Syystyylin on oltava tummaa.

Tukalan helteisenä kesänä ei tehnyt mieli pukeutua oikeastaan mihinkään, koska kaikki tuntui epämukavalta ja inhottavalta. Kuulun siihen ihmisryhmään, joka peittää ihoaan sitä enemmän, mitä aurinkoisempaa on kiitos aurinkoihottuman. Tulevalle aurinkomatkallekin tammikuussa olen selaillut kyllä bikineitä ja uikkareita, mutta lähinnä pitkähihaisia uv-paitoja, sekä surffisortseja snorklausretkiä varten. Mutta nyt! Nyt on saapunut se vuodenaika, jollainen saisi puolestani olla lähestulkoon aina, tai ainakin suurimman osan ajan vuodesta. Jos sääjumalat kysyisivät minulta olisi päivän säätilanne usein sellainen, että takkia voisi pitää auki, huivia kaulassa, kevyet tennarit tai ballerinat jalassa. Likaisuuden ja märkyyden jättäisin pois, sillä pyörätuolilla kelatessa voi olla täysin varma, että se kaikki lika on itsessään hyih. 

Mekko: Cubus, neule: BikBok, sukkikset: Monki, kengät: Vans, takki: H&M, huivi: Samsoe&Samsoe

 

Kerrospukeutuminen on tyylini valttikortti. Päivän pukeutumiseni riippuu paljon siitä, mitä kuntoutuksia minulla päivän aikana on. On selvää, että tällaisissa vaatteissa en mene fysioterapiaan, mutta psykoterapiaan voisin hyvin kulkea. Mikäli sää olisi tällaisina päivinä kylmempi lisäisin asuun vielä polvisukat. Ennen pyörätuolia ei olisi tullut mieleenkään käyttää polvisukkia, saatika ylipolven sukkia, sillä ne eivät tuntuneet pysyvän ikinä paikoillaan. Mutta pyörätuolissa ne ovat hyvä lämmike, sillä alavartalon ollessa paikoillaan koko ajan, tuntuu kylmyyskin jäytävämmältä. Mutta istuessa on se hyvä puoli, että erilaiset pitkät sukat pysyvät hyvin paikoillaan, eikä niitä tarvitse repiä ylös joka toisen askeleen jälkeen. Käytän harvoin hameita, mutta pidän kovin mekkojen ja neuleiden yhdistelystä. Näin ollen mekko saattaa näyttää hameelta, mutta todellisuudessa on se huomattavasti lämpimämpi, sekä jotenkin luotettavampi vaihtoehto. 

 

takki: Minimum, huivi: Samsoe&Samsoe, housut: Luppaset, kengät: Vans, laukku: Pura (saatu aiemmasta blogiyhteistyöstä)

Habitare messuilta löysin hieman yllättäen lastenpuolelta itselleni uudet legginssit. Mukavaa trikoota olevien housujen sääressä on etupuolella tekonahkaiset lahkeet, joissa hauskat pupunkorvat. Näistä Luppasten housuista onkin tullut iloista palautetta monesta suunnasta, mutta myös hauskoja kohtaamisia. Kipulääkärini luuli pupunkorvien olevan jokin uusi lääkinnällisen kuntoutuksen väline, hieman kuten lääkinnällisten painetekstiilien. Fysioterapeuttini taas luuli ensin istuessani toinen jalka sylissäni, että olen laittanut säärisuojukset jalkoihini! No ihan niin rajua fysioterapiani ei sentään ole, että tarvitsisi suojuksilla itsensä fysioterapeutin käsittelyltä suojata. Tätä täysin mustaa asuyhdistelmää piristämässä oli kirkkaan pinkki fuksiaan taittava Mac:n huulipuna, joka kilpaili välillä kirkkaudellaan pyörätuolini tukipyörien vilkkuvalojen kanssa.

 

takki: Minimum, mekko: Monki, kengät: TenPoints

 

Mikäli sää olisi ollut hieman viileämpi olisin painanut päähäni vaaleanpunaisen piponi. Voin sanoa odottavani jo niitä säitä, kun saa päivittäin miettiä minkä sävyisen pipon juuri sillä hetkellä tahtoo hiuksiaan peittävän. Tuo takin alta pilkottava Monkin mekko on lähes koko pitkä musta kaapu, johon on miellyttävä kääriytyä. Ainoa hankaluus siinä on hieman leveä helma, joka jää helposti jarrujeni väliin. Mutta harvemmin sitä tuleekan pukeutua ihonmyötäisiin vaatteisiin, ellei sitten jokin kuntoutusmuoto vaadi sitä, tai jos edes jokin vaatekappale on hieman oversized. Laatikkomaiset yläosat ovat ominaista tyylilleni, koska niistä saa halutessaan muokattua juuri sen mallisen, kuin sillä hetkellä haluaa esim. kangasvyöllä. 

 

takki: H&M, huivi: Samsoe&Samsoe, pipo: Samsoe&Samsoe, legginssit: Katri Niskanen, reppu: Fjällräven, pyörätuoli: Talart (Tarta:n selkänoja saatu blogiyhteistyön kautta)

 

Tekonahkaiset vaatteet ovat pyörätuolia käyttäessä siinä mielessä oivat, että ne saa pyyhkäistyä helposti siitä kaikesta liasta, joka kulkeutuu maasta renkaiden ja käsien kautta kaikkialle. Kokomustissa vaatteissa tunnen itseni ehkäpä luontaisimmaksi, sillä minun ei tarvitse huolehtia jatkuvasti miltä joku väri päälläni näyttää, ja mitä kohtia kehostani se mahdollisesti korostaa. Silti se mikä näin pimeän aikaa itseäni kokomustassa huolettaa on se, näynkö tarpeeksi liikenteessä. Vauhdilla kulkeava kokomusta hahmo voisi helposti jäädä huomaamatta auton ajovaloissa, mutta onneksi pyrin huolehtimaan aina siitä, että en jäisi täysin pimeän varjoon. Liikkeestä valaistuvat tukipyöräni näkyvät kauas, ja sekä edessä että takana olevat valot kytken päälle hämärässä kelatessani. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Suomen pimeydessä ei voi ikinä näkyä tarpeeksi. Näin ollen pitäisi ehkäpä opetella käyttämään jotain värikkäämpiä asusteita ihan vain senkin takia, että ei olisi täysin upoksissa mustaan. Mutta kaikesta huolimatta: syystyylin on oltava tummaa, ja tämä onkin lempisesonkini hankkia vaatteita. 

 

Note to self: Pyydä välillä jotain toista ottamaan asukuviasi, peiliselfiet eivät kerro aina koko totuutta.