Tahdon

Olen haaveillut siitä jo pienen ikäni. Äidiksi tulemisesta. Kun muut miettivät, mihin kouluun hakisivat, kuinka monta vuotta tahtovat opiskella ja minkälaista uraa he tahtoisivat luoda, minä haaveilin äitiydestä. Kotiäitiydestä.

Mitä enemmän aikaa lapsuuden unelmista on kulunut tähän päivään, sitä varmemmaksi olen tullut unelmani kanssa. En tahdo olla moderni ”feministi”, joka ei välitä miehistä, lapsista ja jos välittää, ei ainakaan jää kotiin. Minä tahdon jäädä kotiin. Minä tahdon, että elämäni tärkein asia on elävä ihminen, jonka kasvu on minun vastuullani.
Tahdon pitää kodin kutsuvana ja kauniina. En siistinä, mutta kauniina. Tahdon, että kotimme on paikka, jonne saa aina tulla. Että sitten, kun lapseni kasvavat isoksi, he saavat ja tahtovat tuoda ystävänsä meille kylään, koska meillä saa leikkiä. Meillä saa vähän sotkea, ja jos joku saa haavan polveensa, niin se voidaan paikata. Lempeästi ja äidillisesti.

Tahdon olla lempeä ja armollinen äiti, joka osaa opettaa lapsilleen oikean ja väärän. Näyttää, mikä on hyvää ja mikä huonoa. Opastaa oikealle tielle oman esimerkin kautta. Suojella lapsia liialta pahalta, muttei kuitenkaan kääriä pumpuliin. Tahdon, että kotona voi sanoa, jos joku tuntuu pahalta. Jos tuntuu siltä, että pitää huutaa, silloin saa huutaa. Kaikki tunteet olisivat sallittuja, negatiivisetkin. Tahdon, että olisimme spontaaneja. Lähtisimme matkalle yhden tunnin varoitusajalla ja nauttisimme vapaudestamme. Ja kun illalla käpertyisimme sänkyihimme, hymyilisimme ja tuntisimme olevamme elossa.

Tahdon nähdä vatsani pyöristyvän. Tahdon nähdä sen onnellisen ilmeen mieheni kasvoilla, kun voin kertoa hänelle, että me saamme vauvan. Tahdon yllättää ystäväni ja perheemme hauskoilla tavoilla. Kertoa heille, että meistä tulee Isä ja Äiti. Tahdon ostaa raskausvaatteita. Ehkä neuloa itse jotain. Tahdon tuntea odotusajan huumaa ja unelmoida siitä, miltä tuntuu saada oma rakas nyytti ensimmäistä kertaa syliin.

Tahdon nähdä pienet sormet puristumassa etusormeni ympärille. Tahdon nuuhkia vastasyntyneen puhdasta tuoksua hänen iholtaan. Tahdon miettiä hänelle nimeä. Nimeä, joka sopisi hänelle ja meidän suuhumme. Tahdon maata sairaalasängyssä lapsi sylissäni, kun sukulaiset tulisivat katsomaan ja ihmettelemään sitä, kuinka pieni se vastasyntynyt oikein onkaan.

Tahdon opettaa lapseni kävelemään, puhumaan, käymään potalla. Tahdon kuulla hänen ensimmäiset jokeltelunsa ja naurunsa. Tahdon nukahtaa lapsi rinnallani suloiseen uneen. Tahdon silittää hänen päätään ja tuntea niin suurta rakkautta, ettei se tunnu mahdolliselta. Tahdon olla lempeä ja armollinen äiti.

Kunpa raskaustesti näyttäisi tällä kerralla kahta viivaa yhden sijaan.