F. Scott Fitzgerald: Kultahattu

 

Joskus ensimmäisiltä sivuilta alkaen tietää, ettei kirja ole syyttä klassikko. F. Scott Fitzgeraldin Kultahatussa ei ole mitään liikaa eikä mitään liian vähän. Se on täydellinen: klassinen draama, jossa Ikaros lentää liian lähelle aurinkoa, polttaa siipensä ja tippuu vetten vietäväksi.

Parhaiten Kultahatusta tunnetaan Jay Gatsbyn villit juhlat, joita hän järjestää Long Islandilla sijaitsevassa kartanossaan. Vaikka tupa on täynnä ihmisiä, juhlien yksinäisestä isännästä juuri kukaan ei tiedä muuta kuin huikeat juhlat. Vieraat vuoroin arvuuttelevat, mikä hän on miehiään ja ennen kaikkea mistä hänen varallisuutensa on peräisin.

Gatsbyn kemuihin päätyy myös vasta New Yorkiin muuttanut Nick Carraway, joka asuu huomattamattomasti Gatbya vaatimattomammin hänen kartanonsa naapurissa.

Luulen, että sinä iltana, jolloin ensi kertaa menin Gatsbyn taloon, olin yksi niitä harvoja vieraita, jotka oli todella kutsuttu. Ihmisiä ei kutsuttu – he vain tulivat. He astuivat autoihin, jotka toivat heidät Long Islandille, ja jollakin tavoin he lopulta joutuivat Gatsbyn taloon. Kun he kerran olivat siellä esitteli heidät joku, joka tunsi Gatsbyn, ja sen jälkeen he toimivat sellaisten käyttäytymissääntöjen mukaan, jotka sopivat huvipuistoon. Joskus he tulivat ja menivät tapaamatta Gatsbyä ollenkaan, tulivat kutsuihin sydämen yksinkertaisuus pääsylippunaan.

Pian käy ilmi, että Gatsby on mieltynyt Carrawayn naimisissa olevaan pikkuserkkuun Daisyyn. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään pikkuihastus vaan salainen rakkaus ja suhde, joka on päättynyt ensimmäisen maailmansodan käänteisiin. Koska myös Daisyn miehellä on avioliiton ulkopuolinen suhde, ihmissuhdekuvioiden kierrokset kasvavat nopeasti korkeiksi, niin korkeiksi, ettei vauhtia oikein enää pysty hallitsemaan.

Eletään 20-luvun villejä vuosia. Ensimmäinen maailmansota on päättynyt ja talous lähtenyt huimaan nousuun. Kaupunki pauhaa jazzia ja liikenteen melua, kesän kuumuus pakahduttaa. Opportunistit rikastuvat osakekaupalla. Perinteistä ei piitata, on aika juhlia. Silti aamun kalpea valo paljastaa totuuden: valheet, yksinäisyyden, moraalisen rappion. Kulman takana odottelee jo musta maanantai ja lama, jonka syvyydelle mikään aiempi ei vedä vertaansa, mutta niistä ei vielä kukaan tiedä mitään.

Kultahattu ei ilmestymisaikaan ollut kummoinenkaan menestys. 1950-luvulla ilmestyneiden uusintapainosten jälkeen se kuitenkin löydettiin uudelleen, ja sitä on alettu lukea ennen kaikkea ajankuvauksena. Paitsi aikansa nousukkaista se kertoo myös luokkaeroista ja rasismista. Työläiset asuvat köyhällä joutomaalla, joka erottaa Long Islandin New Yorkista, ja nousukkaiden keskusteluissa parjataan mustaihoisia arkiseen sävyyn.

Jos Yhdysvalloissa pakotetaan koululaisia lukemaan kouluissa kirjoja, kuten meitä pakotetaan lukemaan Seitsemää veljestä ja Tuntematonta sotilasta, niin toivottavasti heidät pakotetaan lukemaan Kultahattua. Lukisin sen mielummin vaikka väärinpäin kuin Tuntematonta enää uudestaan, ja lukuhaluttomien koululaisten iloksi Kultahatusta on tehty viisi elokuvaakin. Viimeisimmässä Jay Gatsbya esitti ikimuistoisesti Leonardo DiCaprio.

 

F. Scott Fitzgerald: Kultahattu (The Great Gatsby)

Suomennos Marja Niiniluoto

Seven 2013

220 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2016, 16. kirjassa juhlitaan