Runoin.

Jos riimein sanottavani runoilisin,

minä vihkoon aakkoset kirjaisin.

Ei kirjain toisensa jälkeen riittäisi,

jotta kynä sanojani tarpeeksi piirtäisi. 

Runoin ei kerrota tarinaa,

johon vaikuttaa monta muuttujaa.

Kehoni kipuisa ja vaikea,

sekä mieleni kokeneen haikea.

Yhdessä ne eteenpäin jatkavat,

vaikka tunnetta monta kokevat.

On edessä onnea ja iloa,

kunhan vain itse muistaa luoda valoa.

Kipua ei kykene aina peittämään,

ja niin se välillä laittaakin pelkäämään.

Tabletteja ja pillereitä pyöreitä,

injektioita jotka kipua eivät peitä.

Eivät hoidot ja sairastaminen kaikkea vie,

on sairas elämäni kokonaisuuksien tie.

Katsastin tänään blogini julkaisemattomia luonnoksia, ja löysin sieltä vitsillä tekemäni runorykelmän. Jotain aitoa tuolla väleissä on, vaikka todella naivi ja korni tällainen ala-astetyylinen runomuoto mielestäni onkin. Vakavissaan en siis täysin tässä ole, jos oikeasti aiheesta haluaisin ”taiteilla” olisi tässä täysin erilainen kokonaisuus. Olkoon tämä vain keskiviikon kevennys!