Onko jo liian myöhäistä opiskella?

Lukiossa tuntui että kaikilla ympärilläni oli suuret suunnitelmat elämälleen ja sitten olin minä joilla ei ollut mitään aavistusta mitä ja missä halusi opiskella. Vasta kahden välivuoden jälkeen päätin tehdä harrastuksestani itselleni tulevaisuudessa ammatin. Sain opiskelupaikan helposti ja ensimmäisen opiskeluvuoden ajan ajattelin löytäneeni paikkani. Harrastuksesta meni lopulta maku, sitä tuli liikaa ympärille. Taistelin ammattikorkeassa neljä vuotta vaikka tiesin etten tulisi lopun elämääni tekemään alan töitä. 

Nyt luulen että tiedän mitä haluan.

Photo Booth8.jpg

Onko 26-vuotias kuitenkin liian vanha aloittamaan opiskelun ihan uudella alalla?

Kannustavia lausahduksia on tullut mm. äidiltäni ”Sä aina yrität niin paljon, että oikein sattuu kun et onnistukkaan. Alat kuitenkin olemaan jo aika vanha.”

Töissä: ”Eikö tuossa iässä olisi järkevämpää vaan alkaa tekemään lapsia?”

Kiitos. Saitte minut tuntemaan itseni vielä enemmän Luuseriksi. 

Kuva otettu 30.07.2013 klo 12.47 #2.jpg

Mutta kuten blogini sivuteksti kertoo, aion yrittää.  Lukemista on paljon, mutta tulen selviämään. Kerrankin luulen tietäväni mitä haluan elämältäni. Sen keksimiseen meni lukiosta vain + 8 vuotta.

Kuvat kertovat. Oon oikeesti ollut lukemassa (joka päivä viimeiset 2 viikkoa).

Päivän kysymys kuuluukin: Missä iässä on liian vanha opiskelemaan ja miksi?

Työ ja raha Opiskelu
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.