Täällä minä syön.

Keittiö. Alue jossa teen ruokaa, jonka henkilökohtainen avustajani on minulle esivalmistellut, tai hän loihtinut ruuan kokonaan itse, minun sängystä ohjeita huudellen. Tämä postaus on osa julkaisusarjaa, jossa käyn läpi uutta asuntoani. Nyt vuorossa siis keittiö- ja ruokailutila.

 

Kesti monen monta vuotta ennen kuin löysin sopivat aterimet. Vihdoin kultaiset aivan överikrumeluurit löytyivät, ja ne tuovat mukavaa kontrastia mustavalkoisiin astioihin. Läpi asuntoni yhdistelen erilaisia tyylejä, ja se jatkuu myös keittiössä.

image.jpeg

Ehkäpä yksi huonoimmista paljastuksista ikinä: entisessä asunnossani ei ollut yhtäkään palonsammutusvälinettä. Nyt sentään keittiössäni roikkuu palosammutin. Vaikka se onki  edestä kaunis ja huomaamaton, on tämä Ivana Helsingin suunnittelema kuitenkin täysin käypä turvallisuustuote, jonka takaata löytyvät ohjeet.

image.jpeg

Avohyllylle ovat päässeet vain muutamat kahvinvalmistusvälineeni. En pidä tavallisesta suomalaisesta suodatinkahvista lainkaan, mutta eri vaihtoehtoja on onneksi paljoa! Pitäisikin tehdä joku päivä postaus näistä kahvinkeittomenetelmistä mitä käytän, sillä muutama pointti ja vinkki löytyy hihasta.

image.jpeg

Kotona designin liitutaulu oli vanhassa asunnossa keittiön sivuseinällä, täällä uudessa se pääsi nojailemaan keittiön ikkunaan. Teksti taulussa vaihtuu silloin tällöin, nykyisin siinä on jokin siihen hetkeen sopiva runo, tai mietelause.

image.jpeg

Joku ei jaksanut säätää edes valoisuutta pahoittelut. Siinä keittiöni pääasiassa on, vasemmalla olevaa jääkaappia, ja oikealla olevaa uunia ja lisätilaa lukuunottamatta. Vierastin aluksi paljon tupakeittiötä, se tuntui hieman hassulta. Tässä uudiskohteessa missä asun, ovat kaikki asunnot suunniteltu olemaan mahdollisimman loft-henkisiä, joten avointa tilaa on jätetty kaikkialle. 

Keittiön säilytystilaa on tarpeilleni jopa liikaa. Kun järjestelin keittiötä, jätin vetolaatikoihin kaikki kuivaruuat. Näin ollen saan huonoina päivinä pyörätuolissakin istuen kotonani ruokaa. Tai sitten avaan luuristani ohjelman nimeltä Kuljetettava rakkaus, joka tunnetaan myös nimeltä Wolt.

image.jpeg

Keittiön valaisin kulki mukanani vanhasta asunnosta. Lightyears merkin Caravaggio keskikoossa on juuri sopiva pienten ruokapöytien päälle. Matto keittiöön löytyi Ikeasta, käsinkudottu kelim-matto, joka tuo hieman väriä ja toisenlaista fiilistä asuntoon. Helsingin Fredalta löytyi ihanasta huonekaluliikkeestä Plootusta vaikka mitä. Vuohennahkaiset tuolit olivat juuri sitä mitä halusinkin, enkä malta odottaa niiden patinoitumista! Tuoleja otin vain kaksi, sillä halusin pitää yhden sivun vapaana, jotta voisin pyörätuolilla kelata siihen kohtaan, siirtelemättä muita tuoleja pois tieltä. Ostin Plootusta myös muutaman jakkaran, jotka voin tarvittaessa nostaa parvekkeelta sisäpuolelle lisätuoleiksi. Ruokapöytä päätyi kotiini myös samasta liikkeestä, enkä tyytyväisempi voisi olla! Pöytä on hivenen normaalia korkeampi, ja sen ääressä on todella mukava syödä. 

image.jpeg

Ja tulee sitä pöytää käytettyä myös muihin juttuihin…

image.jpeg

 

Siinä pieni kierros keittiössä, ensi kerralla tiedoksi parveke, sitten kun laitoskuntoutusviikon jälkeen saan parvekkeelle vihdoin kaikki yrtit sun muut hankittua.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *