Pääsiäisen jälkeen

Pariisissa kevät oli pidemmällä kuin Helsingissä. Puiden lehdet olivat nupuillaan. Ulkona pystyi jo hetken istuskelemaan ja juomaan kahvia, vaikka pian tulikin liian kylmä. Ilma oli koleaa, mutta ohuen kevättakin olin silti ottanut matkaan.

Olen aikoinani opiskellut lukiossa lyhyen ranskan, ja oli hauskaa päästä vähän käyttämään kieltä. Osaamiseni on vähäistä, mutta kahvin osaan suurin piirtein tilata ja yksinkertaiset fraasit suurin piirtein ymmärrän, vaikken osaisikaan ranskaksi enää vastata.

Luin metromatkoilla Mario Vargan Llosan Tuhmaa tyttöä ja nautin sen tunnelmista. Sen päähenkilöllä Riccardolla oli elämässään yksi unelma, asua Pariisissa. Muiden mielestä se oli unelmaksi liian pieni ja mitätön. Luulen ymmärtäväni Riccardoa hyvin.

Kun lentokone laskeutui takaisin Helsinki-Vantaalle, tuntui, etten koskaan olisi poissa ollutkaan. Sumuisia päiviä, tuttuja projekteja, Lilyn pääsiäistauko. Töissä olen jälleen käyttänyt aikaani muutamaan etiikkaan liittyvään kirjaprojektiin, jotka ovat saaneet vakavia sävyjä tarttumaan omiinkin ajatuksiini.

Jospa sitä taas yrittäisi välttää pahaa ja tehdä hyvää. Sen vähän minkä pystyy.