Valokuvat seinällä.

Ensin oli yksi. Sitten tuli kaksi. Seuraavalla kerralla yksi. Sitten jälleen yksi. Tämän jälkeen kolme. Sitten yksi. Valokuvia seinälle, niin ne tupsahtelivat, ja kohta niitä olikin sen verran, että seinää voi kutsu valokuvakollaasiksi. 

Kliseistä olisi sanoa, että valokuvat ovat muistoja menneisyydestä. Toki ne muistojakin ovat, mutta edustavat ne paljon muutakin. Jokaisella niistä on oma tarinansa. Mitä tarinoita ne sisällään sitten pitävät? Tässäpä hieman taustoja jokaiseen. 

image.jpeg

Dublin. Muistaakseni vuosi 2008. Olin yksin matkalla. Tampereelta olin matkannut Lissaboniin, jossa olin kolme päivää, ja sieltä lensin Dubliniin muutamaksi päiväksi. Yövyin tavalliseen tapaan hostellissa dormissa, mutta päivät yksin vain ees sun taas käppäilin. Muistan sieltä katulyhdyt, sekä sen kuinka muutaman eri tennariparin välillä arvoin, mitkä kotiin mukanani veisin. Muistan myös, että siellä ollessani sain tiedon etten saanut kesätyöpaikkaa haluamastani paikasta. No eipä siinä, muutama viikko myöhemmin sain työpaikan, jossa työskentelinlin seuraavat 5,5 vuotta. Viimeisenä iltana kävelin tihkusateessa, ja ohimennen katsahdin erään katutaiteilijan valokuvia. Surumielinen hevoskuva puhutteli minua, varsinkin otoksen koko arkisuus. Ostin kuvan ja vaihdoin useammankin sanan tuon mukavan miehen kanssa. Kotiin päästyäni kävelin eräs päivä taulukehystämöön, jossa olenkin kaikki tauluni kehystyttänyt. Sain ensimmäisen taulun seinälleni. 

 

Krakova. Kevät 2009 interrail-reissu. Kyllä, juuri se reissu jonka jälkeen sairastuin. Pokkarikamera oli mukana, kun reissussa ympäriinsä pyörin. Yhden päivän vietin Krakovassa, jonne saavuin yöjunalla Budapestistä. Parhain yöjuna ikinä! Ihana sänky, muhkea peitto ja ystävällinen henkilökunta. Aamulla oli ihana hypätä junasta kaupunkiin, josta olin lukion saksanopettajaltani paljon kuullut. Kuljin ympäriinsä, päivä oli vain aikaa, seuraavana yönä suunnistin jo Prahaan. Hattaraa myyvä vanha rouva. Ei herttaisempaa juuri silloin. Kuva klik. Kotona kehystys. Uusi taulu seinälle.

 

Dubrovnik. Samalta interrail-reissulta, ensimmäiseltä majapaikalta. Vanhassa kaupungissa kävelin, ja muurin yli kurkatessani näin kasan värikkäitä veneitä. Jo valokuvatessani muuttuivat veneet mustavalkoisiksi. Mutta silti se, että tiedän niiden olevan todella värikkäitä, tuo tietynlaista lohtua ja iloa. Kolmas taulu seinälle.

image.jpeg

 

Päiväkodin naamiaiset joskus 90-luvun alussa. Olin espanjalaisneiti, paras ystäväni prinsessa, yksi kaverini oli unohtanut pukeutua, ja jostain syystä melkein kaikilla oli inkkaripäähineet päässä. Pidin kovasti päiväkodistani, se oli ihana paikka! Vaikka johtajattaren huoneen ohi piti aina kovaa juosta, sillä hän oli pelottava. Oli siellä myös eräs työntekijä, jolla oli hieman erikoispedagokiset ulkoiluleikit… Mutta naamiaiset olivat joka keväinen perinne. Muutin kuvan mustavalkoiseksi, ja tuo hetki on yksi Turun aikojen ilahduttavin. Neljäs taulu seinälle pomppasi.

 

New York. 2011 käveltiin illalla ilman sen kummempaa päämäärää siskoni, ja hänen kahden ystävänsä Lincoln centerin luona. Otin kännykkällä eräällä vintage-appilla valokuvia ja säädin mustavalkoiseksi kuvavirran. Kaksi minulle tuntematonta miestä pysähtyi suihkulähteen eteen. Kuva syntyi. Muutama vuosi myöhemmin päättivät he seinälleni. Taulu numero viisi tuli mukaan. 

image.jpeg

 

Helsinki. Viime syksynä kävin koulussani voimauttavan valokuvan metodiin tutustuttavan kurssin. Perhekuvauksen toteutin siskoni kanssa. Rakkain ja parhain siskoni punaisessa takissaan. Esillä, mutta samalla hupun piilossa. Sisko sieltä minua katselee, ja lyhdyllään valoa valaisee. Taulu kuudes seinälläni on.

 

Tampere. Mummulan pihatie. Pyörähtelin valkoisessa mekossani, paljain jaloin murheitta, kesäillassa hyppelehdin. Siskoni filmikameralla kuvan nappasi. Vuosia myöhemmin, viime syksynä satuin törmäämään tähän kuvaan vanhempieni luona. Eräs ystäväni oli käymässä siellä samaan aikaan, ja sanoi kuinka ihana tunnelma kuvassa on. Utuinen, mutta kauniin suloinen. Pieni minä seinälleni numerona seitsemän tanssahtelin.

 

Mürren-Gimmelwald välinen alppitie. Sveitsi kesällä 2015. Sateinen sää, ja niin korkeuksissa, että pilven sisällä kävelimme kaverini kanssa ruokakaupasta majapaikkaamme. Sumua, sadetta, luontoa, vuoristoa. Tuo maisema tauluna kahdeksan olohuonetta valaisee.

image.jpeg

 

Yhdeksäs taulu seinälläni lensi odottamattomana lahjana. Kuva jolla on sanomaa, kuva joka paljon kertoo. Kareudessaan sen kauneus minuun kolahtaa. Kuva muistuttaa minua myös hetkestä, joka merkitsi minulle paljon, ja toi uusia ulottuvuuksia moneen.

(Valokuva: Saša Mustonen)

koti sisustus sisustus
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *