Päivänä 3.6.2006.

Hiukseni olivat punaiset. Tulenpunaiset lieskat, joissa vielä useampia eri sävyjä mukana, luomassa kiljuvan punaista tukkaa. Silmissäni oli meikkiä vihreää. Muutamalla vihreän sävyisellä luomivärillä, ja vihreällä glittermäisellä kajalilla silmien muodot. Silmien sisäkulmassa luonnolliset isot pallot valkoista kajalia. 

Päälläni musta mekko. Mekko, jonka löytäminen ja hankkiminen ei ollu niin helppoa, kuin olisi luullut. Alaosa mustaa tylliä, jota sillkinen alushame nosti ylemmäs. Yläosa korsettimainen ja hihaton, ja vyötärön kohdalla mustassa silkkinauhassa roikkuva strassikoru. Yhdessä ala- ja yläosa loivat mielikuvan yhteneväisestä mekosta. 

Koulun juhlissa minä lakkini päähän painoin. Todistusten lisäksi kannoin sylissäni kolmea stipendiä. Virallisen ohjelman loputtua sain onnittelukortin matematiikan opettajaltani, kiitokset aktiivisuudestani ja onnea tulevaisuuteen. Ihmisjoukon seassa halasi minua saksanopettaja, ja kuiskasi ettei ollut kysymystäkään siitä, kenelle saksan stipendi kuului. Ennen kuin lähdin perheeni kanssa kotia kohti juhlia valmistelemaan, pysähdyin uskonnonopettajan huoneella. Hän kysyi minulta mikä päivä teologisen pääsykokeet olisivat, ja että tarvitsisinko neuvoa sinne löytämiseen? Kun kerroin hakevani itseasiassa opiskelemaan saksaa, putosi hänen leukansa, ennen kuin kertoi olevansa ratkaisustani todella yllättynyt. Hän oli aina uskonut minun päätyvän teologian tai uskontotieteiden pariin. Mutta ei, se ei ollut se tieteenala jolle tahdoin, ei vaikka kaikki uskonkurssit lukiossa kävinkin, ja ainoana realina aineen kirjoitin. 

Kymmenen vuotta. Kymmeneen vuoteen on kuulunut paljoa. Kymmenessä vuodessa on hiusteni väri muuttunut punaisesta mustaan, kirjavasta takaisin täysin luonnolliseen väriini. Kymmenen vuoden aikana on meikkaustyylini kehittynyt. Kymmenen vuoden sisällä on opiskeluala vaihtunut kolmesti. Kymmenenä vuonna olen kohdannut paljoa. Kymmenen vuoden kuluessa olen tehnyt erilaisia asioita. Kymmenessä vuodessa olen muuttunut. Kymmenen vuoden jälkeen en ole enää se sama tyttö, en ole enää punahiuksinen, en vihreäluominen, en saksasta kiinnostunut, mutta tyttö. Tyttö, joka muistaa vuoden 2006 tietyin osin tarkkaan, mutta joka haluaisi monia kohtia koko vuodesta unhoittaa.

Jos uskoisin jossitteluun, jos palaisin taakse päivään 3.6.2006, mitä sille tytölle mustassa mekossaan sanoisin? Hengitä. Pidä taukoa, ja ole, ole oma itsesi. Ei ole kiire mihinkään, vaan aikaa on.