Pusuja Oscar Wildelle

 

Pariisi on kaupunki, jossa kirjallisuus on läsnä lähes joka kadunkulmassa. Opaskirjaa lukiessaan voi osoitella eri paikkoja: Tuo oli Jean-Paul Sartren ja Simone Beauvoirin kantakahvila. Tuolla Oscar Wilde kuoli. Tuossa talossa asui Scott Fitzgerald. Noissa kirjakaupoissa Ernest Hemingway viihtyi, ja tässä puistikossa Victor Hugon Kurjien rakastavaiset tapasivat.

Jos missään kirjailijat ovat läsnä, niin Pariisin hautausmailla. En tarkoita sanoa, että kirjallisuus olisi kuollutta, vaan että siellä menneiden suurten perintö on poikkeuksellisen läsnä. Samaa tunnetta on vaikea tavoittaa esimerkiksi Helsingissä.

 

 

Kävimme koleana kevätpäivänä kävelemässä Père Lachaisen hautausmaalla. Se on perustettu 1800-luvun alussa, mutta ensimmäisinä vuosikymmeninä juuri kukaan ei halunnut tulla haudatuksi sinne. Kun viranomaiset keksivät siirtää sinne muun muassa Molièren ja Jean de La Fontainen haudat, siitä tulikin ”yllättäen” suosittu paikka.

Turistit vaeltavat nykyään Père Lachen enimmäkseen Jim Morrisonin hautaa katsomaan, ja kyllähän mekin kävimme sen toki katsastamassa. Mies on kuitenkin suuri Marcel Proustin ystävä, ja minua kiinnosti eniten Oscar Wilden hauta, joka on varsin jännittävä monumentti. Sitä ilkivallan vuoksi suojaavassa lasilevyssä näkyi olevan paljon huulipunan jälkiä. Kumma juttu.

Kärsivällisyyteni ei koskaan ole riittänyt Proustin lukemiseen, mutta Wilde, voi kyllä!