Mikä mua motivoi? Tätä asiaa on ollut pakko tosissaan pohtia. Laihduttajalle (mulle ainakaan) ei riitä motivaattoriksi se, että haluan olla laihempi. Täytyy mennä vähän syvemmälle. Miksi haluan olla laihempi? Sokerihiirellä toinen pää vaakakupista täyttyis mielellän kaikenlaisista herkuista. Toiselle puolelle täytyy löytää tarpeeksi raskaat ajatukset, joilla muutosta ajaa eteenpäin, jotta ei vain tyytyisi olemaan lihavana sohvannurkassa se taivaallinen irttaripussi sylissä.

Mun top 5 motivaattorit tulee tässä:

1. TERVEYS

Oon vielä säästynyt ylipainon tuomilta sairauksilta. Suvussa on esimerkiksi diabetesta ja ylipaino ei ainakaan auta mua säästymään siltä vaivalta. Myöskin kroppa pelaa normaalisti,  vaikka kuormaa on ainakin 40kg liikaa. Pään sisässä kaikki ei enää ole ok. Itsetunto-ongelmat ja raadollinen suhtautuminen omaan itseen on jo todellisuutta enenevissä määrin. Haluan itseni kuosiin, jotta voin elää normaalia elämää.

2. ESIMERKKI

Mulla on kolme pientä lasta. En millään haluaisi heidän muistavan mua ikilaihduttajana. Kamalaa jos lapseni muistaisivat lapsuusajaltaan minusta sen, että murehdin omaa painoani. Vaikka piilottelen ylipainon tuomaa pahaa oloa lapsiltani, niin eihän lapset tyhmiä ole. Heistä vanhimmainen saattaa aivan hyvin jo ymmärtää syyt asioiden takaa, vaikka niitä ei hänelle koskaan ole sanottu. Esim. Miksi äiti ei koskaan lähde kylpylään? En halua luoda ulkonäköpaineita lapsilleni omalla toiminnallani. Mulla on oikeesti nyt viimeset hetket alkaa tehdä asialle jotain, jotta näin ei tosiaan käy! Sitäpaitsi sinne kylpyläänkin vois olla haluja, vaikka vesi ei todellakaan mun elementti ole. Mut niin.. en todellakaan lähde ihmisten ilmoille uima-asussa tässä kropassa! Ja juu, ei kukaan mua sinne ole tullut katsomaan, mut silti. Haluan pystyä ja jaksaa elää täysillä perheeni kanssa.

3. PARISUHDE

Kun itsellä tunne ja ajatus omasta ulkomuodosta on mikä on, niin heijasteleehan se nyt väkisilläkin parisuhteeseen. Ihminen eristäytyy ja itseinhon kourissa on mahdotonta ymmärtää, että toisen mielestä en kuitenkaan ehkä ole niin oksettava kuin omasta mielestäni olen.  Haluan vanhan itseni takaisin. En usko, että mieskään kuitenkaan toivoi mun elopainon kipuavan jokaisen yhteisen vuoden myötä ylemmäs ja ylemmäs. 

4. ULKONÄKÖ

No onhan tää ulkonäkökysymyskin. Kyllä oon kyllästyny siihen kun mikään vaate ei näytä hyvälle ja kaikki puristaa ja uusia vaatteita ei jaksa edes lähteä ostamaan kun tietää, ettei mitään kivaa kuitenkaan löydy. Sitten sitä vaan tyytyy tilaamaan jostain nettikaupasta jotain telttoja ja riemastuu hetkeksi siitä kun jokukaan niistä mahtuu päälle. Todellisuudessa riemu ei kestä pitkään kun ymmärtää, että ei se silti hyvälle näytä tai tunnu. Kun sillon ennen edellistä raskautta olin niissä n.20kg pienemmissä lukemissa, niin silloin oli jo kiva shoppailla! Sitä kohti siis ja siitä sit eteenpäin ja uskon, et on taas kiva käydä joskus ostamassa itselle jotain ihanaa uutta. 

5. IHMISSUHTEET

Ylipaino ei ole vaikuttanu pelkästään parisuhteeseen. Se vaikuttaa kaikkiin ihmissuhteisiin. Ajoittain mulla tulee niitä hetkiä, kun haluan vain piiloutua. En halua mennä minnekään, missä kukaan mua voi nähdä. Tätä on jatkunu jossain määrin pidempäänkin jo, mut heräsin ajatukseen tosissaan kun reilu kuukausi sitten tein oharit kokonaiselle kaveriporukalle. Meillä oli pöytä varattuna ja oltiin innoissaan kun oltiin kaikki koossa pitkästä aikaa. Itsekin olin innoissani, mut viime hetkellä vetäydyin ja peruin lähtöni. Syy: ei ollut mitään päällepantavaa. Surullista. Ja sai muuten luvan olla viimenen kerta kun näin käy. Hävettää, nolottaa ja ahdistaa vieläki se hetki kun puhelimessa perään soitteleville kavereille valehtelin, että ”vauvalla on ollut vähän huono päivä enkä halua jättää häntä nyt isin vaivaksi..”. Niin surullista. 

Eikö siinä ole jo melko hyvät syyt saada vihdoin tää kroppa kuosiin ja siinä samassa selventää vähän päätä..? Minusta on.