No nyt on vuodenaikaan nähden hyvin talvista kuvaa, mutta talvisissa maisemissa Jo Nesbøn Verta lumella I tapahtuukin. Tuntuu hassulta, että kuva on otettu vain muutama kuukausi sitten, kun nyt omenapuut kukkivat ja kevät on kauneimmillaan. Tässähän kävi niin, että luin kirjan alkuvuodesta, kun tarkoitukseni oli lukea myös sen jatko-osa Verta lumella II: Lisää verta lumella ja kirjoittaa kummastakin kerralla. Jälkimminen jäi kuitenkin lukematta syistä, joihin tulen myöhemmin.

Jo Nesbø on jo pitkään ollut dekkaritaivaan tähti. Kun hän otti 1990-luvulla virkavapaata pörssihommista, hän käytti ajan ensimmäisen Harry Hole -kirjan kirjoittamiseen. Alkoholisoituneesta ja muutenkin rujonpuoleisesta etsivästä tuli suurmenestys, ja Nesbø kirjoitti hänestä ensimmäisen kirjan jälkeen vielä yhdeksän lisää. Sarjaa ei kuitenkaan voi jatkaa loputtomiin, ja vähitellen Nesbøn pitäisi iskeä kiinni uuteen kultasuoneen. Se on kuitenkin vaikeaa, varsinkin kun Harry Hole -fanien odotukset ovat taivaissa.

Verta lumella -kirjat ovat ilmestyneet Harry Holen jälkeisessä krapulassa vuonna 2015. Nesbøn oli alun perin tarkoitus julkaista ne salanimellä Tom Johansen. Hän olisi kirjoittanut kirjan käsikirjoituksen 70-luvulla ja sen jälkeen kadonnut. Nyt uudelleen löydetty käsikirjoitus olisi löytynyt. Liekö kustantaja sai Nesbøn puhuttua ympäri ja suunnitelma hylättiin. Kirjamyynti on Nesbøn tapauksessa varmasti parempaa, jos hän kirjoittaa omalla nimellään.

Verta lumella I on alle kaksisataasivuinen kirja, jonka päähenkilö on Olav. Hän työskentelee oslolaisen huumeparonin ja parittajan Daniel Hoffmanin ”asianhoitajana”. Oman käsityksensä mukaan Olav liian tyhmä tekemään mitään muuta, ja esimerkiksi pakoauton kuljettajana hän on onneton, koska poliisit tunnistavat heti hänen ajotyylinsä. Sen vuoksi hän on joutunut linnaankin. Olav on kuitenkin ihan kelvollinen hoitelemaan ihmisiä päiviltä ja listii luotettavasti ihmisiä pomonsa käskyjen mukaisesti.

Soitin puhelinkioskista Daniel Hoffmanille ja sanoin, että homma oli hoidettu. Hoffman totesi, että hyvä. Tuttuun tapaan hän ei esittänyt kysymyksiä. Joko hän oli oppinut luottamaan minuun niiden neljän vuoden aikana, jotka olin toiminut hänen asianhoitajanaan, tai sitten hän ei halunnut tietää. Homma oli hoidettu, miksi hänenlaisensa mies vaivaisi sillä miletää, kun hän kerran oli maksanut siitä että hänen vaivansa vähenesivät? Hän pyysi minua tulemaan toimistoonsa seuraavana päivänä, sanoi että hänellä olisi minulle uusi työ.

Kirjan alussa Olavin pomo Daniel Hoffman tarjoaa asianhoitajalleen uutta työtä. Tämän keikan pitäisi näyttää asuntomurrolta, jonka tiimellyksessä pomon vaimo saa surmansa. Pyyntö saa jopa paatuneen palkkamurhaajan hätkähtämään, ja uuden keikan myötä asiat alkavat pahemman kerran suistua pois raiteilta. Pian takaa-ajajasta tulee takaa-ajettu.

Verta lumella I -kirjan tarina tuntuu pieneltä, ja juonen kehittely jää vähäiseksi. Olisin kaivannut jotain lisää ja suurempaa, jotain veret seisauttavaa jännitystä. Kirja on ihan mukiin menevä välipala, mutta suurta dekkarinälkää siitä ei ole tyydyttämään. Ajattelin pitkään, että ehkä sen jatko-osa Verta lumella II pyöräyttäisi tarinan vielä uuteen nousuun, mutta sitten luin arvioita, joiden mukaan ensimmäinen osa on parempi. Sen jälkeen en enää löytänyt intoa kakkososan lukemiseen ja palautin sen vähin äänin kirjastoon. Maailmassa kun on niin paljon lukemattomia kirjoja.

Kiinnostaisi tietää, mitä Jo Nesbø aikoo tehdä seuraavaksi, sillä hän on ilmeisesti vihjaillut joissain haastetteluissa että voisi vielä sittenkin kirjoittaa lisää Harry Hole -kirjoja. Vähitellen alkaa silti epäilyttää, josko Nesbø alkaa olla laskeva dekkaritähti.

Jo Nesbø: Verta lumella I

Suomennos Outi Menna

Johnny Klinga 2015

195 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2016, 44. kirjassa joku kuolee