And the Pulitzer goes to…

viet_thanh_nguyen.jpg

 

Tämän vuoden Pulitzer-voittajat ovat selvillä. Kilpailussa on kategorioita vaikka kuinka paljon, mutta eniten kuhinaa tietenkin aiheuttaa fiktiosta myönnettävä palkinto. Vuoden 2016 voittaja on vietnamislaistaustainen Viet Thanh Ngoyen ja hänen esikoisromaaninsa The Sympathizer. Aikamoinen saavutus esikoiskirjailijalle!

Viet Thang Ngoyen on syntynyt Vietnamissa. Ngoyen on kuulemma Vietnamin Virtanen eli yksi maan tavallisimmista sukunimistä. Hänen perheensä joutui 1970-luvulla pakenemaan Vietnamin sotaa ja lähti pakolaisena Yhdysvaltoihin. Pojan ollessa nuori hänen vanhempansa pyörittivät muun muassa vietnamilaista ruokakauppaa San Josessa Kaliforniassa.

Viet Thang Ngoyen opiskeli University of Californiassa englantia ja etnisyyden tutkimusta ja päätyi akateemiselle uralle. Hän opettaa nykyään Etelä-Kalifornian yliopistossa. Ennen läpimurtoaan romaanikirjailijana hän oli julkaissut lähinnä tieteellisiä tekstejä. The Sympathizerkin sitten onkin kerännyt koko joukon kirjallisuuspalkintoja, joten Pulitzer on vain kirsikka kakun päällä.

Ngoyen kommentoi palkintoa tuoreeltaan verkkosivuillaan:

Of course it’s wonderful for me to get this prize. But within minutes of getting it, I knew that I owed tremendous thanks to everyone who has gone before me in the great, ongoing struggle for social justice, for peace, for genuine equality, for representation for all at every level of every society. I think of the enormous debts I owe to everyone who fought for civil rights, for radical power, for economic equity, and how all these issues are inseparable from justice in the literary world. No minority writer, no writer of color, can claim that he or she accomplished anything purely on their own merit.

The Sympathizer kertoo Vietnamin sodasta. Esimerkiksi New York Times on ylistänyt sitä siitä, että se kertoo tapahtumista vietnamilaisten näkökulmasta, kun sotaa on esitetty Yhdysvalloissa lähinnä yhdysvaltalaisten sotilaiden vinkkelistä. Kirjan teemat ovat kuitenkin yleismaailmallisia, ja se käsittelee ennen kaikkea valintojen tekemistä. Kirjan päähenkilöllä on nimittäin sympatioita sekä kommunisteja että Yhdysvaltoja kohtaan.

On sinänsä hassu sattuma, että olen verkkokaupoissa useampaan otteeseen katsellut The Sympathizer -kirjaa. Koska esimerkiksi kiinalais-yhdysvaltalainen Yiyun Li (jota suosittelen muuten lämpimästi!) on räjäyttänyt tajuntani, olen yrittänyt pitää silmäni auki näiden muiden aasialais-yhdysvaltalaisten kirjailijoiden varalta. Olen kuitenkin jäänyt empimään ostostani: Mahtaakohan se olla hyvä kirja kuitenkaan? Suomennetaankohan se joskus?

Yksikään kustantaja ei ainakaan heti palkintouutisen jälkeen ole ilmoittanut suomennosaikeistaan, mutta useimmiten Pulitzer-palkitut kirjat on kyllä saatu suomeksi. Toivottavasti tähänkin siis joku tarttuu. Esimerkiksi Tammen Keltainen kirjasto ymmärtääkseni jatkuvasti kaipailee valikoimiinsa kirjoja, joiden tausta on muualla kuin Euroopassa tai Yhdysvalloissa.

Itse varasin The Sympathizerin englanninkielisenä kirjastosta sillä sekunnilla, kun kuulin palkintouutisen. Ei se nyt varmaan kovin huono kirja sentään voi olla.

 

Kuva: Wikimedia Commons

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *