Viimeiset hetket parikymppisenä

Vappuaattona luin kirjaa olohuoneen sohvalla ja siemailin valkoviiniä. Simahdin kirja kainalossa kahdeksan maissa, ja mies tuli kymmenen aikoihin herättelemään. Voisi kuulemma siirtyä nukkumaan makuuhuoneeseen. Villistä vapusta tulikin sitten vähän sellaiset pyjamabileet. Ei kai siinä mitään.

Vappupäivänä aurinko helli juhlijoita. Lähdimme pyöräilemään vappulounaalle Fredrikinkadun Soil Wine Roomiin, josta saa maukkaita tapaksia. Sekasyöjä-mieheni antoi viisi tähteä miniburgerille, kun itse keskityin lähinnä oliiveihin ja juustoihin. Pikkurisessa ravintolassa oli pari suurempaa seuruetta, joilla kuohuviini virtasi ja pöytään kannettiin miniburgeri toisensa jälkeen.

En oikein koskaan ole ollut vappuihminen tai ylipäätään minkään juhlapyhän erityinen ystävä. Vapussa kuitenkin ilahduttaa toukokuun alkaminen, sillä toukokuu on kuukausista suosikkini. Horisontissa on jo selvä lupaus kesästä, mutta vielä ei tarvitse surra sen loppumista. Töissäkin kaiken ottaa henkisesti tavallista kevyemmin, koska kohtahan alkaa jo joka tapuksessa kesäloma.

Tällä kertaa vappu merkitsee myös sitä, että elän viimeistä kuukauttani parikymppisenä. Täytän kuun lopussa kolmekymmentä. Päässä alkaa pakostakin soimaan Paperi T:n biisi & Hendricks: ”Mä oon kolkyt kohta, beibe, saako enää olla boheemi?” Saahan sitä varmasti, mutta toisaalta yöunet kiinnostavat nykyään enemmän kuin monet muut houkutukset.