Survival kit sairaalaan.

Sairaalassa on tullut vietettyä aikaa eri osastoilla välillä vähän liiaksikin. Muutaman kerran osastoille on päätynyt suunnitellusti esim. Ennalta sovittujen leikkausten vuoksi, mutta useammin osastoille on päätynyt ensiavusta. Kun tarpeeksi kauan on viettänyt aikaa osastoilla, liian pitkiä tunteja maannut ensiavussa, odotellut leikkauksiin yms., sitä on kehittänyt sen oman survival kittinsä, mikä lähtee aina sairaalaan mukaan. 

Mitä minä sitten heitän laukkuuni, mikäli tarvitsee hakeutua ensiapuun, ja tiedossa on mahdollisesti osastohoito?

•  Kela-kortti, vähän rahaa. Näillä pääsee jo suht pitkälle, tai ainakin sinne ensiapuun ja ilmoittautumisluukulle.
• Muutaman päivän lääkkeet. Vaikka sairaalassa ollessa pitäisikin lääkkeet saada sairaalan puolesta, on osa lääkkeistäni sellaisia, ettei niitä joka osastolta tai sairaalasta löydy. Niinpä on hyvä olla ainakin muutamaksi päiväksi omat lääkkeet mukana. Pidän mukanani myös ainakin puhelimessani aina sos-tiedoissani ajantasalla olevaa lääkelistaani.
• Kännykän laturi itse kännykän lisäksi. Akku loppuu kuitenkin jossain vaiheessa, ja omaisille pitää lähetellä tilannetietoja. Älyluurista voi myös voinnin salliessa katsella Netflixiä yms. Myös opiskelu/työjuttuja on voinut ainakin sähköpostin avulla hoidella.
• Kuulokkeet. Musiikki on minulle todella tärkeää, ja se auttaa vaikeissa tilanteissa paljon. Sairaalaosastoilla nukun useimmiten yksi tietty soittolista korvissa soiden. Saa edes välillä omaa yksityistä tilaa, ja voi yrittää unohtaa ympäristön laitteiden piippauksilta. 
• Pipo. Ensiavussa varsinkin on harvoin paikkoja, joissa olisi edes hivenen hämärämpää. Useamman kerran olen maannut hoitoryhmässä pipo silmillä, jotta kirkkaat valot eivät sattuisi, varsinkaan migreenin ollessa pahimmillaan, aivan niin paljoa. Tietyllä tapaa on voinut saada myös hieman omaa yksityisyyttä, kun on voinut kunnolla sulkea omat silmänsä. 
• Kärsivällisyyttä. 

Kovin paljon muuta sitä ei edes tarvitse. Itse kuulun niihin henkilöihin, jotka haluavat ottaa sairaalaan mahdollisimman vähän omia tavaroita. Usein olen ollut kovin heikossa kunnossa, että musiikin kuuntelu kuulokkeet päässä on ollut jo hyvä saavutus. Omaa tyynyä tai peittoa en ikimaailmassa veisi mukanani sairaalaosastolle, hrr, sen verran kuitenkin bakteerikammoa on. Vaikka ehkä oma tyyny voisikin tuoda tietynlaista lohtua, olen iloisempi kun näen oman tyynyni vain siinä ympäristössä, josta haluan sen aina löytyvän. Omasta sängystäni, omasta kodistani.

Pillimehua ja sen semmoisia tuovat vierailijat kuitenkin mukanaan, joten harvemmin niistä itse tarvitsee huolehtia. Vaikka mikäli hakeutuu päivystykseen jostain ei kovin kiireellisestä syystä, kannattaa toki jotain pientä evästä ottaa mukaan. Itse kuulun siihen joukkoon, joka sinnittelee kotona vähän liiankin pitkään, että ensiapuun hakeutuessani on syöminen viimeisenä ajatuksena mielessäni. Äitini kanssa meillä on tosin vuosien mittaan muotoutunut yksi tietty perinne liittyen siihen, mitä hän tuo sairaalaan minun luona vieraillessaan: Popcorn suklaalevy. Se on tuonut lohtua, ja välillä myös iloa. 

Ei oikeastaan ole paljoa muuta mitä minun laukkuun tarvitsee heittää ensiapuun hakeutuessani, tai mennessäni osastolle suunnitellusti. Mitä vähemmän tavaraa, sen parempi. On tavaroita mitä vierailijat voivat tuoda mukanaan, ja on tavaroita mitä saa sairaalan puolesta. Kuulun Facebookissa erääseen vertaistuki-ryhmään, jonka suurin osa jäsenistä on Yhdysvalloista. Ryhmässä on suosittua pohtia yhdessä mitä kaikkea pakata mukaan suunniteltua leikkausta varten. Ne listat… Ne ovat pitkiä… Useimmiten sisältäen paljon enemmän tavaroita ja juttuja, kuin mitä itse pakkaan mukaan viikon mökkireissulle. Kyllä, juu, kulttuurierot ja erot sairaalahoidollisissa asioissa ovat suht suuria välillä, mutta silti. Kuusi tyynyä, kaksi peittoa, neljä pyjamaa ja kylpytakki, vaikka ihan näin alkuun… Ei kiitos.