Alex Nieminen & Riikka Sukula: Vege!

vege.jpg

 

Alex Niemisen ja Riikka Sukulan kasvisruokiin keskittyvä Vege! oli Suomessa viime vuoden suosituin keittokirja. Toivoin sitä itse joululahjaksi ja pukin konttiin se olikin eksynyt. Olen testaillut kirjan reseptejä nyt muutaman kuukauden ja löytänyt monta uutta suosikkia keittiöömme.

Vege on nimensä mukaisesti omistettu kasvisruualle, jota kasvissyöjänä suuresti arvostan. Lihareseptejä sistältävien keittokirjojen kanssa saa aina pohdiskella ja soveltaa, miten resepti voisi toimia ilman kanasuikaleita tai salamia. Kirja ei kuitenkaan ole ensisijaisesti suunnattu meille kasvissyöjille vaan ihan kaikille, jotka kaipaavat uusia ideoita arkiruokaansa ja haluavat mahdollisesti lisätä kasvisten määrää ruokavaliossaan. Kirjalle on ollut tilausta, koska tällainen perusteos on markkinoilta puuttunut.

Sukulan ja Niemisen reseptit ovat raaka-aineiltaan melko yksinkertaista, joten reseptien ääressä ei tarvitse ihmetellä, mitkä mikäkin raaka-aine on ja mistä sitä saa. Kirjasta puuttuvat soija- ja tofutuotteet, ja kirjan esipuheessa sanotaan, että ”valinnan voisi ottaa kannanottona mutta näin vain kävi”. Lähetymistapa on siinä mielessä viisas, ettei soijaan perehtymätön sekasyöjä ainakaan sen takia kavahda kirjaa. Itse olen kuitenkin toisinaan lisäillyt Vegen resepteihin jotain proteiinipitoista, kuten papuja tai soijarouhetta, eivätkä reseptit ainakaan niistä ole pilalle menneet.

Kirja sisältää toimivia reseptejä salaateille, risotoille, pastoille ja pizzoille. Jopa intialaista ruokaa on hiaman mukana. Itse olen kokeillut pizzapohjaa, josta tuli oikein rapea ja maukas. Vierailtakin sain kehuja ja pyynnön lähettää resepti. Sieniohrattossa oli vähän hämmentämistä, mutta lopputulos oli onnistunut, ja avokado-perunasalaattia olen ehtinyt tehdä jo moneen otteeseen. Yksinkertaista mutta maistuvaa!

Ainoa kokemani puute kirjassa on se, ettei resepteissä sanota, kuinka paljon niistä tulee. Esimerkiksi pizzataikinan kohdalla arvostaisi tietoa siitä, montako pizzaa taikinamäärästä syntyy. Nyt olen määrien suhteen mennyt vähän yrityksen ja erehdyksen kautta, mutta kokeilemalla toki oppii.

Kirjan menestyksestä huolimatta Sukula ja Nieminen eivät aio tehdä sille jatko-osaa. Sen sijaan sijaan he aikovat panostaa kirjan uusintapainoksiin. Kohta ilmestyvään neljäneen painokseen on lisätty uusia reseptejä, ja ohessa on ideoita kausivihannesten käyttämisestä eri resepteissä. Kuulostaa sinänsä oikein mukavalta, mutta kun kirjan on ostanut kerran, toista painosta tulee omaan keittiöön tuskin hankittua. Uudet reseptit julkaistaan kuitenkin ilmeisesti kirjan omassa blogissa.

 

avokado-perunasalaatti_1.jpg

 

Kevätsalaatti uusista perunoista ja avokadosta

Salaatti:

1 kg uusia perunoita keitettyinä ja jäähdytettyinä

2 kpl avokadoa

nippu kevätsipulin varsia ohuina renkaina

kourallinen tuoretta korianteria tai basilikaa

 

Kastike:

1 dl hyvää oliiviöljyä

1/3 dl omenaviinietikkaa

1 punainen mieto chili siemenet poistettuina ja erittäin pieneksi hienonnettuna

1/3 granaattiomenan siemenet

suolaa

mustapippuria

 

Leikkaa perunat puoliksi ja isommat neljään osaan. Pane perunapalat salaattikulhoon. Poista kivi avokadoista ja kuutoi malto noin puolentoista sentin kuutioiksi. Sekoita avokadot, kevätsipulinvarret ja yrtit perunoiden joukkoon.

Sekoita kastikeainekset yhteen ja pyörittele kastike tasaisesti salaatin joukkoon.

Itse olen lisännyt tähän valkoisia papuja, ja ne tutuivat sopivan joukkoon hyvin. Viininä maistui australialainen Hardys Stamp Chardonnay Semillon.

 

 

Alex Nieminen & Riikka Sukula: Vege!

Readme.fi 2015

359 sivua

Omasta kirjahyllystä

Kulttuuri Ruoka ja juoma Kirjat

F. Scott Fitzgerald: Kultahattu

kultahattu.jpg

 

Joskus ensimmäisiltä sivuilta alkaen tietää, ettei kirja ole syyttä klassikko. F. Scott Fitzgeraldin Kultahatussa ei ole mitään liikaa eikä mitään liian vähän. Se on täydellinen: klassinen draama, jossa Ikaros lentää liian lähelle aurinkoa, polttaa siipensä ja tippuu vetten vietäväksi.

Parhaiten Kultahatusta tunnetaan Jay Gatsbyn villit juhlat, joita hän järjestää Long Islandilla sijaitsevassa kartanossaan. Vaikka tupa on täynnä ihmisiä, juhlien yksinäisestä isännästä juuri kukaan ei tiedä muuta kuin huikeat juhlat. Vieraat vuoroin arvuuttelevat, mikä hän on miehiään ja ennen kaikkea mistä hänen varallisuutensa on peräisin.

Gatsbyn kemuihin päätyy myös vasta New Yorkiin muuttanut Nick Carraway, joka asuu huomattamattomasti Gatbya vaatimattomammin hänen kartanonsa naapurissa.

Luulen, että sinä iltana, jolloin ensi kertaa menin Gatsbyn taloon, olin yksi niitä harvoja vieraita, jotka oli todella kutsuttu. Ihmisiä ei kutsuttu – he vain tulivat. He astuivat autoihin, jotka toivat heidät Long Islandille, ja jollakin tavoin he lopulta joutuivat Gatsbyn taloon. Kun he kerran olivat siellä esitteli heidät joku, joka tunsi Gatsbyn, ja sen jälkeen he toimivat sellaisten käyttäytymissääntöjen mukaan, jotka sopivat huvipuistoon. Joskus he tulivat ja menivät tapaamatta Gatsbyä ollenkaan, tulivat kutsuihin sydämen yksinkertaisuus pääsylippunaan.

Pian käy ilmi, että Gatsby on mieltynyt Carrawayn naimisissa olevaan pikkuserkkuun Daisyyn. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään pikkuihastus vaan salainen rakkaus ja suhde, joka on päättynyt ensimmäisen maailmansodan käänteisiin. Koska myös Daisyn miehellä on avioliiton ulkopuolinen suhde, ihmissuhdekuvioiden kierrokset kasvavat nopeasti korkeiksi, niin korkeiksi, ettei vauhtia oikein enää pysty hallitsemaan.

Eletään 20-luvun villejä vuosia. Ensimmäinen maailmansota on päättynyt ja talous lähtenyt huimaan nousuun. Kaupunki pauhaa jazzia ja liikenteen melua, kesän kuumuus pakahduttaa. Opportunistit rikastuvat osakekaupalla. Perinteistä ei piitata, on aika juhlia. Silti aamun kalpea valo paljastaa totuuden: valheet, yksinäisyyden, moraalisen rappion. Kulman takana odottelee jo musta maanantai ja lama, jonka syvyydelle mikään aiempi ei vedä vertaansa, mutta niistä ei vielä kukaan tiedä mitään.

Kultahattu ei ilmestymisaikaan ollut kummoinenkaan menestys. 1950-luvulla ilmestyneiden uusintapainosten jälkeen se kuitenkin löydettiin uudelleen, ja sitä on alettu lukea ennen kaikkea ajankuvauksena. Paitsi aikansa nousukkaista se kertoo myös luokkaeroista ja rasismista. Työläiset asuvat köyhällä joutomaalla, joka erottaa Long Islandin New Yorkista, ja nousukkaiden keskusteluissa parjataan mustaihoisia arkiseen sävyyn.

Jos Yhdysvalloissa pakotetaan koululaisia lukemaan kouluissa kirjoja, kuten meitä pakotetaan lukemaan Seitsemää veljestä ja Tuntematonta sotilasta, niin toivottavasti heidät pakotetaan lukemaan Kultahattua. Lukisin sen mielummin vaikka väärinpäin kuin Tuntematonta enää uudestaan, ja lukuhaluttomien koululaisten iloksi Kultahatusta on tehty viisi elokuvaakin. Viimeisimmässä Jay Gatsbya esitti ikimuistoisesti Leonardo DiCaprio.

 

F. Scott Fitzgerald: Kultahattu (The Great Gatsby)

Suomennos Marja Niiniluoto

Seven 2013

220 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2016, 16. kirjassa juhlitaan

 

Kulttuuri Kirjat