Oletko valmis nikkaroimaan?

Ystäväni heitti toissailtana tämän kysymyksen facebookissa. Kyse ei ollut niinkään vanhojen tavaroiden korjaamisesta, vaan ihmissuhteiden. Niiden, kuin tavariodenkaan, ei ole tarkoitus olla kertakäyttöisiä. Korjaamisella voi antaa vanhalle asialle uuden, paremman elämän.

Lopulta päädyimme puhumaan hetken aiheesta. Kerroin että en ole tässä aiheessa kovin hyvä, jo viimeiset viisi vuotta olen yrittänyt korjata erityisesti yhtä ihmissuhdetta, mutta melko heikoin tuloksin. Kyseinen ihminen on yksi elämäni merkittävimmistä ja tärkeimmistä, mutta hän on myös minua kaikista eniten satuttanut. Sanoin myös että nämä kipeät asiat ovatkin osasyynä siihen miksi minun on luultavasti helpompi hengittää muualla kuin Suomessa.

Kuitenkin hän sai minut vakuutettua että korjaaminen kannattaa, se voi sattua, vaatia ulkopuolista apua, ja olla todella hankalaa, mutta lopputulos on aina parempi kuin jos sen jättää pyörimään nurkkiin tai laatikonpohjalle käyttämättömänä ja unohtuneena.

Tästä inspiroituneena kirjoitin päiväkirjaani suhteestani tähän ihmiseen ja se sai minut itkemään vuolaasti. Kirjoitin kuinka paljon hän on minua satuttanut, mutta myös kuinka suunnattoman rakas hän on minulle, ja kuinka haluaisin suhteemme olevan sama kuin mitä se oli yli kymmenen vuotta sitten. Lopulta otin tekstistä kuvan ja lähetin sen tälle henkilölle. Suljin puhelimen yöksi jotten saisi ilmoituksia viestistä jos hän sattuisikin sen näkemään ennen aamua. Aamulla olin saanut ihanan ymmärtäväisen ja rakkaudentäyteisen viestin, jossa hän kertoi että on erittäin upeaa että uskallan ottaa näitä rohkeita askeleita joita jokaisen tulisi ottaa, mutta harva uskaltaa. Ja myönsi ettei hän edes tiedä mitä kaikkea olen kantanut nämä vuodet, mutta kehotti minua olemaan rohkea ja kertomaan kaiken mitä on mielessäni tai mitä kysymyksiä haluan häneltä kysyä, hän lupasi yrittää vastata parhaansa mukaan.

Kaksi päivää myöhemmin osasin vastata ja kertoa. Vaikka taas itkin, niin olo keventyi. Sain vihdoinkin sanottua asioita joita olen kantanut sisälläni jo kymmenen vuotta. Sain tältä henkilöltö positiivisen ja yhteistyöhaluisen vastaanoton, hänkin haluaisi saada näitä asioita puhuttua ja selvitettyä. Voin taas rakastaa häntä vähän helpommin.

Ei tämä vielä ole korjattu, mutta rispaantuneet saumat on nyt avattu, ja tästä on hyvä jatkaa korjailua. 

Entä sinä, oletko valmis nikkaroimaan?

Rakkaudella Pariisista, 

Anna