Viime viikkoina mediassa on jälleen keskusteltu siitä, mitä hyötyä kirjallisuudesta on ja miksi kirjoja pitäisi lukea. YLEn Kirjakerhossa kirjallisuudentutkija Maria Mäkelä esitti, ettei lukemisesta ole mitään hyötyä. Taiteen tehtävä on olla hyödyntöntä. Hän ihmetteli muun muassa Yhdysvalloissa tehtyjä tutkimuksia, joiden mukaan kaunokirjallisuuden lukeminen lisäisi ihmisten empaattisuutta, ja vastusti kirjallisuuden välineellistä lukemista. Kirjallisuus on itseisarvo eikä väline minkään muun edistämiseen.

Maria Mäkelän ajattelussa tuntuu hieman menevän sekaisin kaksi näkökulmaa. Toisaalta on se, mitä kirjailijat ja kirjallisuudentutkijat kokevat kirjallisuuden. Toni Morrisonin tai Haruki Murakamin ei tarvitse kirjoittaessaan ajatella mitään muuta kuin taidetta ja omaa ilmaisuaan. Kirjoittamisella ei ole heille mitään välineellistä merkitystä (vaikka kirjailijakin toki tarvitsee elantonsa). Toisaalta on se, miten lukijat kokevat kirjat ja miksi he niitä lukevat tai olevat lukematta. Onhan urheilukin eri asia urheilijalle ja sen seuraajalle.

Siitä olen Maria Mäkelän kanssa samaa mieltä, että kirjallisuuden ja empaattisuuden suhdetta selvittäneiden tutkimusten kritisointi on aiheellista. Yksioikoisen lainalaisuuden lukemisen ja empattisuuden välillä voi kumota jo yksinkertaisella vastaesimerkillä: Lukutaidottomatkin ihmiset voivat varmasti olla hyvin empaattisia. Todennäköisesti empaattisuus ei esimerkiksi Suomessa lisääntyntynyt räjähdysmäisesti siinä vaiheessa, kun lukutaidon opetus levisi kansan keskuuteen. Lukemisella ja empaattisuudella voi mahdollisesti olla tilastollisesti pientä korrelaatiota, mutta ne eivät sulje toisiaan pois.

Olen itsekin kovasti puhunut lukemisen puolesta. Täytyy silti myöntää, etten ole nauttinut kirjallisuudesta ihan pelkän taiteen vuoksi.

Uskon kirjallisuuden rauhoittavaan voimaan. Nykymaailmassa on paljon nopeita ärsykkeitä ja klikkailukulttuuria, ja olen omatkin aivoni siihen menestyksellisesti totuttanut. Pitkään keskittyminen tuntuu välillä vaikelta, ja juuri sen takia tahdon lukea entistä enemmän. Aivot ovat plastiset, joten ne muovautuvat sen mukaan, miten niitä käyttää. Kun lukee, oppii vähitellen lukemaan ja keskittymään lukemaansa.

Luin joskus Neil Postmanin klassikkotutkimuksen Amusing Ourselves to Death (1985). Sen pääteesin mukaan median muutokset vaikuttavat yhteiskuntaan. Kun elettiin maailmassa ennen televisiota, ihmiset jaksoivat seurata tuntien hidastemopoisia vaaliväittelyitä. Nykyään television ja internetin aikakaudella, odotetaan nopeita ärsykkeitä. Esimerkiksi yhteiskunnalliset kysymykset ovat sen verran monimutkaisia, että niiden kunnollinen ymmärtäminen vaatisi muutamia sekunteja pidempiä puheenvuoroja ja kykyä kuunnella niitä.

Harjoitan sekavaa klikkailua ihan riitämiin, joten tahtoisin pystyä muuhunkin. Siksi luen. Luen paperisia kirjoja ja luen digikirjoja. Joskus se tuntuu vaikealta, mutta silti yritän lukea. Jos jokin kirja tökkii, aloitan seuraavan. Kuhan luen. Yleensä se ennen pitkää palkitsee itsensä.

Oman lukuharrastukseni taustalla on keskittymiskyvyn harjoittamisen myös halu kehittää omaa kielen tajuani. Koska olen itse paljon tekemisissä erilaisten tekstien kanssa, haluaisin oppia ymmärtämään niitä entistä paremmin. Haluaisin tietää, miten kieltä voi käyttää ja miten se voi toimia. Minkälainen teksti toimii ja mikä epäonnistuu. Monet ovat tekemisissä tekstien kanssa tavalla tai toisella, eikä silloin lukeminen voi olla kovin huono idea.

Ja tästä on puhuttu paljonkin: Jos lukee klassikoita, oppii tuntemaan sellaisiakin aikakausia ja kulttuureja, joita ei enää ole olemassa. Näiltä sukupolvilta ei ole säilynyt reality-ohjelmia tai verkkosivuja, joten jos haluaa niistä oppia, on parasta lukea tai perehtyä arkeologiaan. Veikkaan lukemisen olevan kuitenkin helpompaa kuin nuolenpäiden tutkiminen. Lukeminen voi auttaa ymmärtämään nykykulttuureitakin. Harva katsoo televisiosta nigerialaisia ohjelmia, mutta moni tuntuu löytäneen Chimamanda Ngozi Adichien romaanit.

Minulle on lopulta ihan se ja sama, miksi ihmiset lukevat. On ihan ok lukea niin taiteen, viihteen kuin empatian kehittämisenkin vuoksi. Tuntuisi minusta elitistiseltä laittaa järjestykseen hyviä tai huonoja syitä kirjallisuusharrastukseen. Lähinnä vain toivoisin, että monet löytäisivät kirjoista hienoja elämyksiä, ja kirjallisuus säilyttäisi asemansa myös tulevaisuudessa.

Onko teillä lisää syitä lukea tai olla lukematta? Miksi pitäisi tarttua kirjaan puhelimen sijaan – vai pitäisikö ylipäätään?