Pintaa.

Lusikoita kiitos.

Kaveriltani kysyttiin eilen, miksi hän oikein julkisesti sosiaalisessa mediassa kertoo sairastamisestaan? Eikö hänestä tunnu kiusalliselta paljastaa itsestään yksityiskohtaisia asioita täysin vieraille ihmisille? Mitä tuo kysyjä ei tiennyt, oli se, että olimme juuri keskustelleet kaverini kanssa lyhyesti tästä aiheesta. 

 

Vaikka blogiani ja instagramiani seuraten voisi tulla se käsitys, että tietää minusta, sairauksistani ja elämästäni paljon, on tuo kaikki vain pintaa. Välillä toki on asioita, joihin tarkoituksella sukellan syvemmälle, kertoen yksityiskohtaisemmin, ja välillä raaemminkin. Mutta rajanveto asioihin on lähes aina täysin tarkoituksenmukaista. 

Tähän on kyllä myös yksi syy taustalla, miksi jotkut asiat näyttäytyvät vain täysin pintapuolisina: olen erittäin taitava piilottelemaan. Joistain tilanteistani voi saada täysin vääristyneen kuvan, mikäli tuijottaa valokuvaa vain päällisin puolin, tai nappaa kirjoitetusta kielestä vain ne sanoilla tanssimiset. Usein siellä kuvien symboliikasta tai tunnelmasta välittyykin aivan eri viesti, ja kuuluisien rivien välistä voi aueta uusi näkökulma. 

 

Palatakseni siihen kysymykseen, joka kaverilleni esitettiin. Omalta osaltani vastaus on ollut aina helppo, kun on kysytty miksi asioista puhun: kaikesta tästä on tultava jotain hyvää. Mikäli joku voi hyötyä minun kokemuksieni kautta, ja voin asioista kertomalla häntä auttaa, olen iloinen. 

 

Pintaa on jään päällä, mutta pienin säröin on mahdollisuus välillä mennä syvemmälle, antamatta kuitenkaan pinnan särkyä kokonaan.

 

Kommentoi