Sadepisarat.

Lusikoita kiitos.

Ne kuuluvat syksyyn, mutta ne kuuluvat myös lämpimiin kesäpäiviin. Joistain ne vaikuttavat kovin surullisilta, joillekin ne tuovat iloa. Ikkunaa vasten valuvaa vanaa voi olla jokseenkin runollista seurata. Ne ovat niitä, sadepisaroita.

 

Taivaalta tippuvat sadepisarat voivat kastella maan, ja puhdistaa ilmaa, mutta ne voivat tehdä myös muuta: ne voivat satuttaa. Iholle osuvat pienet sadepisarat voivat tuntua iholla nauloilta. Jostain niin kauniista, voi tulla jotain niin kauheaa. Kun kulkee sateessa ilman sateenvarjoa, sitä joutuu katsomaan enemmän maata kohden silmät kurtussa. Ikään kuin jokaiselle kehoon tipahtelevalle pisaralle suuttuen. Sateenvarjo roikkuu kodin eteisessä, mikäli joku vierailulla ollut haluaisi sitä lainata. Omista käsistä ei ole pitelemään varjosta kiinni. Isolierinen hattu pelastaa välillä siltä, että pisarat eivät osu kasvoihin meikkejä levittäen. 

 

Sadepisarat, niin kauniita kuin ne ovatkin, voivat olla myös pieniä vihollisia. Eivät vain fyysisellä tasolla, vaan myös ahdistuneisuutta lisäten. Pieni asia, josta voi tulla turhan suuri. Mutta silti, ilman sadetta ja eri vuodenaikoja, olisivat maisemat ikkunoista usein turhan tylsiä.

 

 

Soundtrack tälle iltaa:

Halsey - Drive

Kommentoi