SmartDrive.

Lusikoita kiitos.

Kun alkuvuonna aloitettiin pohdinnat pyörätuolin hankinnan suhteen, oli ensimmäisenä kaikilla huoli käsistäni. Saattaa kuullostaa hassulta, sillä useinhan pyörätuolia käytetään jalkojen ongelmien vuoksi (tosin täytyy muistaa, että monia monia muitakin syitä on). Mutta koska käsieni sairaudet ovat hankalat, heräsi huoli siitä, miten pystyn pyörätuolilla liikkumaan? Kelaaminen ei ole helppoa työtä käsille ja olkapäille, vaikka yksilöllisesti säädetyn aktiivipyörätuolin käyttö ketterää onkin. 

Sähköpyörätuolia en halunnut edes harkita, mutta selvää oli alusta lähtien, että jotain helpotusta pyörätuolini liikuttamisiin tarvitsisin. Muutamaa vaihtoehtoa pohdittiin, mutta heti päädyttiin laitteeseen, joka oli minunkin ensimmäinen vaihtoehto: SmartDrive.

SmartDrive on paitsi hieno elektroninen vempele, on se myös paljon muuta: vapautta. Laitteen avulla pystyn liikkumaan pidempiäkin etäisyyksiä itsenäisesti. Mikä laite siis kaikessa yksinkertaisuudessaan on? Kelausavustin.

Pyörätuolini akselissa on kiinnitysrengas, johon SmartDrive kiinnittyy. Laite on hieman alle kuusi kiloa painava, ja sen saa yhdellä kädellä asetettua paikoilleen, ja otettua pois. Minulta kysytään usein, kuinka lujaa sillä pääsee? No sanottakoot näin, että avustajani polkee pyörällä vierelläni, ja menemme samaa vauhtia. Laitteen hienous on sen älykkyydessä, ja yksinkertaisuudessaan. Ranteessani on ranneke, joka on Bluetooth-yhteydellä moottoriin. Kun laitan sekä laitteen, että rannekkeen kahdella napinpainalluksella päälle, olen valmis lähtöön. Työntäessäni kelausvanteitani havaitsee laite nopeuden, ja alkaa työntää sillä vauhdilla. Halutessani jarruttaa heilautan kättäni, jossa ranneke on, jolloin moottori sammuu, ja voin jarruttaa normaaliin tapaan kelausvanteista. SmartDrivessa ei ole mitään erillistä ohjainta, vaan ohjaan kulkuani kelausvanteistani. 

Sekä moottori, että ranneke ovat sähköladattavia. Latausjohdot eivät ole suuria mötiköitä, joten voin laittaa laitteen lataukseen vaikka junamatkan aikana. Kulkiessani kaupungilla napautan sekä rannekkeen, että moottorin pois päältä aina sisätiloihin siirtyessäni, ja takaisin päälle taas ulkona. Kertaakaan ei ole akku vielä loppunut, vaikka olen pidempiäkin aikoja ympäri kaupunkia kelaillut. 

SmartDrive on tosiaan älykäs kaveri, ja tarkoitettu aktiiviseen elämään. Yhdessä aktiivipyörätuolini kanssa tuovat ne minulle vapautta, sekä itsenäisyyttä, vauhdinhurmasta puhumattakaan. Laite on ikäänkuin kolmas pyörä, mutta se ei ole lainkaan tiellä. Se pomppii nätisti kynnysten ja rotvallien yli, ja voin keulia pyörätuolilla aivan normaaliin tapaan. Laitteen pyörässä on pieniä rullia, jotka pyörivät sivuttain, joten paikallaan kääntyminen on tehty todella helpoksi. 

Talvikelpoinen laite ei ole, vaikka pakkasrajaa on kyllä, mutta lumella ja jäällä ei pitoa ole. Onneksi itse asun aivan kaupungin ydinkeskustassa, joten mikäli lunta ei paljoa ole, voin laitetta käyttää. Talviaikaan toki pidän laitetta mukanani mikäli menen autolla esim. Ostoskeskukseen, tai muuhun suurempaan tilaan.

Sähköisten apuvälineiden arviointi ja hankinta menee yliopistosairaaloiden apuvälineyksiköiden kautta. Tarpeen tulee olla suuri, ja sille täytyy olla lääketieteellinen peruste. 

Kommentoi