Kun on vain vaitiolo
Kävin viikonloppuna katsomassa elokuvissa Silencen. Luin vuosia sitten Shusaku Endon kirjan Vaitiolo, johon uusi Martin Scorsesen elokuva perustuu. On tavallaan sääli, että elokuvaa levitettään englanninkielisellä nimellä, sillä suomenkielinen sana ”vaitiolo” kuvaa sen sisältöä paremmin kuin englanninkielinen. On nimenomaan kysymys vaitiolosta eikä hiljaisuudesta.
Shushaku Endon kirja on vaikuttava mutta niin on Scorsesen elokuvakin. Jos tahtoo ymmärtää kristinuskoa, niin tarinan kautta pääsee siihen syvälle. Kaverini, jonka kanssa kävin elokuvissa, sanoin hyvin, että monta kertaa elokuvan aikana tuli tunne, että nyt ollaan kristinuskon ytimessä. Ja sitten tuli seuraava kohtaus, jossa oltiin siinä vielä syvemmällä.
Silence kertoo kahdesta jesuiittapapista, jotka matkustavat 1600-luvun suljettuun Japaniin. Heidän aikomuksenaan on etsiä heidän oppi-isänsä Ferrera, jonka huhutaan luopuneen Japanissa uskostaan, ja samalla palvella paikallisia kristittyjä. Kristinusko on kuitenkin Japanissa kuolemantuomion uhalla kiellettyä, ja vallanpitäjät testaavat ihmisten kristinuskoa laittamalla heidät polkemaan Jeesuksen kuvaa.
Paikanpäällä jesuiitoille paljastuu, että japanilaiset talonpojat ovat omaksuneet kristinuskon, joka on varsin erilaista verrattuna siihen, mitä jesuiitat ovat oppineet. Osa talonpojista on silti valmiita ryhtymään martyyreiksi, sillä onhan parempi kuolla ja päästä paratiisiin kuin elää kurjuudessa. Paratiisissa ei tarvitse tehdä töitä tai maksaa veroja. Heidän uskonsa on voimakasta mutta tavallaan lapsenomaista.
Sekä romaanin että siihen perustuvan elokuvan varsinainen voima on kuitenkin jesuiittojen epäilyissä. Erityisesti nuori Rodrigues yrittää ymmärtää, miksi Jumala koettelee niin rankasti Japanin kristittyjä, mutta Jumala pysyy visusti vaiti eikä Rodrigues saa vastauksia rukouksiinsa. Mitä pidemmälle elokuvassa mennään, sitä suuremmiksi käyvät epäilyt.
Rodrigues samaistetaan elokuvassa jopa suoraan Jeesukseen. Hän saapuu vihamieliseen maahan palvelemaan ihmisiä, jotka eivät ymmärrä hänen sanomaansa. Hänet kavelletaan vallanpitäjille, ja hän joutuu kärsimään inkvisiittoreiden käsissä. Voimakas loppuratkaisu muuttaa kuitenkin tulkintaa ja jää mietityttämään pitkäksi aikaa.
Harvoin lähemmäs kolmen tunnin elokuvan jälkeen tuntee halua katsoa sitä piakkoin uudelleen, mutta Silence ansaitsisi toisenkin katselukerran. Se ei tyhjene nopeasti. Myös romaani on ehdottomasti suositeltavaa luettavaa, jos sen onnistuu hankkimaan käsiinsä. SLEY-kirjat ovat julkaisseet suomennoksen 1980-luvulla, ja joistain kirjastoista saattaa vielä löytyä siitä muutamia kappaleita.