Tuli huhtikuu.

Huhtikuun viides. On päiviä jo kulunut tätä kuuta. Kuuta, joka kevään mukanaan tuo. Kevään, jonka lämmössä hiukset kutittavat kasvoja. Tai no ehkäpä omassa tapauksessa niskavillat kutittelevat takaraivoa, sen verta lyhyiksi hiukset viime kampaajakäynnillä taas pätkäisin. 

En ole oikeastaan ikinä ollut mikään latteuksien ystävä, ehei. Minä olen se tyttö, joka joka kerta puhkeaa nauramaan mikäli rentoutusharjoitusta pitävä henkilö erehtyy käyttämään sanaparia ”irti päästä”, päässäni alkaa vaan soimaa rippileireillä soinut laulu. Tästä huhtikuusta voisi moni käyttää sanaa muutosten tuulet. Kyllä, muutoksia on tiedossa, mutta en minä niille suurempaa nimitystä tahdo antaa. Ehei. Mutta mitkä sitten ovat sellaisia hyviä asioita, jotka muuttuvat tässä kuussa? 

Kevät tuo valoa, joten valokuvaus saa uutta hohdetta.

Saan minulle kovin tärkeän henkilön takaisin osaksi viikkorytmiäni, hänen palattuaan vuorovapailtaan.

Uuden asunnon sisustaminen, ja suunnitelmien tekeminen.

Muutto vie minut myös lähemmäksi ruoanlaittoinspiraatiota, kun kävelyetäisyydellä on paljon erikoisliikkeitä ja kaikkea.

Byrokratiamaailmassa nytkähtää askel jos toinenkin jälleen eteenpäin. Yksi kerrallaan.

Aikataulutuksia ja suunnitelmia valmiina, jotta ehkäpä jatkossa kalenteriin pääsisi myös useammin sitä kullan sävyä. Sävyä, joka värikoodituksissani merkitsee vapaa-aikaa.

Uusi soittolista alkaa kohta soimaan kuulokkeissani päivästä toiseen, kiitos uusien musiikkilöytöjen.

Ja paljon muuta… 

 

Mutta kaiken kaikkiaan rehellisesti on sanottava, että odotan jo koko kuukauden päättymistä. Niin pitkä, raskas, moniulotteinen ja hankala se on. Ehkäpä sen kauneus antaa anteeksi jotain, tai jos koko kuukausi näyttää harmaalta, voin katsoa tätä kummitytön askartelemaa virpomisoksaa, joka päätti alkaa vihertää.