Ma-Mi [:noun]

3.7.2016 rakaslahti

Earl geryta ja Keisarin morsianta

Istun kotini sohvalla nuhaisena ja väsyneenä. Takana on sormia ja käsiä paljon koetellut neulontakisan etappi, joka on nyt ohi seuraavan kymmenen päivän ajaksi. Juon teetä, joka on Liptonin Earl greyta. Se ei ole sitä teetä, mitä yleensä joisin, mutta jostakin kumman syystä olen viehättynyt kokeilemaan erilaisia makuja, enkä ole moniin viikkoihin juonut itselleni niin rakasta vihreää teetä. Olen juonut rooibosta, jonka ostin Tampereelta, darjeelingin mustaa teetä, joka on tuotu minulle intiasta, keisarin morsianta, joka on ainut tee, jota juon maidon kanssa ja sitten on Earl grey. Raxista mukaan napattu teepussi, joka ui nyt minun teemukissani. Olen varmaan niin höveli, että käyn pian ostamassa kokonaisen paketillisen tuota teetä, jota en ennen suostunut edes siemaisemaan.
Söin myös pari suklaapalaa. Maraboun Jappia ja Fazerin New yorkia. Ne molemmat ovat synttärilahjoja. Ei, eivät minun.
Keltaiset paidanhihat odottavat, että vartalokappaleen resori valmistuisi, että ne voitaisiin siirtää toisille pyöröpuikoille odottamaan. Tuo keltainen on niin ihanan pirteä väri, mutta tuo lanka on inhottavan pölisevää. Saan koko ajan kaivella keltaisia pölypalloja nenäni ja silmieni juuresta.
Netflixissä pauhaa Keisarin morsian. Puolitoistatuntiset jaksot olisivat yleensä kamalia, mutta koska minulla ei ole mitään muutakaan tekemistä kuin parantua tästä typerästä nuhasta ja istua sohvalla peiton alla, miksipäs en katselisi sarjaa, jonka jaksot ovat pitkiä kuin nälkävuosi ja jossa puhuttu kieli kuulostaa kimittämiseltä peruna suussa.
Ja kaiken tämän ajattelun lomassa taikaraivossani piipittää pienen pieni ääni, joka muistuttaa koko ajan, että on vielä viisi päivää siihen, että voin tehdä raskaustestin. Ovulaationi oli hiukan myöhässä ja yleensä olisin tehnyt testin jo tänään. Mutta en tällä kertaa. Jokainen veretön päivä tuntuu voitolta. ”Vielä kahdeksan, seitsemän, viisi..”
Rintani eivät ole kipeytyneet samalla tavalla kuin ne ovat tehneet jo puolen vuoden ajan ennen kuukautisia. Ne ovat olleet niin kipeät, ettei ilman tukia nukkuminen onnistu. Nyt onnistuu edelleen. Se on ainoa merkki, että kaikki sisälläni olisi toisin. Ja se outo pieni tunne, että minä vain tiedän.
Sinä tuleva lapsemme olet hyvin toivottu ja odotettu. Todella toivottu.

©Phillip Jeffrey

Kulttuuri Ruoka ja juoma Raskaus ja synnytys Leffat ja sarjat

19.6.2016 rakaslahti

Tahdon

Olen haaveillut siitä jo pienen ikäni. Äidiksi tulemisesta. Kun muut miettivät, mihin kouluun hakisivat, kuinka monta vuotta tahtovat opiskella ja minkälaista uraa he tahtoisivat luoda, minä haaveilin äitiydestä. Kotiäitiydestä.

Mitä enemmän aikaa lapsuuden unelmista on kulunut tähän päivään, sitä varmemmaksi olen tullut unelmani kanssa. En tahdo olla moderni ”feministi”, joka ei välitä miehistä, lapsista ja jos välittää, ei ainakaan jää kotiin. Minä tahdon jäädä kotiin. Minä tahdon, että elämäni tärkein asia on elävä ihminen, jonka kasvu on minun vastuullani.
Tahdon pitää kodin kutsuvana ja kauniina. En siistinä, mutta kauniina. Tahdon, että kotimme on paikka, jonne saa aina tulla. Että sitten, kun lapseni kasvavat isoksi, he saavat ja tahtovat tuoda ystävänsä meille kylään, koska meillä saa leikkiä. Meillä saa vähän sotkea, ja jos joku saa haavan polveensa, niin se voidaan paikata. Lempeästi ja äidillisesti.

Tahdon olla lempeä ja armollinen äiti, joka osaa opettaa lapsilleen oikean ja väärän. Näyttää, mikä on hyvää ja mikä huonoa. Opastaa oikealle tielle oman esimerkin kautta. Suojella lapsia liialta pahalta, muttei kuitenkaan kääriä pumpuliin. Tahdon, että kotona voi sanoa, jos joku tuntuu pahalta. Jos tuntuu siltä, että pitää huutaa, silloin saa huutaa. Kaikki tunteet olisivat sallittuja, negatiivisetkin. Tahdon, että olisimme spontaaneja. Lähtisimme matkalle yhden tunnin varoitusajalla ja nauttisimme vapaudestamme. Ja kun illalla käpertyisimme sänkyihimme, hymyilisimme ja tuntisimme olevamme elossa.

Tahdon nähdä vatsani pyöristyvän. Tahdon nähdä sen onnellisen ilmeen mieheni kasvoilla, kun voin kertoa hänelle, että me saamme vauvan. Tahdon yllättää ystäväni ja perheemme hauskoilla tavoilla. Kertoa heille, että meistä tulee Isä ja Äiti. Tahdon ostaa raskausvaatteita. Ehkä neuloa itse jotain. Tahdon tuntea odotusajan huumaa ja unelmoida siitä, miltä tuntuu saada oma rakas nyytti ensimmäistä kertaa syliin.

Tahdon nähdä pienet sormet puristumassa etusormeni ympärille. Tahdon nuuhkia vastasyntyneen puhdasta tuoksua hänen iholtaan. Tahdon miettiä hänelle nimeä. Nimeä, joka sopisi hänelle ja meidän suuhumme. Tahdon maata sairaalasängyssä lapsi sylissäni, kun sukulaiset tulisivat katsomaan ja ihmettelemään sitä, kuinka pieni se vastasyntynyt oikein onkaan.

Tahdon opettaa lapseni kävelemään, puhumaan, käymään potalla. Tahdon kuulla hänen ensimmäiset jokeltelunsa ja naurunsa. Tahdon nukahtaa lapsi rinnallani suloiseen uneen. Tahdon silittää hänen päätään ja tuntea niin suurta rakkautta, ettei se tunnu mahdolliselta. Tahdon olla lempeä ja armollinen äiti.

Kunpa raskaustesti näyttäisi tällä kerralla kahta viivaa yhden sijaan.

Koti Sisustus Raskaus ja synnytys Vanhemmuus