Peittopäivä.

Peittoon kääriytynyt. Tänään minä olen pehmeyteen vuorautunut. Sängyn motoriikkaa säätelemällä haen itselleni parempaa asentoa. Yöpöydällä vieressäni on iso lasinen juomapullo täynnä inkiväärin ja limen makuista vihreää teetä. Koirani tuhisee sohvalla, heittää välillä muutaman koristetyynyn lattialle, ja jatkaa tuhinaansa. Olohuoneen ikkunasta paistaa valo, joka säteilee valokuvakollaasiseinältä makuualkovin päätyyn, juuri sopivasti niin että välillä voi jumpata sormiaan varjoleikkejä harrastaen. Vaaterekillä roikkuu iltalaukku, joka on tottunut näyttämään kauniilta koristeelta, sillä niin harvoin se sisälleen mitään saa, tai mukaan vaikka ravintolaan pääse. Olen ehkä uupuneena peittoon kääriytynyt, mutta tässä silti.

 

Sormeni hivelevät kevyesti puhelimeni näyttöä, luistellen sen pinnalla ohjelmasta toiseen. Välillä sosiaalisen median juttuja tarkistellen. Sitten taas tv-sarjoja pienissä pätkissä, tai no vähän pidemmissä silloin kun kädet ovat vielä täynnä rasvaa ihotaudin hoitamisen jäljiltä, eikä puhelinta viitsi räpläillä.

Netissä pyörähdän sivulta toiselle. Tulee ehkä tilattua muutama uusi pyjama kotia kohti. Niitä ei voi olla koskaan liikaa, ainakaan sellaisia jotka täyttävät tiukat kriteerit, jotka olen hyville pyjamille asettanut. Kameraliikkeiden sivuilla huomaan viipyväni yhä pidempään ja pidempään. Vanha järjestelmäkamera on keholleni turhan painava ja hankala, että sitä minnekään mukaan oikeastaan veisi. Kevyt, pieni ja helppokäyttöinen modernimpaa tekniikkaa käyttävä kaveri olisi paikallaan. Vaikka puhelimella tuleekin kuvattua paljon, on kamera kuitenkin aina kamera. Kun liian monta kertaa olen huokaillut toimivamman ratkaisun perään, siirryn selaamaan seuraavan säästöprojektin osioita. Olen luvannut itselleni, että ennen kuin täytän 30, on minulla oikea astiasto. Tosin se tulee kerääntymään eri sarjoista. Lautaset ja lasit ovat jo päätettyinä, vielä pitäisi pohtia aterimia. Sivulta toiselle näin ja noin, mutta vielä ei täydellisyys seilannut netin allokkoilla vastaan. 

Kuumaa kaakaota välillä kehoon, vaikka pakkanen ei kylmyyttään sisälle tuokaan. Se muistuttaakin heti, että kauppalistaa pitää täydentää. Avustaja on huomenna iltapäivän töissä, ja jääkaappi huutaa tyhjyyttään, joten aina kun mieleen juolahtaa mitä kaupasta pitäisi tuodakaan, päätyy se asia listalle. Huomenna taas uusi päivä, jolloin vasta näkee kykeneekö itse lähtemään kauppaan mukaan, vai reippaileeko M sinne yksin listani kanssa. 

 

Peittoon kääriytyneenä osa kehostani huokaa, vaikka iso osa taistelee vastaan ja pakottaa kääntyilemään tämän tästä. Vaikka suunnitelmia oli päivälle useita, ei monikaan niistä tule tänään toteutumaan. Peiton syleily kuiskaa hiljaa, kuinka nyt täytyy vain olla tässä. Halusipa sitä tai ei. 

Kivuliaana, ilman vaihtoehtoja.

 

 

(muistutuksena kerrottakoot, että kirjoitain kaikki julkaisut pienissä erissä, puhelimellani näpytellen.)