Ystävät

 

 

Harvoin kuulee avopuolisonsa suusta sanoja: Voisitko joskus käydä jossain, älä vain nyhjää kotona. Se on totta, olen viimeisen vuoden aikana ollut 90% vapaa-ajastani neljän seinän sisällä kotona. Miksi? En tunne uudelta kotipaikkakunnaltani oikein ketään (siinä missä avopuolisoni viettää vauhdikasta opiskelijaelämää)

Muutto miehen perässä  kauas opiskeluajan ystävistäni ja vanhasta työpaikastani sai minut vasta tajuamaan miten hankalaa ihmisten löytäminen ympärilleen voi olla kun ei a) opiskele b) tee työtä jossa on työkavereita c) omaa harrastusta jossa tutustuisi ihmisiin. Mistä muualta kavereita voi löytää? Harrastus olisi hyvä olla, mutta mitä harrastaa? Mitä jos on ujo?

Opiskellessa ympärille kertyi helposti samanhenkisiä ihmisiä, olimmehan me kaikki hakeneet samalle alalle. Ei ollut ongelmaa etsiä itselleen seuraa elokuviin, lenkille tai kahville. Aina löytyi joku, jolla ei ollut tekemistä kun kaipasit seuraa. Opiskeluiden loputtua ja porukan hajaannuttua jäi useisiin opiskelukavereihin ainoaksi kontaktiksi TYKKÄÄ-napin painaminen kuville ja statuksille. Onneksi opiskeluista jäi myös ne muutamat rakkaat ihanat ystävät, joita näkee myös oikeassa elämässä (vaikkakin harvoin), sillä ilman heitä elämä olisi todella tylsää.

Molemmissa opiskeluiden jälkeisissä työpaikoissani oli todella tiiviit työyhteisöt. Naurun täyteteiset työpäivät olivat mahtavia, muistelen niitä edelleenkin lämmöllä. Täällä olen tehnyt töitä tähän asti pääasiassa yksin ja se on todella ikävää sosiaalisista tilanteista nauttivalle ihmiselle. Mutta tilanteelle ei ole oikein mitään tehtävissä. Pitää vaan olla onnellinen että on töitä.

Kiitos kuitenkin naamakirjalle, puhelimelle ja sähköpostille. Vaikka ystävien luo on pitkä matka, ei se tarkoita että yhteyttä ei voisi pitää. Yhteyden pito oikeisiin ystäviin ei todellakaan ole vain sitä kuvien tykkäämistä, vaan voin kotona nyhjätessänikin kertoa huolistani ja murheistani, sekä iloistani ja onnistumisistani ystävilleni. Ilman naamakirjan chat-osaa elämä olisi aivan erilaista, sen avulla pysyn järjissäni. 

 

Viikonlopun festarit antoivat kyllä lisää voimaa jatkaa eteenpäin. Vaikka matkustaminen takaisin kotiin oli eilen todella puuduttavaa, niin en antaisi hetkeäkään pois ystävieni seurassa. En hetkeäkään. 

PS. Sinä ainoa ystävistäni joka tiedät Luuserin päiväkirjan olemassa olosta, huomasithan että laitoin lainaamani neuleen vaatekaappisi päälle?