Nordic Noir – Ihanan kamalaa

 

Olen kevään mittaan yrittänyt otaa haltuun genreä, joka tunnetaan pohjoismaisena rikoskirjallisuutena, toisin sanottuna Nordic Noirina. Kirjakauppojen hyllyt ovat sitä täynnä, ja kaikkein tunnetuimmat pohjoismaiset dekkaristit ovat vuosi toisensa jälkeen myydyimpien kirjojen listalla. Stieg Larsson, Lars Kepler, Jo Nesbo, Axel Erik Sund… ja uusia tulee koko ajan.

Nordic Noir on usein synkkääkin synkempää. Murhat ovat raakoja, eikä edes lapsiin kohdistuva väkivalta ole tavatonta. Rikollisia jahtaavat päähenkilöt ovat itsekin enemmän tai vähemmän ongelmaisia. Toisilla on alkoholiongelma, toisilla on takanaan vaikea lapsuus. Kieli on suoraviivaista, jopa lakonista. Kuvailuun ei suotta käytetä turhia lauseita.

 

 

Imagessa oli äskettäin kiinnostava haastattelu, jossa suomentaja Kristiina Huttunen kertoi pohjoismaisten romaanien kääntämisestä. Hän on juuri saanut päätökseen urakan Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan parissa. Huttusen mielestä pohjoismainen kirjallisuus tulee entistä harvemmin suomennetuksi, mutta Nordic Noir -buumille hän ei sen sijaan näe loppua.

Seuraavat pari viikkoa tarkoitukseni on ottaa selvää, mistä ihmeessä tässä synkkyydessä on kyse ja mikä siinä kiehtoo. Blogissa tulee olemaan esillä vain ja ainostaan pohjoismaisia dekkareita. Aloitan huomenna kirjoittamalla kirjasta, joka oli viime vuonna Suomen myydyin käännöskirja. Sitä meni kaupaksi kunnioitettavat 38 900 kappaletta, eikä pokkariversio ole vielä edes ilmestynyt.