Tulisipa kevät.

Lusikoita kiitos.

Kevyt takki avoimena. Kaulassa huivi, johon voi tarpeen vaatiessa kääriytyä. Jaloissa kengät ilman sukkia. Kädessä laukku, jonka sisällön kastumista ei tarvitse pelätä. Housut, jotka paljastavat nilkat juuri sopivalta korkeudelta, tai ehkä vähän korkeammaltakin. Hame, jonka helma kellomaisesti pyörähtelee.

Ei liian kylmä, ei liian kuuma, vaan juuri sopiva. Sopiva lähestulkoon kaikille, ei paljoa valitusta kahvipöytäkeskusteluissa. Loska on jo väistynyt, musta jääkin on sulanut asfalttiin ensi talvea odottamaan. Jossain kuuluu linnunlaulu, jossain taas kaivetaan tietyökalustoa esiin. Puiden oksat kasvattelevat vihreää, ja hiirenkorvat kuulostelevat voisiko jo tähän aikaan puhjeta. Tuulenvire välillä vielä viileyttä tuo, mutta auringonsäde sen nopeasti karkoittaa ja ihoa kepeästi lämmittää. Aurinkolaseille tulee jo käyttöä, kun ulkona terasseilla voi päiväkahvit nauttia.

Juuri sopiva. Oi sellainen sää kuin olisi aina, siitä minä pitäisin, ja pitäisi myös kehoni suurimmalta osin.

Kevät voisi olla tervetullut monelta eri näkökulmalta tarkasteltuna. Silloin voisivat alkuvuoden kovat kiireet ja säätämisten hankaluudet olla takana, ja päivän suurin yksittäinen ongelma voisi olla päätös päivän kengistä. Sitä kohden, sitä kohden.

Minä kevättä niin toivoisin, en vain itselleni, vaan kaikille. Niille, joille kevät toisi lämpöisemmällä säällä vähempiä hermosärkyjä. Niille, joille kevät toisi iloa ja hauskuutta hiekkalaatikon äärellä. Niille, joille kevät toisi helpompaa mahdollisuutta ulkona liikkumiseen. Niille, joille kevät toisi valoa pimeän talven jälkeen. Niille, joille kevät toisi uusine kukkineen avautuvia silmiä. Niille, joille kevät toisi kesän, ja vuodenaikojen kierto jatkuisi.

Kevät. Se tulee, ja tullessaan tuo mahdollisuuksia moneen. Tai ainakin siihen, että takki saa olla auki, ja nilkat paljaina. 

Kommentoi