Miika Nousiainen: Metsäjätti

 

Puolet Suomesta on varmaan ehtinyt Metsäjätin lukemaan tai näkemään sen näyttämösovituksena jossain maamme monista laitosteattereista. Itse tartuin siihen vasta näin joululomalla ystäväni suositeltua sitä. Hän vinkkasi kirjasta pohdittuani kahvikupin äärellä sitä, kuinka kummallista on olla kotoisin teollisuuspaikkakunnalta ja päätyä johonkin toisenlaiseen maailmaan. Tavallaan kokisin olevani todempi itseni, jos asuisin vielä syntymäpaikkakunnallani ja olisin töissä jossain huonekalutehtaassa. Sellaista se siellä monille on, ja se tuntuu miljoona kertaa todellisemmalta kuin yhdetkään kustantamon kokkarit.

Metsäjätin päähenkilö Pasi on tehnyt kotipaikkakunnaltaan suureen Helsinkiin samanlaisen luokkaretken kuin moni muukin suomalainen. Vielä usempi on kuitenkin jäänyt sinne mistä oltiin kotoisin. Pasi on pyristellyt tiensä "kauppikseen" (siis kauppakorkeaan, ei kauppaopistoon, kuten kirjassa huomautetaan) ja päässyt töihin Metsäjätin pääkonttoriin kehityspäälliköksi, moni lapsuudenystävä on joko päätynyt töihin Metsäjätin Törmälän tehtaalle tai päättänyt päivänsä. Kirja alkaa, kun Pasille annetaan tehtävä mennä Törmälään ja hioa tehtaan tuottavuus kuntoon. Sitten sitä virtaviivaistetaan, eikä irtisanomisilta tietenkään vältytä.

Metsäjätti on jaettu neljään osaan, neljään kvartaaliin. Vuorotellen luvuissa ovat äänessä Pasi ja hänen Törmälän tehtaan liimapuristimella työskentelevä lapsuudenystävänsä Janne. Rakenne oli erittäin hallittu, ja kvarttaalijako toimi hyvin. Kuitenkin kahden henkilön siisti vuorottelu tuntui ainakin ajoittain vähän puuduttavalta. Ehkä pieni variointi olisi tehnyt terää, ehkä ei. Puolensa puolensa. Yleensä kyllä arvostan yli kaiken siistiä rakennetta, koska sitä tuppaa näkemään niin kovin harvoin.

Vahvimmillaan Miika Nousiainen on luokkaerojen kuvauksessa. Pasin suomenruotsalainen vaimo miettii, kuinka Eames-tuolit sopivat sisustukseen, kun Törmälän kaverit istuvat paikkakunnan kuppilassa Vanhassa Mestarissa, jossa tarjolla on vain yhtä olutlaatua. Nousiainen on samaan sekä aikaan pirullisen hauska että pelottavan traaginen: Mestarissa oli kerran olutfestivaalit, mutta silloinkin tarjolla oli vain yhtä olutlaatua. Fiksuimmat huomasivat, ettei homma oikein mikään olutfestivaali sitten ollut.

Kun Pasi oli lähtenyt opiskelemaan, Janne oli kerran tullut kylään Helsinkiin.

Sitten Pasi vaahtosi asioista, joista en ymmärtänyt mitään. Se puhui rahoituksesta ja markkinoinnista. Harkitsi opiskelevansa myös viestintää. Sanoi, että koulussa voi tehdä minkä lie IBA:n. Siihen sisältyisi vaihtojakso esimerkiksi Strasbourgissa. Pasi puhui ja minä kuuntelin. Ihmettelin, miten se oli ehtinyt. Miten voi törmäläläisestä tulla vuodessa ihminen, joka näkee uhkien sijaan mahdollisuuksia? Lähti vuosi sitten ja nyt jo puhuu Strasbourgista. Suuri osa törmäläläisistä ei pääse tuossa ajassa ajatusten tasolla edes Lahteen.

Lukukokemuksena Metsäjätti on varmasti ollut hyvää terapiaa Suomen kansalle. Ainoa asia, joka siinä itseäni jäi lopulta harmittamaan, oli naishahmojen ohuus. On Pasin rahoitusfirmassa työskentelevä vaimo ja sivumaininnoiksi jääviä Törmälän daameja, jotka esitetään lähinnä uhreina. He synnyttävät lapsia ja ottavat vastaan miestensä iskut, kun känniset äijät tulevat Vanhasta Mestarista yöllä kotiin. Tehtaalla ei juuri tunnu olevan naisia töissä, joten kysymysmerkiksi jää, työllistääkö lähikauppa kaikki naiset vai ovatko he kotona hoitamassa lapsia.

Tästä huolimatta, tykkäsin. Viimeisillä sivuilla nousi jopa kyyneleet silmiin.

 

Miika Nousiainen: Metsäjätti

Otava 2011

260 sivua

Lainattu kirjastosta

Kommentoi