joten tätä noudattaen kelasin omaan pukuhuoneeseeni, jonka peilistä minua tuijottivat vähemmän mairittelevat kasvot.

 Maskeerauksen jälkeen kokoonnuimme yhdessä syömään aamupalaa tekijöiden, ja haastateltavien kesken. Lisäkseni ohjelmaan oli kutsuttu selkärankareumaa sairastava Eveliina, sekä Ota kipu haltuun kirjan alkuvuonna julkaissut lääkäri Helena Miranda. Oli todella mukava vaihtaa muutama sana muiden kanssa, ja käydä vielä läpi ohjelman runkoa. Ohjelman keskusteluun osallistuvat osapuolet vaikuttivat kaikki erittäin kiinnostuneilta asiastaan, ja halusivat myös kuulla toisten näkökulmia ja oivalluksia.

Ohjelman kuvaus sujuikin nopeasti, niin laajasta aihealueesta kuin kipu, saisi varmastikin monen tunnin keskustelut. Mutta tällä kertaa meillä oli tunti aikaa käytettävissämme. Jokainen meistä vieraista kertoi keinoistaan elää kivun kanssa, miten kulkea matkaansa kipu harteilla. 

Muutamatkin kysyivät minulta ennakkoon, eikö minua pelota ja jännitä kuvata tällaista ohjelmaa? Ei, ei pelota tai jännitä, mutta sressaan hieman siitä, kuinka kipuyhteisö ottaa vastaan sanomani. Tulee kuitenkin muistaa, että kyse on meidän ohjelmaan osallistuneiden kokemuksista, ja meidän keinoista selvitä kivun kanssa. Mitä minä sitten toivoisin ohjelman katselijoilta? Yritystä yrittää ymmärtää sitä, kuinka erilaisissa tilanteissa ihmiset voivat elämässään olla, vaikka eivät toisikaan vaikeuksiaan julki vuorokauden ympäri. 

Jakso tulee ulos YLE1:ltä keskiviikkona 7.12 klo 22:00.

(Kuvat: Maija Selin)

Lisätietoa:

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/12/03/inhimillinen-tekija-miten-elaa-kivun-kanssa