Se synkempi syys

On alkanut se synkempi syys. Ilta hämärtyy jo seitsemän jälkeen ja koko ajan aina vain aikaisemmin, kunnes elämme keskitalven säkkipimeässä yössä. Alkusyksy vielä menettelee, mutta sen jälkeen alkaa vuosittainen koettelemus, vaellus halki pimeän laakson. Sitä saa seurata sivusta luonnon joka vuotista kuolemaa.

Syksy alkoi yllättävällä puhelulla. Sen jälkeen olen katsellut sairaalasängyn vierellä hengityskoneita, sydänkäyriä, piuhoja ja lääketippoja. Jokainen meistä saa mennä aikanaan, jokin elintoiminto pettää ja kuolintodistukseen kirjoitetaan poismenon syy. Sairaanhoitaja on ojentanut nenäliinoja, mutta hengissä vielä ollaan. Jokin tahtoo elää.

Sairaalakäyntien jälkeen olen vaihtanut vaatteita, jotta saisin osaston tuoksun itsestäni. Sitten olen yrittänyt elää kuin ennenkin. Käydä töissä, osallistua palavereihin, olla itsekseni ihan hiljaa. Kuunnella musiikkia ja lukea romaaneja. Mihinkään kovin vakavaan en jaksa itseäni suunnata, ymmärrän taas hömpän suuren syvyyden.

Sanotaan, ettei elämää voi suunnitella. Mutta harvoin kuolemakaan tulee kuten toivotaan.