Kuolleiden runoilijoiden kerho on sarja, jossa tutustutaan yhteen kuolleeseen runoilijaan kerran kuukaudessa hänen kuolinpäivänään. Sarjan aloittaa tammikuussa kuollut William Butler Yeats.

Kuolema

Irlantilaisen William Butler Yeatsin kuolemasta tulee tänään kuluneeksi 77 vuotta. Hän kuoli 73-vuotiaana tammikuun lopussa vuonna 1939 Idéal Séjour -hotellissa Mentonissa Ranskassa. Elämänsä viimeiset vuodet hän oli hurvitellut nuorten naisten kanssa, ja hänellä muutenkin oli mennyt melkoisen lujaa.

Yeats haudattiin vaatimattomin menoin Ranskaan, mutta muutaman vuoden kuluttua Irlanti tahtoi saada kansallisrunoilijansa takaisin omalle maalleen. Hänen hautansa siirrettiin Luoteis-Irlantiin ja hautakiveen kaiverrettiin säkeet eräästä hänen viimeisiksi jääneistä runoistaan.

Cast a cold Eye
On Life, on Death.
Horseman, pass by!

Elämä

William Butler Yeatsin isä oli varakkaasta suvusta, mutta hän hylkäsi uransa juristina ja ryhtyi taiteilijaksi. Poikaansa hän kannusti taiteen poluille, ja hän valitsinkin taidemuodokseen runouden ja näytelmäkirjallisuuden. Nuoruutensa hän pyöri samoissa piireissä muun muassa Oscar Wilden kanssa.

Runoilijan aikuisikää leimaa onneton rakastuminen näyttelijä Maud Gonneen, johon hän ei koskaan saanut vastakaikua. Gonne meni naimisiin toisen miehen kanssa, erosi ja mahdollisesti laastaroi itseään hetken vanhan ystävän sylissä. Suhteesta ei kuitenkaan tullut mitään, ja William Butler Yeats meni lopulta viisikymppisenä naimisiin nuoren Georgie Hyde-Leesin kanssa.

Yeats vaali tuotannossaan kiinnostusta kelttiläiseen mytologiaan, johon hänen isänsä oli hänet jo lapsena tutustuttanut. Nuoruudessaan hän tutustui kelttiläisen perinteen lisäksi myös okkultismiin, spiritismiin ja intialaiseen filosofiaan. Kun Yeats avioitui Hyde-Leesin kanssa, vaimosta paljastui yllättäviä kykyjä. Hän oli meedio, jonka kykyjä mies yritti vuosikaudet taltioida. Tällaisista moninaisista aineksista Yeats rakensi oman mystisten maailmankuvansa.

Yeats palkittiin kirjallisuuden Nobelin palkinnolla vuonna 1923, ja komitea mainitsee perusteluissaan, että hänen runonsa ovat ”antaneet ilmenemismuodon koko kansakunnan hengelle”. Koska näihin aikoihin Irlanti taisteli saadakseen itsenäisyyden Isosta-Britanniasta, palkinnolla oli varmasti myös poliittinen taustansa. (Saihin F. E. Sillanpääkin tunnetusti Nobel-palkintonsa lähinnä polittisena kädenojennuksena itsenäisyydestään kamppaillelle Suomelle.)

 Perintö

Viime vuonna Irlannissa vietettiin William Butler Yeatsin 150-vuotissyntymäpäivää. Samaan aikaan Suomessa nähtiin Sibeliuksen juhlavuoden tapahtumia. Kun Sibelius ammensi muun muassa Kalevalasta, Butler Yeats haki inspiraatiota irlantilaisesta kansanuskosta. Ajatusleikki: Kuinka moni irlantilainen ymmärtäisi Sibeliuksen taustoja? Entä kuinka moni suomalainen ymmärtäisi Yeatsia?

William Butler Yeats on jäänyt suomalaisille etäiseksi, ja hänen runojaan on suomennettu vain parin kokoelman verran. Aale Tynni valikoi ja suomensi kokoelman hänen runojaan vuonna 1965, ja viime vuonna palkittu suomentaja Jyrki Vainonen teki juhlavuoden kunniaksi toisen kokoelman Torni ja kierreportaat, jonka hän valikoi ja suomensi.

Luin Vainosen kokoelmaa ja kiitin alussa syvästi siitä, että hän oli lisännyt kokoelman loppuun selitykset-osion. Pidin lukiessa toista sormea koko ajan selitysten kohdalla ja runon lukemisen jälkeen vilkaisin aina selitysosion. Runoissa vilisee sikin sokin maahisia, ruusuritareita ja onnettomia rakkauksia, ja ilman apuja niitä olisi vaikea tulkita.

Alkutuotannon runot kumisevat jylhää kansallisromantiikkaa. Englanniksi ne  ovat kuulemma loppusoinnullisia, mutta Aale Tynni sen paremmin kuin Jyrki Vainiokaan ei ole lähtenyt suomentamaan loppusointuja, joten jokin väistämättä katoaa käännöksessä. Tekisi mieli vähän vielä testata, miten runot kumisevat englanniksi.

Myöhemmät runot ovat riisuttuja mutta sitäkin voimakkaampia. Esiin nousee yleismaailmallisia teemoja, kuten vanheneminen ja kuolema, joten lopun selitysosiotakaan ei tarvitse silmäillä yhtä ahkerasti kuin varhaistuotantoa lukiessa.

Koska olen perinyt tarmokkaan mielen
menneiltä polvilta, minun täytyy vaalia haaveita
ja jättää jälkeeni nainen ja mies
yhtä tarmokas, vaikka elämä
tuskin kykenee jättämään edes tuoksua tuuleen,
tuskin levittämään kunniaa aamuisiin säteisiin,
vaikka puutarhapalsta peittyy revittyihin terälehtiin
eikä sen jälkeen ole muuta kuin tavanomainen vihreys.

Katkelma runosta Jälkeläiseni, suomennos Jyrki Vainio

Myöhemmillä päivillään Yeats jylisi voimaa ja vanhan miehen varmuutta. Kun nuorena moni yrittää pönkittää sanomaansa kiinnittämällä muotoon paljon huomiota, vanhana uskaltaa jo luottaa vähäisiin keinoihin. Mitään muuta ei tarvita kuin se, mitä tahtoo sanoa. Sitä ei tarvitse enää pukea kauniisiin vaatteisiin tai yrittää erikseen korostaa.

Yeats ei varmaankaan ole kaikkia varten, mutta jos on kiinnostusta Irlantiin, varhaiseen mytologiaan tai ehkä yksinkertaisesti vain kuolemaan ja katoamiseen, hänen tuotantoonsa kannattaa tutustua.

Kuvat: Wikimedia Commons