Hämmentävän upeaa kirjataidetta

tauba auerbach

 

New Yorkissa asuva taiteilija Tauba Auerbach on tehnyt oman versionsa lasten pop up -kirjasta. Se on jättikokoinen ja sen sisältä avautuu geometrisiä muotoja. Auerbach on teoksissaan ollut kiinnostunut kaksi- ja kolmiulotteisuuden välisestä suhteesta, jota hän tutkinut töissään aiemminkin.

[2,3] -teokseen kuuluu pop up -kirjoja, joiden raottaminen on lumoavaa katseltavaa. New Yorkissa toimiva taidekustantaja Printed Matter on alkuvuonna painanut teoksesta tuhat numeroitua kappaletta. Valitettavasti ne ovat kuitenkin jo myyneet loppuun, koska tällä kahvipöytäkirjalla olisi taatusti saanut vierailtaan kahvit väärään kurkkuun.

Jotkut Auerbachin työt on myyty jopa yli kahdella miljoonalla dollarilla. Tämäkään teos ei siis luultavasti olisi lähtenyt kotiin ihan tavallisen kahvipöytäkirjan hinnalla.

 

 

Kuva: Thisiscolossal.com

Video: Sam Fleischner

Kulttuuri Kirjat Suosittelen

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin

siri kolu kesän jälkeen kaikki on toisin

 

Huomaan nauttivani siitä, että kirjoittaja on keskittynyt olennaiseen ja tiennyt täsmälleen, mitä hän tahtoo kertoa. Turhat sivujuonet ja runsaat kuvailut on jätetty pois, jolloin ydin on kirkas. Tästä syystä myös Siri Kolun uutuuskirja Kesän jälkeen on toisin oli minulle riemastuttavaa luettavaa. Siinä oli paljon muttei mitään ylimääräistä.

Kesän jälkeen kaikki on päälisin puolin on nuortenkirja transsukupuolisuudesta, mutta olisi kirjaa kohtaan väärin laputtaa se vain tällaisella määrittelyllä. Se on oikeastaan kirja perheenjäsenistä ja heidän suhteistaan Siitä kuinka yhden muuttuminen vaikuttaa väistämättä toisiin ja aloittaa prosessin, jossa koko perheen dynamiikka muuttaa muotoaan.

Mä olin väärässä. Meidän perhe ei ole kiinteää ainetta. Se ei ole lasia. Se ei ole peili, joka saattaa särkyä ja tuottaa onnettomuutta seitsemän vuotta. Perhe ja rakkaus tässä perheessä on laavaa, joka välillä kuumentuu ja jäähtyessään ottaa uuden muodon.

 

kesan_jalkeen_kaikki_on_toisin_2.jpg

 

Kirjan päähenkilö on lukioikäinen Peetu, jonka on syntymässä saanut nimen Petra. Hän käy läpi sukupuolenkorjausta, ja suuri leikkaus on tulossa myöhemmin syksyllä. Peetu on varma asiastaan ja haaveilee että saisi nimensä virallisesti muutettua ennen ylioppilastodistuksen saamista. Näin hänen ei tarvitsisi myöhemmin selitellä todistuksessa olevaa vanhaa nimeään.

Vaikka Peetun perhe ja hänen tyttöystävänsä Aamu kaikki tukevat korjausprosessia, jokaisessa nousee pintaan myös vaikeita tunteita. Äiti suree sitä, ettei hän enää olekaan tytön ja pojan äiti vaan kummatkin hänen lapsensa ovat poikia. Peetun tyttöystävä Aamu pitää itseään ”patalesbona”, mutta kun kumppanin sukupuolenkorjaus tekee hänestä ulkopuolisten silmissä heteron, se onkin yllättävän vaikea paikka.

Siri Kolun kieli on samaan aikaan sekä tiivistä että ilmavaa. Ilmavuuden tuntua lisää konkreettisesti se, että kesän aikana Peetu käy purjelentämässä isänsä kanssa. Ilmassa käydyt keskustelut lähentävät heitä. Vähitellen käy ilmi, että vaikka Peetun tilanne muuttaa perheen dynamiikkaa, myös muilla asioilla on siihen vaikutusta. Jokaisella hahmolla on lopulta oma tahtonsa ja omat valintansa.

Vaikka transsukupuolisuus ei teemana niin kiinnostaisi, Siri Kolun tarkkanäköiseen perheen kuvaukseen on kenen tahansa helppo samastua.

 

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin

Otava 2016

112 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2016, 48. kirjassa on alle 150 sivua

Kulttuuri Kirjat